Kuinka rahoittaa unelmiesi auto: Vertailussa eri lainavaihtoehdot

 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Uuden auton hankkiminen on aina iso päätös. Harvalta löytyy säästöstä rahaa kerralla auton ostamiseen, joten unelmien autoa hankkiessa täytyy yleensä kartoittaa myös tarjolla olevat lainavaihtoehdot. Vaikka auton hankkimiseen liittyy useita paljon mielenkiintoisempia vaiheita, niin koska haettavan autolainan kuluissa voi säästää huomattavia summa, mikäli vertailun tekee hyvin, ei tätä osaa auton hankinnasta missään tapauksessa kannata laiminlyödä esimerkiksi ottamalla ensimmäisen tarjolla olevan autolainan ilman miettimistä.

Maallikolle eri lainojen vertailu saattaa kuitenkin olla hankalaa, sillä netissä tarjolla olevia erilaisia lainoja on useita. Tämän vuoksi tietoa lainoista kannattaa etsiä huolellisesti, ennen vertailun tekemistä. Tässä artikkelissa autamme asiassa, sillä vertailemme eri lainavaihtoehtoja unelmien auton rahoittamiseksi.

Vakuudeton autolaina

Vakuudettomalla autolainalla tarkoitetaan nimensä mukaisesti lainaa, jonka takeeksi ei tarvitse antaa vakuuksia. Tällaiseen autolainaan liittyy yleensä korkeampia maksuja, kuin vakuudelliseen autolainaan. Autolainan saaminen tilanteessa, jossa hakijalla on maksuhäiriömerkintä, on ylipäätään hyvin vaikeaa, mutta vakuudettoman autolainan saaminen on entistä vaikeampaa. Se tulee kyseeseen lähinnä tilanteessa, jossa maksuhäiriömerkintä on hyvin vanha ja hakijalla on esimerkiksi merkittäviä uusia tuloja.

Vakuudettomassa lainassa on yleensä lyhyempi maksimilaina-aika, kuin vakuudellisessa lainassa ja kokonaiskustannukset ovat suurempia. Vakuudeton laina on kuitenkin pienissä muutaman tuhannen autolainoissa yleensä ainoa vaihtoehto ja vakuudellinen laina sopii arvokkaampien auto-ostosten rahoittamiseen.

Vakuudellinen autolaina

Vakuudellisessa autolainassa auton vakuutena voi toimia hakijan omaisuus, kuten esimerkiksi asunto tai kesämökki. Vakuutena voi käyttää myös itse hankittavaa autoa, jolloin auto pysyy lainanantajan nimissä siihen asti, kunnes laina on maksettu kokonaisuudessaan. Vakuudellisessa lainassa kustannukset ovat tavallisesti pienempiä, kuin vakuudettomassa. Vakuudellisessa lainassa myös lainakulujen haitari on suuri, eli vertailemalla tarjolla olevia lainoja esim. Laina -palvelun kaltaisilla sivustoilla voi säästää jopa tuhansia euroja kokonaiskustannuksissa.

Vakuudellistakaan lainaa ei yleensä myönnetä luottotiedottomille, mutta mikäli vakuus on riittävän suuri, voidaan tehdä poikkeuksia. Tässä tapauksessa kuitenkin yleensä myös kokonaiskustannukset ovat suurempia riskinhallinnallisista syistä. Luottotietosi voit tarkastaa esim. tästä linkistä

Autorahoitus

Autorahoitus on käytännössä vakuudellinen laina, jossa vakuutena on auto, joka ostetaan. Erona perinteiseen autolainaan on, että autorahoituksessa laina otetaan autoliikkeen kumppanilta. Toinen ero on, että ehdot ovat yleensä huomattavasti tiukemmat, kuin perinteisessä vakuudellisessa autolainassa. Autorahoitus on yleensä melko kallis vaihtoehto ja lisäksi auto pysyy rahoitusyhtiön nimissä niin kauan, kuin se on maksettu. Autorahoitus ei myöskään ole mahdollinen lainavaihtoehto tilanteissa, joissa auto ostetaan yksityishenkilöltä.

Autorahoituksessa osamaksuerät ovat kiinteitä. Autoliike hoitaa paperityöt, eli auton ostaja ei itse joudu käymään neuvotteluita autoliikkeen kumppanin kanssa. Autorahoituksessa tarvitaan yleensä oston yhteydessä noin 10-20 % käsiraha tai vaihtoauto, joka on arvoltaan vähintään tarvittavan suuruinen. Monesti autorahoituksessa sovitaan tasakokoiset erät, sekä viimeinen normaaleja kuukausieriä suurempi erä. Monesti tämä viimeinen erä voidaan siirtää uuden auton ostoon sovittavaan rahoitukseen tai se voidaan huomioida vaihtoauton hinnassa.

