Henri Haanpää on yksi Suomen pisimpään driftingiä aktiivisesti kilpaa ajaneista kuskeista. Kaudella 2018 mies sijoittui SM-sarjan kolmanneksi. Kaudelle 2019 Henri rakensi uuden auton, jonka rakennusprosessia GTi-Magazine seurasi läpi talven. Tämä on kertomus siitä, kuinka Nissan Silvia S15:sta rakennettiin täysiverinen drifting-kilpuri.
Artikkelisarja on julkaistu ensikerran GTi-Magazinen numeroissa 2 - 5 / 2019.
Edellisessä osassa kilpurin aihio otettiin työn alle ja tehtiin niin sanottuja koritöitä. Hommat ovat edenneet sen jälkeen vauhdikkaasti, ja auton on tarkoitus olla esillä pääsiäisenä American Car Showssa Helsingissä. Aikataulullisesti deadline vaikuttaa täysin mahdolliselta, vaikka tämän jutun kuvissa auto näyttääkin vielä kovin keskeneräiseltä.
Ajoissa valmistumista auttaa muun muassa se, että koko moottoripaketti tulee Eduel Dynopalveluiden Samuli Saarimaalta valmiiksi kasattuna, eikä vaihteistolle tarvitse tehdä ennen asennusta mitään. Moottorinohjaus valmiine johtosarjoineen puolestaan tulee TT-Speediltä, mikä myös puolestaan nopeuttaa loppuja autolle ennen kevään ensimmäisiä messuja tehtäviä asioita.
NISSAN MEETS TOYOTA
Toyotan moottorin lisäksi Henrin Nissaniin tulee myös Toyotan perä, joka on hyväksi havaittu myös herran aiemmissa kilpureissa.
– Suurin työ, joka akseleihin tehtiin vielä viime numeron ilmestymisen jälkeen, oli Toyota Supra MKIV:n ison perän sovittaminen takakelkkaan. Hyöty Supran perässä on sen koko ja kestävyys. Nissanin perä on halkaisijaltaan 200 mm ja Supran 220 mm.
Käytämme perän kaverina JZX100-mallista peräisin olevia vetareita, jotka ovat kestäneet aiemmissakin kilpureissa mainiosti. Tässä autossa raideleveys ja perän leveys poikkeavat Supran vastaavista, joten toiselle puolelle teetätettiin Karpiolalla vetoakseli. Toiselle puolelle saatiin modattua Toyotan alkuperäinen vetoakseli paikalleen, Henri kertoilee.
Perän sovitustyön jälkeen auton lopulliset akselit vielä hiekkapuhallettiin ja pulverimaalattiin Toritechin Tomin toimesta.
PUTKEA KEULAAN, PERÄÄN JA SISÄLLE
Kilpa-autoihin, varsinkin driftingissä, tehdään usein niin sanotut putkiperät ja -keulat. Tässä ratkaisussa ideana on painonsäästön lisäksi tukea koria alkuperäistä paremmin, tehdä tarvittaviin paikkoihin lisää tilaa ja parantaa huoltovarmuutta. Lisäksi putkikehikoiden ulommaiset osat suunnitellaan niin, että mahdollisissa pienissä kolaritilanteissa nämä heikommat osat antavat ensimmäisenä periksi, mikä puolestaan auttaa siihen, että pienten pusujen jäljet ovat helposti korjattavissa.
– Tähän autoon pyrittiin tekemään mahdollisimman yksinkertaiset rakenteet. Sekä keulassa että perässä ns. sisempänä runkona on lujemmasta turvakaariputkesta tehty kehikko, joka suojaa esimerkiksi takana polttoainesäiliötä. Edessä vahvempi putki on sidottu runkoaisoihin ja iskaritorneihin, jolloin se toimii kantavana rakenteena lujittaen auton koria.
Näistä vahvemmista rungoista tehtiin sitten korin osille kiinnikkeet köykäisemmästä huonekaluputkesta, ja takapäässä se suunniteltiin niin, että se joustaa, jos esimerkiksi perällä haluaa hiukan koskettaa näyttävästi betonia. Keulassa kevyempään rakenteeseen kiinnittyy puskuri ja valot, jotka lähtevät rungon mukana nopeasti irti ja näin helpottavat mahdollisia huoltotilanteita.
