SUPRAMIES & POIKA - Toyota Supra 3.0 Twin Turbo USDM 1995

Timo Ryytty on ollut Toyotamies aina siitä lähtien, kun sai ajokortin kultaisella 80-luvulla. Supramieheksi häntä voi tituleerata vuodesta ’89. Jutun JZ:n hän hankki vuonna 2007 ja on jalostanut neloskorisesta TwinTurbo Targastaan yhdentoista vuoden aikana yli 600-heppaisen laatuosilla viimeistellyn kaunokaisen.

 

Ensimmäisen TA22-Celicansa Timo hankki jo vuonna ’87. Rakentaminen oli vahvasti läsnä jo tuolloin. Koko auto käytiin läpi ja siihen asennettiin muun muassa Twin Cam –ruiskumoottori, johon tehtiin johtosarja. Myös sisusta ja ulkokuori uusittiin omien näkemysten mukaan. – Pelasin muutamien Celicoiden kanssa vuoteen ’89 saakka, jolloin pihaan tuli ensimmäinen MA70 eli mk3 Supra kolmelitraisella vaparimoottorilla ja automaattilaatikolla. Auto ehti olla minulla yhdeksän vuoden ajan, kunnes vuonna ’98 Juuso syntyi rienaamaan rikkaita.

Autoon ei tehty paljon muuta kuin värinvaihto, vaihdettiin vanteet ja mietoa viritystä. Supra toimitti käyttöauton virkaa, joten suurille muutoksille ei ollut tarvetta. 2000-luvun alkupuolella Timo hankki toisen Supran, MA70 turbo-targan manuaalilaatikolla. Entinen vapari myytiin Juuson enolle. Turboon laitettiin Bomexin korisarja, Alession F1-vanteet, alusta, hieman hifiä ja moottoriakin riivattiin hiukkasen.

Tästä päästään aina vuoteen 2006, kun Timo alkoi etsimään JZA80 Supraa maailmalta. Kriteerit olivat LHD, targa ja twinturbo.

– Pari kertaa ehdin varaamaan lentoliput Ruotsiin, mutta autot myytiin aina käsistä.

Vuonna 2007 muuan berliiniläinen autokauppias suostui varaamaan kriteerit täyttävän auton, kunnes suomalainen Supra-mies pääsi paikalle maksamaan pyydetyn hinnan. Näin tarinan auto löytyi Saksasta. Mk3 myytiin samana vuonna tuttavalle. Seuraavana vuonna Supraan löytyi korisarja, välijäähdytin, vanteet sekä poikkituet Miamin reissulta. Vanteet menivät kuitenkin aiemmin myytyyn Mk3:een, koska puolien muoto ei toiminut jarrujen kanssa.

Talvella 2009 alkoi korisarjan hierominen paikalleen. Do-Luck -sivuhelmat poistavat vakiojarrujen jäähdytykselle tulevat ilmanottoaukot.

– Käytin vakiosivuhelmojen alaosia muottina ja kuidutin kyseiset aukot uusiin helmoihin. Etupuskuria hierottiin useita tunteja, jotta puskurin yläosassa oleva terävä muoto saataisiin tehtyä pyöreämmäksi.

Samana talvena Timo hankki Supraansa 19 tuuman Ruff Racingin kiinatinat vakiovanteiden tilalle, ja vakioalusta korvattiin D2-alustalla, joka hankittiin Race.fi:n kautta. Konehuoneen puolelle vaihdettiin Greddy/Trustin ilmansuodatin sekä dumppi. Vakiosoitin vaihtui Pioneerin 2-din soittimeen, josta löytyi siihen aikaan kaikki herkut mitä markkinoilla oli. Tähän vielä uusi välijäähdytin ja kesän 2009 kattaus oli valmis.

.

 

 

Kaudelle 2010 jenkeistä tilattiin HKS:n hiilikuitu/titaaninen catback-putkisto, sekä +’98 faceliftin etuvalot ja vilkut. Briteistä puolestaan tuli Do-Luckin takadiffuusori, jota joutui taikinoimaan aikalailla, että sen sai istumaan HKS:n putkiston kanssa. Jarruremontin yhteydessä vakiolevyt vaihtuivat rei'itettyihin ja palat EBC:n Red Stuffeihin. Supra Club Finlandin kautta löytyi HKS:n elektroninen ahtopaineensäädin, jonka avulla paineet saatiin nostettua noin 1 barin tienoille.

