Autoharrastuksesta saattaa muodostua joskus työ. Näin kävi myös nurmijärveläiselle Joni Marttilalle, jonka intohimo autoja kohtaan on kasvanut toimivaksi liiketoiminnaksi. Nykyään MW Steelin toiminta keskittyy viritystöihin liittyviin metallin työstöihin sekä hitsaamiseen. MW Steelin työnjälkeä on nähty myös GTi:n sivuilla ja päällepäin näkyvä tinkimätön laatu sai meidätkin selvittelemään, mikä tämä MW Steel oikeastaan on!
Artikkeli julkaistu GTi-Magazinen numerossa 7 / 2019.
LINKIT:
- Facebook: MW Steel
- Instagram: @mwsteel.eu
- www.mwsteel.eu
MW Steelin omistajan Joni Marttilan suonissa on jo lapsesta asti virrannut bensiini.
– Olen aina ollut kiinnostunut vauhdista, oli kyseessä mikä tahansa moottoriajoneuvo. Ensikosketus sporttisempiin autoihin tuli 2000 -luvun taitteessa veljeni ostettua vuoden 1984 MA61 CelicaSupran. Oma harrastushistoriani alkoi puolestaan sillä, että ostin yhden ensimmäisistä Japanista tuoduista ST185 Toyota Celicoista. Nykyisin harrastelen enemmän ralliautojen parissa, ja myös moottoripyörät ja moottorikelkat ovat lähellä sydäntä, Joni kertoo omasta historiastaan.
HARRASTUKSESTA AMMATTI
Jonin pitkä harrastushistoria eskaloitui vuonna 2013 MW Steelin perustamiseen.
– Huomasin, että autojen virittämiseen liittyvälle tietämykselleni ja kokemukselleni voisi olla kysyntää myös omien harrasteiden ulkopuolella.
Alusta asti yrityksen toiminta on keskittynyt suurempiin, kokonaisvaltaisiin viritysprojekteihin asiakkaille. Vuosien aikana MW Steelin toiminta on kehittynyt pääosin asiakaslähtöisesti. Alkuvuosina tehdyt projektit olivat suurimmalta osalta katukäytössä olevia harrasteautoja, kun taas lähivuosina MW Steelin valmistamia tuotteita on mennyt enemmän kilpakäytössä oleviin ajoneuvoihin. Ja kun sanomme kilpa-käytössä oleviin autoihin, emme tarkoita välttämättä jokkisautoja, vaan tässä yhteydessä tarkoitetaan ihan ison maailman kilpureita, joista jokaisesta ei edes saa puhua ääneen.
– Palveluina meillä on esimerkiksi kilpa- ja viritysmoottoreiden kokoonpanot, imu- ja pakosarjojen valmistus, moottorinohjainyksiköiden kaapelointi, pakoputkistojen valmistus sekä myös tarvittaessa kokonaisvaltaisempia koritöitä ja turvakaarien valmistusta.
Joni mainitsee MW Steelin vahvuudeksi laadukkuuden ja viimeistelyn tason. Tämä tuli vierailumme aikana myös nopeasti ilmi, sillä työnjälki on todellakin katseen kestävää ja siistiä. Tähän kun ympätään vielä todella laaja tietotaito aiheesta, niin resepti on varmasti toimiva. Hienoa duunia!
– Pidämme katu-uskottavan ulkonäön mielessä aina kaikkien projektiemme aikana!
Laadun lisäksi MW Steelin erottaa monesta muusta käytettävät materiaalit.
– Hitsaustöissä ja putkistojen lämpöeristyksissä käytämme super-kuumalujia seoksia kuten Inconel. Tämänkaltaisia lämpöeristeitä ja pakosarjoja ei Suomessa tietääkseni kaupallisesti valmista ja markkinoi kukaan muu.
Kun MW Steel rakentaa asiakkaalleen esimerkiksi moottorin kokonaisuudessaan, saa asiakas valmiin tuotteen lisäksi myös perusteellisen kasausdokumentin, josta ilmenevät esimerkiksi tarkat välysmitat moottorin komponenteista. Nämä tiedot saattavat olla myöhemmin asiakkaalle kullanarvoisia.
TULEVAISUUS
Tällä hetkellä MW Steelin tyypillisimpiä töitä ovat yksittäisten komponenttien valmistus liittyen turboahdettujen autojen jäähdyttimiin, pakosarjoihin, imusarjoihin ja putkistoihin, sekä tietenkin moottorien kasaus sekä Inconel-lämpöeristysten valmistus.
– Kun saa valmiiksi pitkän projektin, jossa moottorin suorityskyky on saattanut jopa viisinkertaistua, niin sen ensimmäiset koeajohetket ovat aina ikimuistoisia, Joni hymyilee.
MW Steelin toiminta on kasvanut tasaisesti perustamisesta lähtien. Tällä hetkellä yritys työllistää Jonin lisäksi yhden työntekijän ja lisätyövoiman palkkaus tulee ajankohtaiseksi lähitulevaisuudessa.
– Aiomme myös vahvistaa nykyistä koneistuskantaamme, jotta pystymme tekemään projekteja entistäkin itsenäisemmin olematta riippuvaisia muista. Jatkossakin tähtäimessämme on toimia korkean tason performance-autojen virittämisen sekä muun motorsportin parissa.
Kaiken kaikkiaan vierailumme MW Steelille osoitti jälleen, että kovalla työllä voi saavuttaa unelmiaan ja tehdä työkseen jotain todella hienoa ja mielenkiintoista, joka on samalla poikkeuksellista näillä leveysasteilla. On valtavan kiehtovaa nähdä, miten asioita tehdään suurella intohimolla ja se näkyy työn lopputuloksesta. Autoharrastaminen voi tarjota niin paljon niin monella eri tavalla, ja siksi autoja onkin hienoa harrastaa, eikö vain?
EXTRA PHOTOS!