Throwback: Vuosi 2017 ja Toyota Altezza '99

Vantaalaisen Miikka Hanhelan autoharrastaminen on kiertänyt Japanista saksalaisen kautta takaisin japanilaiseen. Nyt esiteltävä Altezza on miehen järjestyksessään neljäs auto ja myös ensimmäinen näin isoja muutoksia kokenut yksilö. Altezza ei tosin ollut suoraan ostoslistalla, mutta pienoisen onnettomuuden ja edellisen auton lunastukseen joutumisen jälkeen Tezza päätyi Miikan omistukseen pitkän harkinnan jälkeen.

PIKAFAKTAT

  • Kone: 3S-GE
  • Vanteet: Enkei RPF1
  • GTi tykkää: Japanihenkeen läpitehty ajoauto 
  • Olennaista: JDMASF*CK
Lasikuitu on taas in! Nykyaikaiseen henkeen sopiva korisarja on JDL-Tuningin tekemä.

AUTOJEN LYHYT HISTORIA

Ennen varsinaisia harrasteautoja Hanhelan Miikka osti itselleen käyttöautoksi omien sanojensa mukaan ”jumal-yariksen”, joka löytyy miehen omistuksesta edelleen ja toimittaa vara/talvi/kakkosauton virkaa. Kun Yariksesta oli aika siirtyä enemmän harrasteautojen suuntaan, hankki Miikka itselleen Mitsubishi Lancer Evolution 4:n, joka ei miehen omistuksessa ollut lopulta kuin noin 10 kk.

– Autosta hajosi perästä moottoriin kaikki, joten lopulta laitoin sen myyntiin, kun kyllästyin jatkuvaan korjailuun, Miikka huokaa.

Evon tilalle Miikka hankki kahden japanilaisen jälkeen saksalaisen pelin, Volkswagen Boran. Autoa mies rakensi sen ajan tyylille ominaiseen OEM+ henkeen. Sitä madallettiin reilusti ja maustettiin nykyaikaiseen tapaan pienillä yksityiskohdilla.

– Olihan siinä laminaattikontti, jossa ISO Adidas-logo, ja samat vanteet vaihtoivat väriä kolme kertaa. Se oli juuri sen aikakauden mukainen siisti fatlace illest coolio -peli.

Auto on saanut Miikan omistusaikana kyytiä ja se on mm. kolahtanut legendaariseen Ahveniston kaiteeseen. Jäljet on kuitenkin aina korjattu, eikä ulkokuoresta arvaisi heti, kuinka paljon autolla on oikeasti ajettu.

MENTALBRAKEDOWN

– 30.4.2014 Bora meni sitten p*skaks. Ilmeisesti joku oli yrittänyt pölliä auton vanteita ja se oli keskeytynyt syystä tai toisesta, ja vasen takavanne oli jäänyt vain kahdella pultilla kiinni. En sitä huomannut, vaan lähdin auton kanssa liikenteeseen, ja taajamavauhdissa pyörä lähti irti ja sai mennessään sen verran pahaa jälkeä aikaiseksi, että auto lopulta lunastettiin minulta vakuutusyhtiön toimesta. Boran lunastamisesta tuli sellainen kevyt mentalbrakedown, ja neljä kuukautta ajelin Yariksella ennenkuin ostin Tezzan tilalle.

Mikään hätiköity päätös Tezzan hankinta ei ollut. Miikka kiersi eri vaihtoehtoja kesän aikana useita ja lopulta osti tämän aihion ihan vain siitä syystä, että se oli saatavilla olevista autoista parhaimmassa kunnossa. Luonnollinen valinta siis!

– Kyllähän tuommoinen on pyörinyt Gran Turismo kakkosen ajoista jo mielessä tavallaan. Suurin innoittaja oli kuitenkin naapurissa asunut Mansikkamäen Tomas, jolla on keltainen hieman rakenneltu Altezza. Siitä intoutuneena päädyin ostamaan tämän juuri tällä IS200-kierroskoneella, Miikka kertoo auton hankintaprosessista.

Ratti on Nardin valmistama, kuinkas muutenkaan!
Lisämittarit kertovat paljon siitä, mitä konehuoneessa ajon aikana tapahtuu. Mittarit ovat PLX:n valmistamia.
Driftingkäytössä hyvällä sivuttaistuella varustetut penkit ovat tarpeen. Myös nelipisteisesti kiinnittyvät Takatan vyöt kielivät hieman erilaisesta käyttötavasta.

LIRVAHTAA

– Ostettaessa auto oli likimain vakiokuntoinen lukuunottamatta valoluomia ja pienten japanilaisten asentamia ledivaloja. Sisustasta ensimmäisenä purettiinkin iso nippu ledejä ja niiden johtoja pois. Päätin mielenkiinnosta punnata kyseisen nipun enkä ollut uskoa lopputulosta, kun johto-ledinipun nostin vaa’alle. Tulos näytti 1,8 kg, Miikka nauraa.

