Porsche-harrastus on sellainen, johon moni haluaisi mutta kuitenkin lopulta harva lähtee. Näiden jo tehtaalta ulos klassikoina rullanneiden autojen parissa työskennellessä saattaa kipinä kuitenkin puraista laakista kovemmin, kuten kävi turkulaiselle Kiviniemen Mikolle. Käsiin tarttui jo pitkälle viety harrrasteauto, joka kuitenkin vaati Mikon mielestä vielä reilusti hommaa, jotta se olisi täydellinen jätski-auto. Mikko ei jäänyt vikisemään, vaan vei projektin maaliin.
PIKAFAKTAT
- Kone: Stroukattu 3,8-litraiseksi
- Vanteet: Techart speedline daytona
- Kori: Levitetty turbo-leveäksi
Auto esitelty GTi-Magazinen numerossa 07 / 2024 · Kuvat & Teksti: Matti Tirronen @kuvaamasa
Ennen Porschen palvelukseen siirtymistä Mikko oli töissä muun muassa Veholla Citroenien ja sittemmin Mersujen parissa, mutta vastaavanlaista silmien avautumista autojen suhteen eivät nämä paikat aiheuttaneet. Kun Mikko aloitti hommat Porschella melkein kymmenen vuotta sitten, oli lopputulema hieman erilainen – kuten kuvasta näkyy.
– Porsche työpaikkana on tuonut ehkä autojen suhteen sellaisen ahaa elämyksen et mitä joskus luuli et joku auto on hyvä ajaa ja kuinka hyvä joku oikeesti voi olla. Ihan alustan suhteen ja miten hyvin tollanen jäykkä GT-auto ottaa töyssyt vastaan ja kuinka hyvä se ohjaus voikaan olla, Mikko kertoo.
Ennen näitä kokemuksia Mikko oli täysin JDM-miehiä. Ensiautona ja sen jälkeen pidemmän aikaa käyttö- ja harrasteauton yhdistelmänä Mikko piti Honda Civic EK:ta. Mikon tallista löytyy tällä hetkellä Porschen lisäksi esimerkiksi Nissan 200SX S13,5.
– Tuon aikanaan – varmaan alkaa olla 20 vuotta sitten, olen ostanut Saksasta täysin vakiokuntoisena rikkinäisellä CA-moottorilla. SR20 vaihdettiin alkuun, ja kun se levisi pari kertaa, tuli Amerikoista tilalle LS1 V8. Kyseessä on siis täysin riisuttu ja häkitetty vehje. En osaa edes oikein sanoa, mistä tämä harrastus on alkanut – työ ja kaveripiiri on tämän saanut varmaan aikaan.
PORSCHE KIPINÄ PUREE
– Aikanaan kun aloitin Porsche Finlandilla töissä, heti ekana kesänä matkaan tuli ostettua oikealta ohjattava 996 Turbo. Ensimmäisen kerran, kun olin ajanut manuaalivaihteista 993:sta eli ilmajäähdytteisten Possujen viimeistä versiota, tuli polttava kuume ilmajäähyyn.
Tässä genressä vaihtoehtoja oli käytännössä kaksi: joko 993 tai 964 -korimallin yksilöt. Kun sopivaa ei meinannut löytyä, kävi omistuksessa myös myös Boxster, vaikka samalla sopivia autoja koluttiin aina Eurooppaa myöden. Lopulta tämä nyt esittelyssä oleva auto löytyi Lahdesta, ja auto oli varustettu valmiiksi jo noin 30 000 euroa maksavilla alkuperäisillä turbon lokasuojilla ja puskureilla.
– Minua vaivaa pieni purismi näiden ilmajäähyjen kanssa. Jos auto on alkuperäinen ja tikissä, niin en lähtisi sitä ihan heti "pilaamaan", mutta koska autoa oli jo muokattu, sain ilman omantunnon tuskia hioa siitä sellaisen kuin halusin.
Autossa oli kuitenkin Mikon silmään ostohetkellä enemmän pielessä kuin oikein, joten tehtävää riitti.
– Esimerkiksi edessä oli 20 mm ja takana 40 mm spacerit ja silti ammottavat pyöränkaaret, eli vanteistus oli vahvasti pielessä. Ensimmäisen kerran kun kävin radalla kiertämässä, näin jälkeenpäin kuvan, jossa sisäkurvin puolella olisi mahtunut pää kaaren ja renkaan väliin.