2012 Hankittiin tehdasuusi keskikonsoli, jossa mukana tuli vaihdekepin paneeli, tuhkakuppi ja kiinnikkeet. Samalla sisusta käytettiin auki ja koko auto vaimennettiin läpikotaisin, sekä johtosarjoja siistittiin. Seuraavana vuonna kohtuullisen kysytty TRD:n nahkainen ratti tuli vastaan netissä ja se oli pakko laittaa tilaukseen. Näitä ei enää tuolloin saanut uutena ja tästä johtuen tuotteen kysyntä oli kova. Autosta nautittiin vuoteen 2014 saakka vain pienin muutoksin ja sen jälkeen kaikki menikin enemmän tai vähemmän uusiksi.

.

 

Kuopiosta löytyi Workin Meister S1 3P -vanteet. Ruffit myytiin eteenpäin ja Workit käytiin hakemassa talteen. Samana kesänä Zoui möi hiilikuituista Top Secret GT-2 -takaspoileria Itasha-Suprastaan. Lyhyen tarjouspallottelun jälkeen spoileri lähti postin kyydissä kohti Suomussalmea.

Syksyn tullen auto lyötiin muttereiksi ja Briteistä tilattiin Getragin V160 -vaihdelaatikko. Samoihin aikoihin jenkeistä lähti tulemaan HKS GT2835 twinturbo -ahdinpaketti autosta, joka oli seissyt paikallaan seitsemän vuotta. Ahtimet käytiin läpi, hukkaporttien seetit tehtiin uusiksi ja tiivisteet uusittiin. Myös kone purettiin osiin ja päästiin pulttaamaan paikoilleen jo vuonna 2013 ostettu Wiseco + Eagle -takokamapaketti. Samalla suutintukki vaihdettiin ja asennettiin bensanpaineensäädin.

Moottorinohjaus vaihdettiin AEM EMS V1 -malliseen, jonka avulla moottori saatiin säädettyä kunnolla. Koneeseen vaihdettiin ACL Race -laakerit sekä ARP-kannenpultit. Kansi ja lohko plaanattiin paikallisella koneistamolla, jonka jälkeen kone koottiin uusilla Toyotan orkkistiivisteillä.

Apurunko ja takakelkka käytettiin irti, puhdistettiin ja kaikki osat maalattiin. Samalla vaihdettiin kuusivaihteinen perä, vetarit sekä kardaani, jotta auto vastaa täysin tehtaalta tullutta kuusilovista Supraa.

 

Tässä kohtaa Juuson innostus autojen ropaamiseen oli jo sitä luokkaa, että hänelle haettiin S13 200SX Kajaanista, vaikka ajokortti-ikää sai odotella vielä muutaman vuoden. Autoa on rakennettu vuosien varrella toisen rinnalla, samalla periaatteella kuin Supraakin, eli laadukkailla osilla oman maun mukaan.

Seuraavan talven aikana sisustaa päivitettiin uudella alkuperäisellä kojetaululla ja penkit korvattiin Recaron Speed 2 -nahkaisilla kuppipenkeillä. Jakkarat istutettiin paikoilleen Briden supermatalilla bottom mount -kiskoilla. Keväällä 2016 aiemmin rakennettu moottori lusikoitiin paikalleen konehuoneeseen ja käytettiin dynossa.

Penkissä todettiin nakutusongelmia korkeammilla ahtopaineilla. Auto säädettiin varmuuden vuoksi vain matalille paineille, jolloin ongelmaa ei ilmennyt. Syksyllä saapuivat jenkeistä tilatut leveämmät ulkokehät, jotka tulivat “hieman” ulos kaaresta.

Vuodenvaihteessa alkoi auton leventäminen. Tarkoitus oli tehdä mahdollisimman vakion näköinen levitys, joten kylkipokkaus piti saada säilytettyä. Sisäkaaret leikattiin irti korista, jotta kyljen venytys ulospäin onnistuisi ilman pokkauksen menettämistä.

 

Keväällä Supra Clubille tuli myyntiin Stop Techin Big Brake -sarja. Nämä tilattiin USDM-jarrujen tilalle. Jarrujen asennuksen jälkeen huomattiin pieni ongelma: Workin vanteiden kehäpultit ottivat kiinni satuloihin.

– Pienen selvittelyn jälkeen uskalsin hieroa pintaa ohuemmaksi, mutta silti eteen jouduin laittamaan kuuden millin spacerin, etteivät vanne ja satula osu yhteen.

Moottoriin uusittiin GSC-nokka-akselit, Brian Crower- venttiilinjouset ja retainerit. Samalla asennettiin myös Hypertunen imusarja, kaasuläppä sekä suutintukki. Uuden imusarjan tieltä akun paikka muutettiin peräkonttiin ja ohjaustehostimen lähtö muutettiin Power House Racingin billet-versiolla eri suuntaan, jotta kaasuläppä ei ota lähtöön kiinni. Vakioiden apulaitepyörien ja ohjaustehostimen säiliön tilalle vaihdettiin myös Power House Racingin billet-malliset. Apulaitehihnapyörät tulivat kiillotettuna ja samalla Autogaugen mittarit korvattiin Defin tuotteilla.