Auton alkuhistoria on jälleen se kliseinen ”Ostin auton käyttikseksi”, ja lopulta siitä muodostui taas aivan jotain muuta kuin perus-käyttöauto.

– Vähän lirvahti, Miikka toteaa pilke silmäkulmassaan.  Se vaan koki semmoisen evoluution että siitä tuli tuollainen driftcar.

Seuraavaan kevääseen autolla ajettiin vakiona ennen kuin alkoi tapahtumaan sen enempää. Keväällä 2015 autoon tehtiin perusmodit: asennettiin BC-Racingin alustasarja, puskurin etulippa, spoileri ja kuppipenkit. Samalla myös riisuttiin sisustaa etupenkeistä taaksepäin. Vanteiksi valikoituivat Ame Tracer TM02 -vanteet.

– Loppukesästä 2015 auto joutui vandalisoinnin uhriksi ja se sotkettiin spraymaaleilla kauttaaltaan. Jäljet siivottiin alan liikkeessä vähän sinne päin, enkä oikein ollut lopputulokseen tyytyväinen, mutta se sai luvan kelvata. Koko kesän aikana autolla ajettiin muutenkin useamman kerran liippiä lähinnä Kaanaan radalla, ja silloin hurahdin ihan täysin tuohon luistohommaan. Siitä innostuneena autolle keksittiinkin lisää parannuskohteita, joita alettiin toteuttamaan taas kevään puolella. Talvella autolla levitettiin penkkoja.

TURPOHOMMEJA

Huhtikuussa 2016 Miikka aloitti pitkään kestäneen osien hamstraamisen. Kesän aikana autolla ajettiin edellisen kesän malliin osien keräilyn ohessa ja oli se myös Fitted Festeillä esillä.

– Hankin autoon korisarjan ja turbovermeet hyvinkin pitkälti. Lisää vauhtia harrastamiseen tuli, kun heinäkuussa otettiin porukalla tuo meidän Nightbreakers-porukan tallitila. Siitä kuukausi eteenpäin, tarkalleen ottaen 8.8. tapahtui hieman aikainen talvikauden aloitus.

Olin radalla ajamassa, kun tapahtui väkivaltainen vääntö, synkrolautaset ja poks. Vaihteensiirtäjästä lähti kuula ja jousi irti, ja romut menivät pitkin vaihdelaatikon sisuksia melkoisen kolinan saattelemana. Lopulta siitä vaihdelaatikosta jäi ulkokuoret ehjäksi ja ihan kaikki muu rikkoutui. Seuraavana viikonloppuna piti mennä Maailmanlopun Vehkeiden Grassroots-päiville sudittamaan, mutta se reissu jäi sitten tekemättä.

Syyskuun puolella Miikka aloitti kesän aikana hankittujen palikoiden asentelun ja turboprojekti lähti siinä samalla liikkeelle.

– Läpi talven sitä rakennettiin vaihtelevalla nopeudella. Joulukuussa maalattiin konehuoneeseen pitsikuosi, joka minun tietojeni mukaan oli täällä japski-euroauto -puolella Suomen ensimmäinen laatuaan. Oltiin siis kunnon trendsetter 2017 -palkinnon arvoisia.

Enkein RPF1 -vanteet sopivat motorsporthenkeen erittäin hyvin.

PENKITYSKIIRE PERINTEISESTI

Helmikuun puolella auto alkoi olemaan aika pitkälle hyvällä mallilla.

– 1.4. oli varattu aika AMW:n penkkiin. Perinteisesti siihen tuli kuitenkin taas kiire. Vesiletkut aiheuttivat hieman harmaita hiuksia, sillä autossa on Integrasta peräisin oleva Griffin alumiinisyylari, jossa vielä silloin oli lähdöt väärin päin. Kiireessä haettiin Etolasta jotain elintarvikeletkua, joka kesti juuri ja juuri penkityksen ajan. Sen jälkeen syylariin vaihdettiin lähdöt toisin päin ja vesiletkuiksi ostettiin ihan alkuperäiset Toyotan letkut. Huuhteluöljyt vaihdettiin moottoriin aamukolmelta, ja penkkiin lähdettiin virkeänä tunnin yöunilla.

Ahdinjumpan yhteydessä konehuonetta siistittiin muutenkin: akku siirrettiin konttiin ja sulakeboksi sekä ohjaustehostimen nestesäiliö siirettiin ahtimen tieltä sivuun. Myös johtosarjaa siistittiin reilusti.

– Nokkapyörän kanssa kävi vähän vanhanaikaisesti. Se VVTi-nokkapyörä otettiin vähän väärin auki, ja kaikki romut levisivät sieltä hallin lattialle. Ne siirrettiin siitä sitten roskikseen ja haettiin Toyotalta uusi pyörä.

