GTi vierailee: Kansiset

Monelle harrastajalle yritys nimeltään Kansiset saattaa olla tuttu hyvän maineensa sekä monen sponsoroidun kuskin ansiosta. Millainen on yritys, joka tekee pääsääntöisesti pelkästään kansitöitä? Sitä lähdimme selvittämään Suomen Nummelaan.

Sylinterinkansien kunnostukset ja viritykset Monkeysta kilpa-autoihin, kuuluu Kansisetin esittelyteksti yrityksen facebook-sivuilla. Kansisetin palveluihin kuuluvat siis käytännössä kaikki sylinterinkansien työt, niin koneistukset, plaanaukset kuin porttauksetkin ja muut suuremmat viritystyöt.

Kaupan päälle yrittäjä Jarmo Saastamoinen lupaa aina aiheelliset vinkit ja ohjeistukset parhaaseen lopputulokseen pääsemiseksi. Kansiset onkin nimenomaan tunnettu laajasta tietotaidostaan ja siitä, että sitä tietotaitoa jaetaan vilpittömästi harrastajille.

OMISTA TARPEISTA TYÖHÖN

Kuten monen muun harrastajia palvelevan, tiettyyn aihealueeseen erikoistuneen yrittäjän, myös Jarmon yrittäjyys on alkanut aikoinaan puhtaasti tarpeesta.

– Vauhti on ollut verissä mummusta lähtien, se on varma. Ennen kuin osasin ajaa edes polkupyörällä, ajoin jo mopolla. Olihan se helpompaa, kun ei tarvinnut polkea ja ohjailla samaan aikaan, Jarmo nauraa, kun kysyn hänen historiastaan moottorien parissa.

Tässä sylinterinkannet kootaan valmiiksi kokonaisuuksiksi.

Kansisetin tarina alkaa jo kultaiselta 80-luvulta, kun Jarmo alkoi tekemään kansitöitä omiin tarpeisiinsa puhtaasti harrastemielessä. Varsinaiseksi yritystoiminnaksi se muuttui 90-luvulla kun lama puri sähköasentajana toimineen Jarmon työpaikkaan ja oli niin sanotusti "jotain keksittävä".

– Aloitin alkujaan myymään omiin varastoihin kerääntyneitä viritysosia ja samalla markkinoimaan hieman omaa osaamistani. Homma lähti nopeasti laukalle, ja parissa vuodessa toiminta jalostui kotitallista löytyvään pieneen verstaaseen.

Koneistukset teetettiin silloin vielä alihankintana, kunnes Jarmo muutti Haverisen Sutii Oy:n kanssa samalle kylälle ja toiminta muutttui niin laajaksi, että Jarmo päätti ryhtyä yrittäjäksi vuonna 1997.

Tästä toiminta on vuosi vuodelta laajentunut, ja nykyään konekanta onkin erittäin laaja ja nykyaikainen. Kansisetillä onnistuvat kaikki kansiin tehtävät työt aina koeponnistuksista kokoamisiin ja plaanauksista porttauksiin.

Koneina löytyy esimerkiksi Mira CENTRONIC -prosessori-ohjattu venttiiliseetien koneistuslaite, Kwik-way venttiilinhiontalaite, Comec RP-1000 -tasokone plaanauksiin, ja virtausmittaukset suoritetaan SuperFlow SF-600 E -koneella.

– Tietotekniikka on ollut aina mukana toiminnassa, joskin aiemmin käsityötä oli enemmän ja nykyään kaikki data liikkuu automaattisesti sähköisenä.

Mira CENTRONIC -prosessori-ohjattu venttiiliseetien koneistuslaite on oman alansa huippu. Järjestelmä mittaa ensin venttiilin ohjaimen ja asettaa karan tarkasti laskemalleen keskilinjalle. Tämä takaa jokaisen istukan keskeisyyden ja kohtisuoruuden ohjaimeensa nähden.

Yrityksen asiakkaista reilusti yli puolet on nimenomaan harrastajia, joille tehdään aina erikoisempia asiantuntemusta vaativia töitä perus-tasopintojen oikaisuista kokonaisvaltaisempiin viritystöihin.

Kansiset on myös sponsoroinut useita kilpakuskeja Suomessa. Näistä kirkkaimpana onnistumisena Jarmo nostaa sivuvaunujen maailmanmestaruuden vuodelta 2008. Kansiset toimitti neljä kappaletta sylinterinkansipaketteja sekä oli tiimissä vahvasti mukana, kun kaksikko Päivärinta ja Karttiala pokkasi maailman parhaiden tittelin.

