Tallitour 2020 - OSA 1

Suureen suosioon noussut GTi-Magazinen Tallitour on täällä taas! Jo kolmatta kertaa tehty kiertue suomalaisiin harrastetiloihin tarjosi jälleen hienon läpileikkauksen autoharrastamisesta!

Tällä kertaa kiersimme Keski-Suomen kautta länsirannikkoa pitkin Varsinais-Suomeen ja matkan varrelle sattui jos jonkinlaista tilaa ja projektia. Tämä on reissuraportin ensimmäinen osa, ja tourin loppuosa julkaistaan seuraavassa numerossa!

Artikkeli julkaistu GTi-Magazinen numerossa 02 / 2020. Tekstit ajoittuvat siis talveen 2019 - 2020 ja tämän jälkeen korona sekoitti koko maailman. Osa autoista on myös vaihtanut jo omistajaa ja muitakin muutoksia on varmasti vuodessa tapahtunut. 

Aiempina vuosina reitti on ulottunut aina Oulun korkeudelle saakka. Tällä kertaa matka aloitettiin Jyväskylästä ja lopetettiin Suomen Turkuun, joten aivan edellisvuosien pituista lenkkiä ei kehkeytynyt.

Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, sillä myös tuhannen kilometrin ajamisella pääsee näkemään laajasti erilaisia projekteja. Teemme lisäksi vielä muutaman yksittäisen vierailun eteläisen Suomen alueella tiloihin, joihin ei varsinaisen viikonloppureissun aikana ehditty.

Jälleen kerran haluamme kiittää suuresti kaikkia, jotka ehdottivat tiloja vierailumme kohteeksi ja jokaista, jonka luona saimme piipahtaa. Oli myös mukava nähdä, kuinka lukijat bongasivat meitä tien päällä ja osa tuli rohkeasti myös juttusille. Meitä saa aina tulla nykimään hihasta, sillä aina on aikaa jutella autojuttuja!

PEKALLA ON LADA

Hämeenlinnan kupeesta Turengista löytyy omakotitalon tallista vähintäänkin mielenkiintoinen Lada-projekti, jota herra nimeltään Pekka Lehto näppäilee nippuun hitaasti mutta varmasti.

Auto oli monta vuotta sitten ajossa, sen aikaiseen tyyliin, enemmän stance-hengessä, kunnes Pekan projektointi yltyi vahvasti ja auto purettiin muttereiksi.

Tällä hetkellä on taitavaksi metallimieheksi paljastunut Pekka nikkaroinut hyttiin hyvännäköiset turvakaaret ja laittanut mukaan pari kuppipenkkiä. Koria on siistitty todella hienolla jäljellä joka suunnasta, ja lopputulos tulee aikanaan olemaan vähintäänkin viimeistelty.

Auton keulalta löytyy Toyotan 4A-GE -moottori, jonka jatkeena on suorakytkentävaihteisto. Ulkokuoren viimeistelee Venäjältä hankittu hillitty mutta rengastuksen kannalta välttämätön kaarilevikesarja, jonka muotoilu on kyllä poikkeuksellisen onnistunut.

Autoa rakennetaan ratasarja Roadsporttia varten ja kaikki autoon tehdyt ratkaisut on mietitty juuri tämä kulma edellä, vaikkakin auton on tarkoitus pysyä kilpien välissä myös jatkossa!

Pekka oli vierailua varten niputtanut auton toisen puolen kasaan ja jättänyt toiselta puolelta pyörät sekä ovet pois. Kori on taattua venäläistä suunnittelytyötä ja Pekan suunnittelemat muutokset tuovat sen hienosti tähän päivään!
Toyotan 4A-GE-moottori istuu keulalle hienosti. Pakosarja on Pekan omaa käsialaa kuten kaikki muutkin metallityöt koko autossa.
Sisustasta tulee vahvasti kilpa-automainen. Ja mikäs siinä, siihen käyttöönhän tätä nimenomaan rakennetaan!
Myös alustaa on päivitetty kilpailut tähtäimessä. Nykyaikainen iskunvaimennus yhdistettynä säädettäviin tukivarsiin.
Tallista löytyy myös nerokas tapa säilöä pientavaraa, esim. pultteja ja muttereita.

JYVÄSKYLÄSSÄ JIIDEEÄMMÄÄ

Turengista reittimme jatkui kohti pohjoista ja vierailimme paikallisessa tilassa, joka tunnetaan nimellä hieromo. Nimelle on looginen selitys, nimittäin tallin kanssa samasta rakennuksesta, viereiseltä käytävältä, löytyy tosiaankin thaihieromo.

