Tapahtumakesä 2021?

Vuosi sitten odotettiin kuumeisesti vuosisadan kovinta tapahtumakesää ja sitten kaikki loppui ennen kuin alkoikaan. Tapahtumakenttä eli koko vuoden melkoisessa murroksessa ja varsinkin autotapahtumien osalta elettiin todella erikoisia aikoja. Iso määrä kivoja tapahtumia saatiin kasaan kaikesta huolimatta, vaan sittemmin on taas kaikki muuttunut toden teolla.

Lienee meidän kaikkien vakaa toive, että tänä vuonna päästäisiin nauttimaan taas vähän normaalimmin myös autotapahtumista ja koko kurimus olisi jo ohi. Vielä tässä vaiheessa, kun eletään vasta helmikuun loppua, ei kuitenkaan voida olla varmoja suuntaan taikka toiseen. Vain aika näyttää mitä kesällä tehdään. Tällä viikolla uutisissa on kerrottu, kuinka vappuun mennessä olisi tarkoitus rokottaa noin 2 miljoonaa suomalaista. Tavoite kuulostaa hyvältä kesää ajatellen ja kovasti toivomme, että aikataulussa pysytään.

Vaikka kesään mennessä saataisiin rokotettujen määrä miljooniin, emme vielä voi olla varmoja, miten kesä tulee kulkemaan. Iso osa tapahtumajärjestäjistä kuitenkin tekee jo töitä täysillä hyvän tapahtumakesän eteen, ja toivo elää vahvasti. Samalla myös muutamia alkukauden tapahtumia on jo peruttu ja tiedossa on, että joitain luultavasti vielä perutaan.

Viime vuoden GTi-Magazineista poistimme tapahtumakalenterin kokonaan, koska tilanteet elivät niin paljon, ettei meillä ollut mitään mahdollisuutta pysyä perässä. Vuoden alusta olemme kuitenkin jokaiseen painettuun numeroon taas tapahtumakalenterin lisänneet, ja ainakin toistaiseksi muutokset ovat olleet maltillisia ja me hitaat toimituksen rotatkin olemme pysyneet suhteellisen hyvin kartalla aiheesta.

Ohessa siis tämän hetkinen tilanne tapahtumien osalta:

  • 1.5. MLV&friends - Spring Meet 2021, ABC Lohja
  • 1.5. EPUA Drifting Shakedown, Lapua
  • 8.5. RADALLE.com Artukainen / Drifting SM, Turku
  • 8.5. Malmi Show & Go Power Festival #1 2021, Helsinki-Malmin lentokenttä
  • 15.5. Cars & Coffee, Kuopio
  • 15.–16.5. Drift Madness, Lapua
  • 21.–22.5. Vanhis Cruising Festival 2021, Järvenpää
  • 21.–23.5. RADALLE.com Kymiring, Kausala
  • 28.–30.5. Gatebil Vålerbanen, Norja
  • 29.5. Kokkola Drifting
  • 12.6. FPDA Drifting SM, Kuopio
  • 19.6. Kalis Car Show, Kuopio
  • 19.–20.6. RADALLE.com Ruuhimäki
  • 17.–20.6. Gatebil Mantorp, Ruotsi
  • 25.–27.6. Drift Madness, Pesämäki
  • 2.–4.7. Bimmerparty, Kalajoki
  • 3.7. MLV x SPD HKD Drift Challenge 2021, Porvoo
  • 3.7. Satama Cruising, Laukaa
  • 8.–11.7. Gatebil Rudskogen, Norja
  • 9.–10.7. Tawastia Truck Weekend, Hämeenlinna
  • 10.7. Tampere Drift Battle
  • 22.–25.7. RADALLE.com Festival Motopark, Virtasalmi
  • 31.7. JKL Drift King, Jyväskylä
  • 7.8. Malmi Street Drags, Helsinki-Malmin lentokenttä
  • 7.–8.8. Drift Madness, OuluZone
  • 13.–15.8. American Car Show 2021, Helsinki
  • 13.–15.8. RADALLE.com Pesämäki NEZ Drifting, Honkajoki
  • 14.8. EC Car Show 10v, Mikkeli
  • 21.8. EPUA Drifting SM, Seinäjoki
  • 21.–22.8. FHRA Motopark Raceway katupäivät, Pieksämäki
  • 27.–29.8. Gatebil Rudskogen, Norja
  • 28.8. Venetsia Drifting, Kokkola
  • 4.–5.9. Hötsi, Oulu
  • 4.9. RADALLE.com Ahvenisto
  • 4.9. Bastioni Car Show 2021, Hamina
  • 4.9. Malmi Show & Go Power Festival #2 2021, Helsinki-Malmin lentokenttä
  • 11.–12.9. Drift Madness, Lapua
  • 18.–19.9. RADALLE.com Finals Botniaring / Drifting SM, Jurva
  • 24.–26.9. Gatebil Mantorp, Ruotsi
  • 25.9. Cars & Coffee, Kuopio
  • 2.10. MLV&friends - Season Ender Meet 2021, ABC Lohja
  • 2.–5.11. SEMA Show, Las Vegas
  • 28.11.–5.12. Essen Motorshow, Saksa
  • 4.12. Hanaa Expo -autourheilumessut, Lahti

Lista on mukavan pitkä ja tapahtumaa on varmasti kaikille. Tämän listauksen ulkopuolellakin on totta kai muita autotapahtumia, joista meillä ei joko ole tietoa tai joiden emme arvele koskettavan kohdeyleisöämme. Mikäli tapahtumasi puuttuu listalta ja uskot, että se kiinnostaa Getarin lukijoita, ilmoita tapahtuman tiedot sähköpostilla osoitteeseen toimitus@gti.fi ja lisäämme sen listalle. Ilmoitathan myös mahdollisista muutoksista samaan osoitteeseen!

Tätä listaa ei päivitetä tänne nettisivuillemme tämän enempää, vaan ajantasaiset tiedot kannattaa aina tarkistaa tapahtumien järjestäjiltä. Päivitämme kuitenkin tapahtumalistaa parhaamme mukaan jokaiseen painettuun lehteemme.

Toivottavasti tapahtumissa nähdään!

Muista seurata GTi-Magazinea myös somessa!

Tilaa GTi-Magazine kotiisi osoitteesta www.gti.fi/tilaa !