Kun konehuone oli valmis ja ahdinjumppa todettu toimivaksi, kävivät vielä Lammin Joni ja Kullbergin Toni asentamassa autoon läjän PLX:n multigauge-lisämittareita. Niille tehtiin viimeisen päälle johtosarja, josta Miikka ei sen enempää tiedä, sillä mies itse söi sillä aikaa pizzaa.

– Laikka de la Laikka Tuulosbileissä auto oli ensi kertaa esillä ja se ruuvattiin RPF:ien kanssa ihan dekkiin. Sen jälkeen helatorstaina kävin Radalle.comin päivällä ajamassa Ahvenistoa sillä lopputuloksella, että auto lipesi legendaarisesti Affen kaiteeseen. Keulan osat oli viikkoa aiemmin maalattu ja nyt ne saatiin taas parsia kasaan ja maalata uudestaan. Parin viikon päästä auto olikin taas kuosissaan ja pienessä motivaatiokuopassa laitoin Fintoyssin facebookryhmään kyselyä, että olisiko siellä kukaan kiinnostunut ostamaan autoa. Olihan siellä kiinnostuneita, ja sain autosta sellaisen tarjouksen, että se oli käytännössä pakko myydä, Miikka summaa.

Jenkkiautopuolella jo kauan käytetty pitsikuosimaalaus on nyt virallisesti rantautunut myös JDM- ja euro-autoharrastajien keskuuteen. Hyvältähän se näyttää!
Greddyn ahdinpaketti meni paikoilleen melkolailla bolt-on, eikä öljylinjojen lisäksi vaatinut juurikaan säätämistä. Harvinaista herkkua!

SPEKSIT

MOOTTORI:

3S-GE Beams, Greddyn pakosarja, Greddy TD04H -ahdin, Apexin 1,6 mm paksumpi kansipahvi. Apexin Power FC -moottorinohjaus kapulan kera. Setrabin jäähdyttimet öljylle ja ohjaustehostimelle. Caldinasta peräisin olevat 540 cc suuttimet, Aeroflow-välijäähdytin, Griffin alusyylari (Jonsban jumal Integrasta), SPAL:n flekti, Custom-ahtoputket, Greddyn dumppi, 3” rosteriputkisto Magnaflown kisakatilla ja Simonssin pienellä vaimentimella.

VOIMANSIIRTO:

JUN 5,8 kg vauhtipyörä. Spec Stage 2 -kytkin, Torsen lukkoperä ja custom alumiiniset perän puslat. B&M-vaihdevälinlyhennin.

ALUSTA:

BC-Racing BR -tolpat. Ultraracing-poikkituki konehuoneessa, custom-poikkituki takakontissa. Ultraracing roombar.

VANTEET JA RENKAAT:

Enkei RPF1, 18x9” & 18x9,5”.

Nankang NS2 215/40R18 edessä ja 225/40R18 takana.

KORIMUUTOKSET JA LISÄVARUSTEET:

JDL-Tuning -etupuskuri ja helmat. Kaaria mankeloitu, tummapohjaiset etuvalot valoluomilla. TRD-takaspoileri ja ebay-kattospoileri takalasilla. Iso läjä tarroja ja driftingtyylinen lisäjarruvalo.

SISUSTA JA HIFI:

Sparcon Corsa kuskilla, Apparilla Sparcon REV ja Takatan nelipistevöillä molemmat. Nardin Deepcorn-ratti ja samaan tyyliin verhoillut vaihdekepin ja käsijarrun pussit. Keskikonsolissa custom kolmen mittarin teline sekä 4 kpl PLX:n multigauge-mittareita joista yksi a-pilarissa. Etupenkeistä taaksepäin verhoilu riisuttu.

Kenwoodin 2DIN mankka, jota harvemmin tullut käytettyä

NUMEROIDEN MUKAAN:

260 hv / 285 Nm

KUKA KUSKAA:

  • Omistaja: Miikka Hanhela
  • Ammatti: Kulkuneuvokosmetologi
  • Ikä: 25
  • Paras muutos: Turbo
  • Jupinat: Auton myynti harmittaa vähän

LINKKEJÄ:

IG @hanhii / @nightbreakers.jp

KIITOKSET:

NIGHTBREAKERS talliporukka (Basse, Palo, Pasi ja Eetu), Toni Yläranta, Joni Lammi, Toni Kullberg, Patrik Nurmivaara, Joni Marttila / MW-Steel, Markku / MH-Autoclean, Sasu / Saaricustoms, Lowmotiven tyypit ja jokaikinen, jolla ollut näppinsä pelissä tässä vehkeessä. Te tiedätte, keitä olette.

MORE PHOTOS

Kiitos kauppakeskus Jumbolle kuvauspaikasta!

Muista seurata GTi-Magazinea myös somessa!

  • Facebook: https://www.facebook.com/GTiMagazine/
  • Instagram: https://www.instagram.com/gtimagazine/

Tilaa GTi-Magazine kotiisi osoitteesta www.gti.fi/tilaa !