Jyväskyläläisessä harrastetilassa on aistittavissa samansuuntaista kehitystä kuin suomalaisessa autoskenessä muutenkin: kalusto alkaa olemaan entistä enemmän performance edellä rakennettua ja lähes jokaisesta tallista löytyy vähintään yksi luistokäyttöön rakennettu auto.

Jyväskylän hieromolta löytyy parikin luistoprojektia plus yksi time attack -käytössä oleva Mitsubishi, joten melkoisen sporttista meininkiä on havaittavissa.

Tallissa pitää majaansa seitsemän miestä: Henri Sorri, Joonatan Jäntti, Harri Matilainen, Saku Niskanen, Niko Muukkonen, Ville Vesterinen ja Eetu Pylvänäinen. Koko kalusto on puolestaan japanilaisia merkkejä ja tallista löytyy niin Supraa, Aristoa, Soareria, Evo-Mitsua kuin myös Säksiä.

Sorrin ja Jäntin Nissanit olivat pysäköityinä peräkkäin ja luistoteema yhdistää näitä autoja. Sorrin 200SX on varustettu häkillä, pyörien kääntymistä lisäävällä lock-kitillä ja Toyotan 1JZ:lla. Autolla olisi tarkoitus ajaa Pro 2 -luokan driftingiä kesän koittaessa.

Jäntin 200SX on puolestaan varustettu SR-moottorilla ja sen on tarkoitus pysyä kilpien välissä. Hiljattain auton hyttiin oli porukalla väännetty turvakaaret ja autoa on muutenkin varusteltu luistohommia silmällä pitäen.

Lisää motorsporttia henkii Harri Matilaisen time attack -radoilta tuttu EVO 6 Mitsubishi, joka sekin saa talven aikana hieman ahdinpäivitystä ja muita parannuksia, jotta kyyti taas paranisi seuraavalle kaudelle.

Loput kalustosta on tehty hieman maltillisemmin muutoksin: lähinnä pieniä tehoa lisääviä muutoksia ja perusparannuksia, joiden avulla voi kesäisistä kruisailukeleistä nauttia enemmän!

Henri Sorrin 200SX:n pitäisi olla viivalla keväällä. Tekemistä vielä riittää, vaikka projekti on jo hyvällä mallilla. S13 korin säksä yhdistettynä Toyotan 1JZ-moottoriin on ainakin varma resepti!
Joonatan Jäntin auto tulee pysymään kilpien välissä, vaikka myös tällä on tarkoitus ajaa luistoa. Ulkoasu tulee olemaan varmasti katu-uskottava ja trendien mukainen!
Alunperin katuautona palvellut EVO 6 on sittemmin muuttunut vuosien evoluution jälkeen puhtaasti time attack -kilpuriksi. Myös tänä talvena parannellaan kulkupuolta, jotta vauhti riittää ensi kesänkin kisoissa.
Reissun ensimmäinen Subwoofer-asennus bongattiin Eetu Pylvänäisen Soarerin kontista!
Neliöitä tilassa on yhteensä noin 250, joka on ihan reilun puoleisesti. Tässä näkyvän tilan lisäksi on vielä erillinen toimisto, jossa voi aikaansa viettää jos rälläkän laulu ei korvia hivele!

NÄÄSVILLE CALLING

Hyvin nukutun yön jälkeen matkasimme jo aamupäivän aikana parin tunnin siirtymän verran Tampereelle ja vierailimme First Degree Felony -poppoon tallilla. Ryhmittymällä on parikin tallia, joten ihan kaikki kalusto ei ollut kyseisessä osoitteessa. Ihmeteltävää riitti kuitenkin kolmen BMW:n, yhden Nissanin ja 1000 cc ruohonleikkurin verran.

Edellinen ilta oli osalla porukasta lirvahtanut aamun puolelle, mutta lopulta koloistaan paikalle ryömi nelikko Joona Harttunen, Simo Mikkonen, Teemu Lepistö ja Ville Ranta.

Harttusen BMW E30 esiteltiinkin hiljattain GTi:ssä ja auto on nyt päivitysten alla, sillä tekniikka on vaihtumassa M50B28-moottoriin ja keulalle oli kaiveltu hyllytavarana löytyneet neliö-lamput.

Mikkosen E36 puolestaan on saamassa kylkiinsä hieman lisää pullistusta, sillä Pandem-tyylinen korisarja on vahvasti sovituksessa. Myös tämä auto on varustettu edellä mainitulla M50-moottorilla sekä ahtimella.