Leasing

Leasing-sopimuksessa autoa ei hankita omaksi, vaan siitä tehdään pitkäaikainen vuokrasopimus. Leasing-sopimuksen etuna on halvemmat kustannukset oman auton ostamiseen nähden, mutta luonnollisesti autoa ei koskaan saa omiin nimiinsä. Leasing-sopimuksen etuihin kuuluu myös helppous, sillä yleensä sopimus sisältää huollot, korjaukset ja katsastukset. Näin ei kuitenkaan aina ole, joten sopimus kannattaa käydä huolella lävitse. Sopimuksessa on usein myös ehtoja siitä, kuinka paljon autolla voi ajaa. Useissa leasing-sopimuksissa on myös mahdollisuus ostaa auto tiettyyn hintaan omaksi leasing-ajan päätteeksi.

Kulutusluotto

Autolaina on yleisesti ottaen markkinointinimike, sillä autolaina on tilanteesta riippuen ominaisuuksiltaan samanlainen, kuin mikä tahansa kulutusluotto tai joustoluotto. Kulutusluotolla tarkoitetaan mitä tahansa kulutustarkoitukseen otettua lainaa. Luoton määrä on etukäteen määritelty, samoin korkoprosentti ja kuukausierien suuruus. Lainan antaja ei erikseen seuraa sitä, mihin kulutusluotto varsinaisesti käytetään, vaikka autolainan kyseessä ollessa tietenkin tarkoitus on käyttää laina auton ostamiseen.

Kulutusluoton saamiseen edellytetään tavallisesti vähintään 18 vuoden ikää, säännöllistä tulonlähdettä, kuten työpaikkaa ja moitteetonta maksuhistoriaa. Joissakin tapauksissa vaadittu ikäraja on korkeampi. Kulutusluottojen ehdot eroavat eri lainapalveluilla, joten kilpailutus on hyvin tärkeää. Pelkkä lainatarjouksen pyytäminen ei ole sitovaa, joten tarjous kannattaa hakea useammasta palvelusta. Verkossa on useita Nopea Lainan kaltaisia palveluita, joista lainatarjouksen saa nopeasti.

Joustoluotto

Joustoluotto on hyvä vaihtoehto kulutusluotolle tilanteissa, joissa autolainaan tarvittava rahamäärä on osittain epäselvä. Tällainen tilanne voi olla käsillä esimerkiksi silloin, kun päätöstä autovalinnasta ei ole vielä lyöty lukkoon tai mahdollisten lisälaitteiden kokonaishinta ei ole vielä selvillä. Saattaapa auton värivalintakin olla vielä hintoineen arvoitus.

Joustoluoton ero kulutusluottoon on, että joustoluotossa määritetään luoton maksimimäärä, mutta lainanottajan ei ole pakko nostaa koko määrää kerrallaan tai ollenkaan, vaan hän voi nostaa vain osan luotosta. Korko maksetaan vain nostetusta osuudesta. Varjopuolena joustoluotto on usein kuluiltaan hieman kalliimpi, kuin kulutusluotto ja jokaisesta nostosta voi joutua maksamaan käsittelymaksuja.

Yhteenveto

Kuten artikkelista voi lukea, autolainaa ottaessa on tarjolla paljon eri mahdollisuuksia. Mitään yhtä oikeaa vastausta ei ole sille, mikä laina kannattaa ottaa, vaan se riippuu omasta tilanteestasi. Mikäli sinulla on vakuuksia ja olet hankkimassa kallista autoa, kannattaa ottaa vakuudellinen laina, sillä sen kustannukset ovat yleensä pienempiä, kuin vakuudettomassa lainassa.

Autorahoitus voi olla oikea vaihtoehto sinulle, jos haluat laina-asiat helposti pakettiin ja haluat käyttää vakuutena autoa ja ostat autoa autoliikkeestä. Vakuudeton laina taas sopii yksityiseltä ostaessa hyvin. Leasing-sopimuksessa autoa ei osteta lainkaan, mutta siinä on muita etuja, jotka saattavat olla varteenotettavia, kunhan muut ehdot sopivat sinulle.

Tämän lisäksi on vielä edessä valinta kulutusluoton ja joustoluoton välillä. Kulutusluotto on parempi vaihtoehto, jos kulut ovat jo täysin tiedossa ja joustoluotto siinä tilanteessa, joissa kuluja voi tulla lisää tai tarkkaa summaa ei vielä pysty määrittelemään.