Viime numeron jälkeen auto lähti Ruohosen Pajalle turvakaarien asennukseen, ja nyt autossa on kaikki Suomen ja ulkomaiden säännöt täyttävät turvakaaret kuten kilpurissa kuuluukin.
SISUSTA MUOTOUTUU
Turvakaarien asennuksen jälkeen Henri kävi ostamassa itselleen sopivan istuimen, joka sovitettiin täysin ajajan mittojen mukaan sopivaan paikkaan hyttiin.
– Penkin kaveriksi on nyt jo tehty täysin custom rattiakseli, johon myös pedalboxi kiinnittyy. Rattiakseliin tuli Häggblom Motorsportilta suoraan akselinpäähän hitsattava ratin pikairrotuskeskiö ja ratti. Aiemmin käytössä olleissa vakiolaippaan tulevissa keskiöissä on aina ongelmana se, että ne nivelet väljistyvät todella nopeasti. Tällä ratkaisulla niveliä on vähemmän ja väljyyttä ei pitäisi ilmaantua. Myös käsijarrua on jo soviteltu ja kaikkia muitakin hallintalaitteita ruvettu sovittelemaan optimaalisiin paikkoihin.
Pedalboxiksi valikoitui OBP:n roikkuvin polkimin varustettu malli, jonka projektiin sponsoroi Carpower.
– Aiemmissa autoissa on ollut lattiaan kiinnitetty pedalboxi, mutta tähän hankittiin nyt roikkuva malli, sillä se tuntuu omaan jalkaan paremmalta. Pedalboxin kaveriksi sovitettiin myös potentiometrinen kaasupoljin sähköistä kaasuläppää silmällä pitäen. Sähköisellä kaasuläpällä pystytään moottorinohjaukseen tekemään muun muuassa lähtörajoitin ja paukkusysteemit, sekä erillinen tyhjäkäyntimoottori voidaan korvata tällä järjestelmällä.
KOPPAAN TEIPPIÄ
Koko korisarja on myös soviteltu, vaikka autoon tuleva etupuskuri on toimitusvaikeuksien johdosta vielä saapumatta.
– Määttälän Nikolta saatiin sovituspuskuri lainaan, kiitos siitä hänelle. Sillä saatiin tehtyä kaikki korisarjan sovitustyöt valmiiksi ja nyt kaikki luukut, puskurit ja kuituiset ovet istuvat koriin, ja koppa alkaa olemaan käytännössä valmis ensin maalattavaksi ja sitten teipattavaksi.
Korisarjan kaveriksi tuli Herman Fleenin kautta 59° North Wheelsin vanteita autoon käytettäväksi ja kuten kilpuriin kuuluukin, on myös koko auto tarkoitus teipata tiimin grafiikoilla. Teippaukset ovat Lemmetti Desingnin käsialaa ja koko paketti on tosiaan valmiina nähtävillä American Car Showssa.
Mikäli mitään dramaattista ei tapahdu, päästään seuraavassa numerossa tarkastelemaan valmista autoa. Silloin kerrotaan myös lisää esimerkiksi moottorista ja muista vielä vaiheessa olevista asioista.
SEURAA HENRIÄ SOMESSA:
- Facebook: https://www.facebook.com/henrihaanpaadrifting/
- Instagram: https://www.instagram.com/henrihaanpaa/
Projektin seuraava osa julkaistaan viikon päästä Getarin nettisivuilla!
EXTRA PHOTOS:
Mikäli haluat lukea myös tällaisia artikkeleita aina tuoreeltaan, tilaa GTi-Magazine kotiisi heti tarjoushinnalla osoitteessa www.gti.fi/tilaa!
Muista seurata GTi-Magazinea myös somessa!
- Facebook: https://www.facebook.com/GTiMagazine/
- Instagram: https://www.instagram.com/gtimagazine/