#SWEDISHMETAL - Volvo 740 B6284 Turbo 1988

Tämä Volvo 740 vastaa iänikuiseen kysymykseen, joka on piinannut ihmisiä jo vuosisatoja: mistä ne mustat viivat ilmestyvät asfaltin pintaan aina öisin?

Hyvinkääläinen kaveriporukka loi kuuluisasta Gumball-kisasta oman versionsa. Siinä missä Gumballissa kisataan mitä prameammilla kulkupeleillä, hyvinkään Gumball 500€:ssa ajopeli saa olla maksimissaan 500€ arvoinen. Vuonna 2014 kisaan osallistui myös Pumpe kuvassa esiintyvällä Volvollaan, johon hän oli investoinut 300€. Kisa käytiin läpi autolla onnistuneesti, jonka jälkeen auto jäi hallin pihaan lojumaan. Ikivanha ajatus rakentaa katuauton ja Pro2-luokan drifterin sekoitus alkoi kuitenkin taas kyteä päässä, ja siinähän se mainio aihio odotteli vain uutta tekniikkaa. Tarkoitus oli siis rakentaa härski ja tehokas auto, jonka käskeminen ei tuottaisi mekaanista sääliä.
Projekti alkoi 2014 joulukuussa, kun Volvo viimein päästettiin pakkaselta turvaan hallin puolelle. Perinteiset mätähommat alkoivat liki välittömästi, ja ne osoittautuivatkin kohtuullisen työllistäviksi auton ollessa kohtuullisen pehmeä. Konehuoneen pyöräkoteloiden mätäreiät olivatkin oiva tekosyy tehdä suorasta pellistä kertalaakista isommat pyöräkotelot. Pyöränkaarien teon jälkeen uuden moottorin sovittelu mahdollistui. Moottoriksi valikoitui kuusipyttyinen 2.8-litrainen Volvon moottori ahtimella, joka istuu yllättävän helpolla 740:n keulalle. BMW:n vaihdelaatikon sovittaminen moottorin perään vaati Volvon kytkinkopan hitsaamisen vaihdelaatikkoon, ja pientä vaihteistopalkin muokkaamista. Kaikki muutokset on tehty kuitenkin niin, että auton saa vielä kilpien väliin ja kadulle.
Koska sitä tehoakin on jokseenkin paljon, on turvallisuudestakin hyvä huolehtia. AKK:n liite J opastaa seikkaperäisesti, millaiset turvakaaret on suotavaa rakennella jos hinku on kilparadoille. Moottori-vaihdelaatikkopaketin asennuksen jälkeen autoon asenneltiin vaatimustenmukaiset kaaret, jotka taivutteli Tervakoskella sijaitseva Samet OY, ja tallinaapuri Luisu hitsasi ne nippuun. Sisusta huokuu melkoisesti kilpahenkeä, kun kaikki turhamaiset lisävarusteet on revitty mäkeen. Pari lisämittaria, kuppipenkit, tablettimittaristo, pitkä käsijarrukahva, kuusipistevyöt ja päävirtakatkaisija. Race. Suunnitelmissa on kuulemma myös hankkia sisäpuhelin autoon, jotta keskustelu kuskin ja kartturin välillä kävisi ilman huutamista.
Moottorin rakentaminen oli kuulemma simppeli keissi. Lohkona on 2.5-litrainen vaparilohko, ja sen seurana 3.0-litraisen kampi- ja nokka-akselit. Iskutilavuutta on 2.8 litran verran. Alakerrassa on H-profiilin kiertokanget ja turbomoottorin männät, ja alakerta on tämän lisäksi tasapainotettu gramman tarkkuudella. Lohko on hoonattu, kansi on portattu ja siihen on asennettu R-seetit. Palotiloja modattiin myös hitusen. Pakosarja taasen on itse luotu vesijohtokäyristä. Heti sen perstuntumassa toimii 60mm HKS Replica hukkaportti lyhyellä auton alle puhaltavalla screamerpipella. Moottorin luonne on suhteellisen mukava, kun painetta alkaa kertyä jo 2000rpm kohdalla ja täysi rähinä on päällä 3000rpm tienoilla. Kierrokset ovat tällä hetkellä rajoitettu 6500rpm tuntumaan.
Moottori tuottaa nyt rivakat 500hv ja 700Nm takapyörille, ja tulevaisuuskin tuoksahtaa rengassavulle, koska tehoja aiotaan nostaa muun muassa paremmilla nokilla ja muilla pikkumuutoksilla. Kasvaneet tehot vaativat monesti muutoksia muuallekin autoon, joten alustaa on päivitelty mm. BC Racingin alustasarjalla, kääntövarsilla, alatukivarsilla, iskarien uusilla yläpäillä, ja niin pois päin. Eturenkaat kääntyvät nyt noin 65 astetta, joten driftaaminen ei jää ainakaan kulmasta kiinni – tahi tehosta.
Ensimmäisen kerran auto saatiin käyntiin 23.7.2016, ja pian sitä jo säädettiinkin motarilla lappu lattiassa. Ahveniston ratapäivillä 8.10 autoa päästiin testaamaan viimein kunnolla, mutta moottorin johtosarja tuotti isomman pettymyksen kuin Tyrion Lannister isälleen. Burniskisassa tuli kuitenkin kolmossija pokaaleineen. Tänä päivänä auto on tikissä, ja varmasti tuttu näky kesän tapahtumia kiertäville. Autolla ei nostella eikä sitä säästellä, sanoo omistajansa, ja kuvaajamme vahvistaa kuvaussessiossa kuluneen kaksi paria takarenkaita.

SPECS:

CAR:

Volvo 740 1988

ENGINE:

B6284, vaparilohko, T5:n vakiomännät, kiinalaiset H-profiilin kiertokanget. Holset HX40 Super, 60mm hukkaportti, Megasquirt ms3x moottorinohjaus, 1000cc Bosch EV14 suuttimet.

POWERTRAIN:

BMW:n kuusivaihteinen GS6-53DZ -vaihdelaatikko, Sachs SRE 765 kytkinasetelma, nelilapainen sintterikytkinlevy, Blingfactoryn vauhtipyörä, Volvon 1031-perä Eaton Truetrack tasauspyörästön lukolla.

SUSPENSION:

BC-Racing alustasarja, TXR Performance alatukivarret, caster- ja camber-yläpäät sekä poikkituki.

BRAKES:

Edessä Volvo 960 jarrut EBC Greenstuff jarrupaloilla, takana 4 vakiosatulaa ja samanmoiset jarrupalat kaikissa.

WHEELS:

Japan Racing JR21 8x17” ja 9x17”

TIRES:

Edessä Federal 595 RS-R semisliksit 215/45R17 koossa ja taka-akselilla mustia ja pyöreitä tilanteen mukaan

EXTERIOR:

Kaarilevikkeet, helmat ja itse tehty spoileri yms.

INTERIOR:

Sääntöjen mukaiset turvakaaret, Sabeltin turvavyöt, Sparco-penkit, alumiiniset ovipahvit.

AUDIO:

Peltorit tai Holset

NUMBERS:

Noin 500hv takapyörillä

NEXT ON THIS PROJECT:

Lisää voimaa ja muita päivityksiä.

THANKS:

Louhinta-Ässät Oy ja ystävät, sekä erityiskiitos ”tallipäällikölle”!