Tämän kuvan näkeminen sai heti vauhtia jo harkinnassa olleeseen alustan päivittämiseen. Ensihätään autoon hankittiin H&R:n madallusjouset ja vakaajat.
– Etupäästä alusta levitettiin samalla korista valmiiksi löytyviin Turbon kiinnityspisteisiin, joilla saadaan alatukivarsia 20 mm ulospäin – eli samalla päästiin eroon myös spacereista keulassa eroon.
Alustan jumppaaminen on tämän kategorian autoissa isossa roolissa, ja säätämisellä pystytään tekemään ihmeitä. Välillä kuitenkin Mikonkin mieleen homma menee hieman liikaa hifistelyksi.
– Työpaikka näkyy tämän auton kanssa myös siinä, että kulmia ja alustaa hierotaan aivan liian usein, ja kun ajattelen että nyt se on hyvä, niin aina kun ajaa jotain uudempaa GT3:sta perään, totean, että oma auto on ihan surkea
Hifistelyä jatkettiin madallusjousien jälkeenkin, ja nyt auton alla on H&R:n coiloverit, joilla paketti on saatu jälleen naksun enemmän halutulle alueelle.
KALLIITA PAPERIPAINOJA
– Ilmajäähyt kuuluvat yleisesti kastiin "jos se ei vuoda öljyä, niin siellä ei sitä ole". Olin itse ajatellut homman jossain kohtaa ratkaista täydellä konerempalla.
Auto päivittyi Mikon käsissä pikkuhiljaa Turbo lookista RS 3.8 -tyyliin. Auton hiilikuituisessa RS-mallin takasiivessä lukee 3.8, mikä on puolestaan 0,2 litraa enemmän kuin tässä autossa vakiona.
– Siitä se ajatus sitten lähti. Ensin löytyi halvat stroukkaamiseen sopivat pytyt Englannista, mutta ne osoittautuivat paperipainoiksi.
Hyvät ja kalliit osat menivät roskiin, ja tämä ilmeni tietenkin vasta siinä kohtaa kun moottori oli jo muttereina. Mikko päätti raottaa kukkaron nyörejä hieman lisää.
– Tilattiin tehtaalta uudet 993 powerkit -pytyt, joilla iskutilavuudeksi tulee 3,8 litraa. Samalla kun konetta rempattiin, vaihtui paikalleen myös Shcrikin nokat, 996 GT3 -vauhtipyörä ja kytkin, sekä muutenkin kone sai täyden remontin. Konehuonetta nätisteltiin myös samalla, ja lopulta auto säädettiin vielä Petsin toimesta Erikoismottorilla.
Mikon kokemus erilaisista Porscheista näkyy koko projektissa, ja moni visio on konkretisoitunut nimenomaan arkisen ahertamisen yhteydessä.
– Paljon on tullut nähtyä, ajettua ja istuttua kyydissä erilaisissa vehkeissä, niin se on tuonut myös mielipiteen, että liikaakin voi olla voimaa autossa. Ahtaminen ei esimerkiksi houkutellut yhtään tämän auton kanssa, kun niitäkin on tullut nähtyä. Hain omassa moottorin rakennuksessa vääntöä ja herkkyyttä, eli tietynlaista balanssia auton alustan ja tehon suhteen. Omasta mielestäni siinä onnistuttiin. Ero paperilla ei varmasti ole järkyttävä, mutta kun töissäkin ajaa noita täysin vakioita, niin ero on valtava.
SISUSTAN SIPISTELYÄ
Viimeisenä hommana päivitettiin vanteita.
– Alkutilanne oli 8,5x18" ja 10x18". Renkaina oli silloin 225/40 ja 275/35-18, jotka eivät koskaan näyttäneet oikeilta auton alla – takana oli liian vähän kumia. Päädyin tilaamaan taakse Felgen Fuchsilta leveimmät mahdolliset, 4,75" leveät ulkolipat, joilla saatiin spaceri pois ja lippaa hieman lähemmäs kaarta. Eteen tuli samalla puoli tuumaa lisää. Päälle näille vanteille käännettiin 235/40 ja 315/30 -renkaat. Samalla vanteiden keskiosa ja sisälipat maalattiin, viimeistelyn varmistamiseksi.
Kun ulkokuori oli siivoiltu Mikon haluamaan lookkiin, oli vielä aika tehdä sisustaan ne muutokset, joita Mikon visio kaipasi.