Kuten edelliselläkin stopilla, tässäkin tallissa sporttisuus on vahvasti läsnä ja jokainen näistä autoista antaakin tarvittaessa isosti savumerkkejä ja viihtyy sivuluistossa. Tallin toiselta sivulta löytyvät Teemu Lepistön 200SX S13, joka myös on varustettu M50-moottorilla ja Ville Rannan BMW E34, jossa puolestaan on ahdettu M30B34-moottori.

Kuuleman mukaan kuitenkin eniten yleisöä kiinnostava projekti on koko tallin pienin, nimittäin 1000 cc Yamaha R1:n moottorilla varustettu ruohonleikkuri. Jos tällä ei satu ketään leukaan, niin sitten ei millään!

First Degree Felony -porukan kalusto on vahvasti BMW-painotteista. Mukana on yksi Nissani, joka sekin on tosin varustettu BMW:n moottorilla.
Simo Mikkosen BMW E36 levittyy tänä talvena Pandem-levikkeiden muodossa. Moottorina ahdettu M50 ja käyttötarkoitus yllätys-yllätys: luisto!
Ville Rannan BMW E34 on rakennettu nautittavaksi kaasu pohjassa. Myös tällä on kumia poltettu ihan urakalla.
Ruohonleikkuri ja tonnisen prätkän moottori, mikäpä voisi mennä vikaan?
Teemu Lepistön Nissan 200SX S13 oli aiemmin varustettu CA-moottorilla, mutta sen rikkouduttua pahasti veivattiin porukan painostuksesta pellin alle M50-moottori.

TAKINKÄÄNNÖN SM-MESTARI

Tampereelta jatkettiin lähestulkoon muuttumattomalla kompassisuunnalla eteenpäin, eli suuntasimme vahvasti länteen ja aina niin mukavaan Poriin.

Kun lauantaina iltapäivällä ajelee Porin keskustan läpi, ei siellä pyöri lännen elokuvista tuttuja oksapalloja, vaan tyhjillä kaduilla saattaa kuulla pitkin katuja kääntyilevien takkien suhinan. Kääntyvät takit tulivat tutuksi, kun kovana JDM-miehenä tunnettu driftingin vuoden 2018 Suomen mestari Lauri Heinonen päätti järisyttää luistopiirejä vaihtamalla JZ-moottorin ihan oikeaan Nascar-auton V8:aan.

Kävimme Porissa ihmettelemässä, ovatko kaikki tiimin YouTube-videot lavastettuja vai onko moottori oikeasti vaihtunut. Täten voimme todistaa että kyllä, konehuoneesta löytyy V8, vaikkakin päätös jakaa myös tiimiä vahvasti kahtia. Joillekin hanke tuntuu aiheuttavan oksennusreaktiota, kun taas osa tiimistä on aiheesta vähintäänkin innoissaan. Tuloksethan lopulta näyttävät, oliko muutos onnistunut!

Laurin kilpuria pajotetaan tiimissä vaikuttavan Kari Lehden kotitallissa ja vierailumme ajaksi poijjaat olivat tuoneet paikalle myös muuta tiimin jäsenten kalustoa. Hallista löytyi Karin katu-200SX, Santeri Järvisen Pandem-levitetty BMW E30 sekä tiimin metalliseppänä kunnostautuneen Teemu Taipalmaan BMW E30 -luistokilpuri. Talvehtimassa oli totta kai myös tiimin bussi.

Kalusto on vähintäänkin komeaa ja on hienoa nähdä, että kaikki auttavat tässäkin tiimissä toisiaan eikä yhteishengestä ole todellakaan puutetta. Jos joku porukka on kuin iso perhe, on se tämä tiimi. Porilaiset ovat hienoja ihmisiä, se sopii uskoa!

Kari Lehden katu-Nissan on hienon näköinen kokonaisuus. Sopivasti racea ja stancea yhdessä paketissa, on hyvä!
Laurin kilpuri edistyy tappavan tasaiseen tahtiin. Viivalla pitäisi olla pääsiäisenä Ruotsin Elmiassa järjestettävässä NEZ-sarjan ensimmäisessä kilpailussa. Auton rakentamista voi seurata porukan viihdyttävältä YouTube kanavalta, johon Lauri nikkaroi videoita jatkuvasti!
Santeri Järvisen BMW E30 oli varustettu aiemmin Nissanin SR20DET-moottorilla, mutta se siirtyi Karin Nissanin keulille ja Santeri vaihtoi tilalle BMW:n M50-moottorin. Kovin ovat yleisiä mosia molemmat!
Teemu Taipalmaa on todella kätevä käsistään. Herran E30-luistoprojekti on todella, todella hieno kokonaisuus. Moottorina Chevroletin LS3, joka on varustettu hienolla 8:1 -pakosarjalla. Muutenkin on viimeistely todella hienolla tasolla ja huomaa, että Teemulla on ollut hitsikone ennenkin käytössään. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