Auto ylimaalattiin Toyotan alkuperäisvärillä. Supra oli koko kesän maalauksessa, joten sillä ei ajettu metriäkään. Takavalot päivittyivät Car Show Glow:n Chasing-mallisiksi ja takadiffu Top Secretin Pro-hiilaridiffuun kaikilla mahdollisilla lisäoptioilla. Etukylkiin lisättiin hiilikuituiset Ridox-ilmanohjaimet buustaamaan hiilariosien kokonaisuutta.

Alustaan laitettiin TRD:n kallistuksenvakaajat ja sisustaan uusittiin kaikki saatavilla olevat kojetaulun paneelit, uusi keskikonsoli sekä käsijarrukahva entisen kulahtaneen tilalle. Keväällä 2018 Supra käytettiin uudella kokoonpanolla dynossa, jossa autosta mitattiin takapyöriltä 616 hv ja 609 Nm tehot miedoilla 1.3 barin paineilla käyttäen 98:a polttoaineena.

– Syksyllä 2017 Juuso osti Jyväskylästä Kristianilta JZZ30 Soarerin, jota ollaan pikkuhiljaa muokkailtu enemmän Juuson maun mukaiseksi ja yhdessä on käyty kiertämässä tapahtumia sekä miittejä, kertoo Timo.

Tämä jos joku on jotain, mitä kaikki autoja harrastavat isät haluaisivat tehdä jälkikasvunsa kanssa. Suuri arvostus ja kunnioitus toimituksesta, hattu päästä.

SPEKSIT

Toyota Supra JZA80 3.0 Twin Turbo USDM 1995

Moottoriin tehdyt muutokset

Wiseco-männät, Eagle-veivit, ACL-laakerointi, GSC S1 269 / 9,9 mm nokka-akselit, Brian Crower -venttiilijouset ja titaaniset retainerit, Hypertune-imusarja, Hypertune 90 mm kaasuläppä, Hypertune-suutintukki, Bosch EV14 1000 cc suuttimet, Aeromotive-bensapaineensäädin, HKS säädettävät nokkapyörät, HKS kevlar -jakopäänhihna, Power House Racing billet -apulaitehihnapyörät, Power House Racing Billet ohjaustehostimen säiliö, TRD-öljykorkki, Custom HKS style -puolasuoja, HKS-kipinänvahvistin, AEM EMS V1 ECU, HKS GT2835 twin turbo -ahdinsarja, alumiininen syyläri, 4” välijäähytin, HKS hiilikuitu/titaanipakoputki, custom 3.5” putki downpipeltä eteenpäin, Walbro 450 lp/h -bensapumppu

Voimansiirto

Swapattu Getrag V160 -vaihteisto, TRD-kytkin, TRD-vaihdelaatikonkorvakko, Swappi tehty käyttäen USDM-mallin osia., perä, kardaani, vetoakselit yms. vaihdettu


Alusta

D2-iskunvaimentimet jäykemmillä jousilla, TRD-kallistuksenvakaajat

Jarrut

Edessä StopTech 6-mäntäiset jarrusatulat, Stop Tech 355x32 mm uritetut/rei’itetyt jarrulevyt, teräspunosjarruletkut, takana Stop Tech 4-mäntäiset jarrusatulat, Stop Tech 355x32 uritetut/rei’itetyt jarrulevyt, teräspunosjarruletkut

Vanteet ja renkaat

Work Meister S1 3P edessä 10x19”, takana 11.5x19”, 245/35 ja 275/30 renkaat

Korimuutokset

Kaikki etupään valot muutettu vastaamaan +’98 vuosimallia, takavalot Car Shop Glow ”chasing” LED, Do-Luck -etupuskuri, Do-Luck -sivuhelmat, Ridox -etulokasuojien ilmanohjaimet, Top Secret hiilikuituinen takadiffusori kaikilla lisäoptioilla, Top Secret GT2 -hiilikuituinen takaspoileri, euro spec -konepelti, etulokasuojia levitetty noin 30 mm, takakylkiä levitetty noin 45 mm

Sisustamuutokset

RRecaro Speed 2 -nahkaiset kuppipenkit. Defi ahto- ja öljynpainemittarit, TRD style -mittarinpohjat, kaikki mahdolliset saatavat sekä löydetyt OEM-sisustan osat vaihdettu uusiin

Popit

Pioneer 2DIN -näytöllinen soitin navigoinnilla, Rainbow-kaiuttimet vaihdettu OEM-paikoille, Pioneer 12” matala subwoofer

Numeroita

Teho 616 hv pyöriltä / 609 Nm