– Häkki ja penkit autossa oli valitettavasti valmiina, kun ostin. Myydessä tuntuu että olisi parempi, jos vakiosisusta olisi tallella. Jakkaroiden selät ja häkki maalattiin kuitenkin korin väriin ja takapään verhoiluja tein uusiksi pari talvea sitten.
Mikko on tosiaan harkinnut auton myymistä tosissaan jo pidemmän hetken.
– Hinnathan ovat näissä nousseet ihan järkyttävästi tässä viimeisen viiden vuoden aikana ja sitä ennenkin, että en ihan parhaaseen hetkeen tätä itse ostanut – mutta jälkeenpäin ajatellen ei harmita, vaikka silloin ajattelin että maksoin liikaa. Katsotaan, jos keväällä menee kaupaksi, niin sitten menee.
Syitä auton myyntiin on monia. Osittain Mikosta tuntuu siltä, että auto on tällä erää valmis eikä varsinaisesti järkeviä parannuskohteita ole – vain värin vaihto on pyörinyt mielessä.
– Osittain olen myös ajatellut sitä, että haluaisin jonkun järkevämmän hintaisen auton, jota en säälisi esimerkiksi ratapäivillä ja muissa tilanteissa.
Näiden hinnat pyörivät tällä hetkellä siellä noin 100 000 euron tuntumassa, eli ihan halpaa lystiä tämmöisen lipsauttaminen esimerkiksi rengasvalliin ratapäivillä ei ole.
Mahdollisen myynnin jälkeinen visio on vahvasti kuitenkin jo kehittymässä.
– Todennäköisesti tulee joku muu kuin Porsche seuraavaksi, ja siinäkin on syynä nyt oikeestaan tämä sama miksi ehkä tämänkin myyn, eli Possujen hintojen nousu. Pari vuotta sitten ajattelin että 996 GT3 on seuraava auto, mutta ne ovat hypänneet parissa vuodessa 60 000 – 70 000 eurosta 85 000 – 100 000 euron autoiksi. Vaihtoehtona Honda S2000 on nyt päällimmäisenä pyörinyt mielessä. Mun innostumiset autoihin lähtee kuitenkin aina jostain tietystä yksilöstä – kuten lähti tämänkin auton kohdalla ensin 993 koeajosta ja kyseisen yksilön potentiaalista.
SPEKSIT:
MOOTTORI:
M64/01 3,8-litrainen moottori, isommat männät/pytyt 102 mm, Schrick Sport -nokat, KN-putsari, FVD-putkisto, 996 GT3 -vauhtipyörä sekä Erikoismoottori.fi-softa.
VOIMANSIIRTO:
996 GT3 -kytkin
ALUSTA:
H&R coiloverit ja vakaajat, kaikki puslat powerflexiä ja etupään alusta levitetty Turbo-leveäksi.
JARRUT:
911 (996) Turbon jarrut ja teräspunosletkut.
VANTEET JA RENKAAT:
Techart speedline daytona. Ulkolipat vaihdettu leveämmiksi. Vanteiden koko 9" & 12x18". Renkaina Michelin Pilot Sport 2, joiden koko edessä 235/40ZR-18 ja takana 315/30ZR-18.
KORIMUUTOKSET:
Kori levitetty alkuperäisosilla Turbo-leveäksi, eli turbon lokasuojat, puskurit ja helmat. 964 RS 3.8 Look -splitterit edessä ja hiilikuituinen RS 3.8 -siipi takana.
SISUSTA:
Takapenkit poistettu, Heigo-takaturvakaaret, Recaro Poleposition -penkit, Momon ratti, soittimet poistettu, RS-ovipahvit sekä RS-tyyliin matot takapenkkien tilalla.
KIITOKSET:
Porsche Finland henkilökunta, Tomi Ström ja Timo Sarsola sekä David Appleby
KUKA KUSKAA:
- Omistaja: Mikko Kiviniemi
- Ammatti: Automekaanikko
- Ikä: 38
- Instagram: @k1v1n13m1
Muista seurata GTi-Magazinea myös somessa!
- Facebook: https://www.facebook.com/GTiMagazine/
- Instagram: https://www.instagram.com/gtimagazine/
Tilaa GTi-Magazine kotiisi osoitteesta www.gti.fi/tilaa !
EXTRA PHOTOS!