Palkitsevimpana päivittäisenä työnä Jarmo puolestaan mainitsee dynohommat sekä tehokkaiden kilpureiden sylinterinkansien kokonaisuuksien suunnittelun ja valmistuksen.

– Myös Historic-kaasariautojen kanssa touhuaminen on lempparihommia. Joka päivä on kuitenkin aina uudet haasteet, Jarmo summaa.

BMW S54:n imusarja läppärunkojen kanssa virtauspenkissä mitattavana.

TILAT KUNNOSSA

Yritys on muuttanut pariinkin otteeseen, ensin kotitallista hieman pienempään halliin Lohjalle ja sieltä muutto nykyisiin yli 160-neliöisiin tiloihin vuonna 2017.

– Isompi tila mahdollisti myös samoihin aikoihin aloitetun dynoprojektin. Käytännössä puolen vuoden ajan rakensin dynoa haluamistani komponenteista, ja sen käyttöaste on valmistuttuaan ollut todella hyvällä tasolla, vaikkakin sen hankkiminen perustui alunperin puhtaasti omaan tarpeeseen. Olen aina halunnut kunnollisen dynon ja nimenomaan ajattelin, että ensin penkitetään omia autoja ja sitten katsotaan, josko jollain muullakin olisi sille käyttöä.

Nykyään siis kansitöiden ohella Kansisetiltä voi vuokrata dynoaikaa ja ostaa säätöpalveluita. Tuttuun tapaan myös dynotöissä palvelu on nimenomaan harrastajia palvelevaa ja myös tee-se-itse -säätäjät ovat enemmän kuin tervetulleita. Jarmo lupaa myös avustaa aina niissäkin hommissa ja jakaa vuosikymmenien aikana oppimiaan asioita.

Jarmo työskentelee ainakin toistaiseksi yksinään, ja tila riittää hyvin yhdelle miehelle.

TULEVAISUUS

Kuten arvata saattaa, myös Jarmolta löytyy harrastepelejä. Autopuolella harrasteena on Toyota Starlet "2A-GE" -moottorilla, josta on penkitetty tällä hetkellä 212 hv ja 188 Nm. Starletilla Jarmo ajelee kadulla ja on sillä tahkottu viime vuonna myös jäärataa. Jarmo on harkinnut myös Time Attackin kokeilemista tulevaisuudessa.

Mopoilla ajamista Jarmo on jatkanut vanhemmalla iällä, ja nykyään tallista löytyy parikin moottoripyörää, joilla hän on ajanut Streetman -kiihdytyssarjaa. Pyörinä ovat Kawasaki Ninja H2 SuperCharger sekä Suzuki B-King, joka sekin on ahdettu.

– Suzukin ostin sen takia, että Kawa menee jatkojalostukseen ja jollainhan sitä piti päästä ajelemaan sinäkin aikana. Ahdoin Suzukin kolmessa viikossa Proboostin valmissetillä, jotta menopuolikin saatiin kohdilleen.

Kansisetin tulevaisuuden suhteen Jarmo on avarakatseinen.

– Jossain vaiheessahan olisi hienoa, kun toiminnalle löytyisi jatkaja. Kortistosta tai koulusta suoraan ei näihin hommiin valitettavasti oikein pääse, sillä tämä vaatii tietämystä asioista, joita kouluissa ei opeteta. Hyvän jatkajan löytyessä olisi kuitenkin hienoa, kun pääsisi opastamaan seuraajaa kaikkiin näihin töihin ja asiakkaiden palvelu jatkuisi myös tulevaisuudessa samalla mentaliteetillä, Jarmo mietiskelee.

Kuitenkaan minkäänasteista kyllästymistä tähän työhön ei Jarmosta ole havaittavissa, vaan hänen katseessaan on täysin se sama palo kuin jokaisen autoharrastajan katseessa, kun pääsee kertomaan omista mielenkiinnon kohteistaan ja keskustelemaan autojutuista. Kyllä te tiedätte, autoharrastajat hengittävät tätä aihetta jokaisella solullaan!

LINKKEJÄ

EXTRA PHOTOS!

Vierailuamme edeltävänä iltana Jarmo oli ajanut tämän kannen tasopinnan kiiltäväksi. On siistiä jälkeä ihan tosissaan! Jarmon oma Starletti rullilla. Dyno on ollut käytössä alle kaksi vuotta, mutta käyttötunteja sille on kertynyt jo mukavasti!

Muista seurata GTi-Magazinea myös somessa!

Tilaa GTi-Magazine kotiisi osoitteesta www.gti.fi/tilaa