PERINTEINEN PORILAINEN VIERAILU

Ensimmäisellä Tallitourillamme vierailimme Porilaisen Beartown Garagen tiloissa. Myös viime vuonna piipahdimme samassa paikassa, vaikka silloin ei varsinaiseen artikkeliin aiheesta kirjoiteltukaan.

Nyt porukan tilat ovat vaihtuneet ja kolmikosta kaksi on muuttanut toiseen kimppatalliin, ja vähintäänkin eksoottista aihiota, Opel GT:tä, rakentava Erik Mykrä on siirtänyt harrasteet kotitalliin. Kävimme uudella kimppatallilla katsomassa, miten projektit ovat edenneet.

Kalle Jokisen Porsche on esitelty lehdessä, eikä autolle ole esittelyn jälkeen tehty suurempia, vaan siitä on vain nautittu täysillä. Kalle on ollut mukana Elite Run -ajoreissuilla ja reissussa on puraissut pahasti ratakärpänen. Siispä Porsche on myynnissä ja suunnitteilla on ostaa tilalle erinomaisista ajo-ominaisuuksistaan tunnettu Lotus.

Kalle on myös rakentanut W123 Coupe Mersuaan jo useamman vuoden ja kuten aiemminkin olemme todenneet, tästä on tulossa erittäin hieno kokonaisuus. Hätäilemällä ei tule ikinä hyvää, joten tämä auto rakennetaan hartaudella.

Anttilan Eeron 200SX on myös tuttu lehden sivuilta ja auto on rakennettu hienosti joka paikasta. Ensi kaudelle Eero on vaihtamassa etukaaret Rocket Bunny -tyylisiin, jotka leivotaan customiksi muuhun koriin sopivaksi kokonaisuudeksi. Pienet yksityiskohdat tekevät hyvän lopputuloksen.

Tallissa on näiden kahden herran lisäksi seitsemän muutakin vuokralaista, joista osa harrastaa autoja ja osa enemmän vesiurheilua tai mönkijöiden kanssa touhuamista. Autoista vaikutuksen teki erityisesti Oskari Laineen BMW E28, joka on varustettu remmiahtimella. Toinen mielenkiintoinen peli on Matias Haapalan W123 Mersu, joka on varustettu OM606 -moottorilla ja isolla Holsetilla.

Tilaa tallissa on useampi sata neliötä ja parvelle rakennettu sosiaalitila takaa sen, että paikalla viihtyvät muutkin kuin autojen rakentajat. Reissun aikana muuten löytyi myös kaksi tallisaunaa, joista toinen oli Tampereella ja toinen täällä Porin tallilla.

Tästä matkamme jatkui kohti Turkua, ja siellä vierailimme vanhaan kanalaan tehdyissä tiloissa, joissa rakentuu monenlaista peliä. Näistä lisää seuraavassa GTi-Magazinessa!

Anttilan Eeron 200SX on ollut pari vuotta jo samassa kuosissa, ja nyt on aika päivittää etupäähän erilaiset kaarilevikkeet. Keväällä nähdään, mitä Eero on saanut aikaan!
Rujo ulkokuori yhdistettynä super-turbo -voimaan. OM606 istuu hyvin myös W123:n keulalle!
Pinnavanteet vanhassa Mersussa on vähintäänkin harvinainen kombo. Kallen W123 Coupe -projekti etenee rauhallisesti, mutta vähintäänkin laadukkaasti!
Remmiahdettu BMW E28 lukeutuu myös siihen vähän harvinaisemman kombon luokkaan. Kokonaisuus on silti vähintäänkin silmää miellyttävä.
Tallisaunojakin tuli matkalla vastaan useampia!
Sosiaalitiloista löytyy myös hauskoja yksityiskohtia: pakosarjasta tehty baarijakkara sekä haisteltavaksi asetettu satula. Porilaista huumoria parhaimmillaan!

Tallitourin seuraava osa julkaistaan GTi-Magazinen nettisivuilla viikon päästä, eli 19.3.2021.

 

Muista seurata GTi-Magazinea myös somessa!

Tilaa GTi-Magazine kotiisi osoitteesta www.gti.fi/tilaa !

EXTRA PHOTOS!