Kolminkertainen driftingin Suomen mestari Lauri Heinonen lähti tiimeinen kiertämään Euroopan kovinta drifting-sarjaa. GTi-Magazine oli matkassa vahvasti mukana, ja Heinonen kertoi koko kauden ajan seikkailuistaan aktiivisesti lehden sivuilla. Nyt tämä juttusarja julkaistaan myös GTi:n nettisivuilla kaiken kansan nähtäville! Tällä kertaa kerrataan Drift Mastersin kauden viimeistä edellistä, eli eeppisissä maisemissa Saksan Ferropoliksessa ajettua kauden viidettä osakilpailua. Annetaan puheenvuoro tuttuun tapaan suoraan Laurille!
Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran GTi-Magazinen numerossa 08 / 2022 · Kuvat: Vladimir Ljadov @wheelsbywovka · Teksti: Matti Tirronen @kuvaamasa & Lauri Heinonen @lauriheinonen18
Tämänkertainen drifting-seikkailumme Euroopassa suuntautui Saksaan, hieman Berliinin eteläpuolelle Gräfenhainichen-nimiseen kaupunkiin, jossa sijaitsee ainutlaatuinen tapahtuma-alue nimeltä Ferropolis, "the city of iron". Nimi juontaa juurensa alueen maisemaa hallitsevista 1950-luvun valtavista avolouhos-kaivinkoneista joita on siellä yhteensä viisi kappaletta ison asfalttikentän ympärille muodostelmaan aseteltuna. Tälle asfalttikentälle sijoittuu Drift Masters European Championship Round 5, eli toiseksi viimeinen EM-kilpailumme tällä kaudella.
MURHEET ENSIN
Ennen kuin pääsemme matkaan, on hyvä taas pudota maan pinnalle ja palata amatöörimoottoriurheilun valitettavasti ehkä yleisimpään aiheeseen: tekniikkamurheisiin. Uusi moottorimme oli selvinnyt debyyttikisastaan Riiassa loistavasti, mutta ollessamme kisojen välissä "kotiradalla" Pesämäessä treenailemassa Peltolan Teemun kanssa, päätti tekniikka lyödä kapuloita rattaisiin ja iski lähes täysiltä kierroksilta pahan kuuloisen käyntihäiriön murheeksemme. Tilanteeseen liittyen – meillä oli Teemun kanssa meneillään autonvaihto-koeajot (josta löydät videomateriaalia molempien Youtube-kanavilta), mutta tämä ei ollut käyttäjäperäinen vika, vaan vika ilmaantui kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Ennen kuin pystyimme lähtemään paikallistamaan käyntihäiriötä moottoria käyttämällä, oli poissuljettava mekaanisen vian mahdollisuus. Olisi ikävä härnätä moottoria yläkierroksilla esimerkiksi anturivikaa etsiessä, jos sylinterissä poukkoilisi venttiilin palasia.
Näin ei kuitenkaan onneksi ollut. Tämä selvisi kovalla työllä, kun päämekaanikko Toni "Jake" Marjomaa purki vastavalmistuneen moottorimme, kansia lukuunottamatta, lähes kokonaan. Pitkän metsästyksen jälkeen, suuttimien ja puolien järjestystä vaihdellessa, hän törmäsi vian aiheuttajaan: hankalassa paikassa moottorin ja tuliseinän välissä, toinen sytytyspuolien maadoituspultti oli päässyt löystymään auki – huh, mikä helpotus! Maadoitus kuntoon, ja niin Dodge naukui entiseen tyyliinsä. Jälleen kerran, juuri ennen oletettua lähtöpäivää pääsimme huokaisemaan, että kyllä me reissuun lähdetään.
JA MATKAAN
Suurin osa kisamatkoistamme EM-sarjassa suuntautuu Suomesta etelään ja olemme siksi pyrkineet vaihtelemaan matkustustyyliä tai -reittiä, jotta pääsisimme matkoillamme kokemaan mahdollisimman paljon. Siispä tällä kertaa päätimme kokeilla laivamatkaa suoraan Helsingistä Saksaan, Travemündeen. Laivamatkan kesto on yli 30 tuntia, mikä oli meille kaikille pisin matka merillä ikinä.
Ennakkoluuloista poiketen tuo aika kului yllättävän nopeasti ruokaa sulatellen ja välillä saunoen – ei siis huono tapa viettää aikaa ennen kilpailua.
Puolen yön aikaan Saksaan rantautuessamme päällä oli melkoinen ukkosmyrsky ja tunnelma kuljetusbussissamme oli jännittynyt, kun suuntasimme nokan kohti pimeää tuntematonta. Onneksi on gps-navigaattorit olemassa! Matka sujui hyvin bussinkuljettajapari Ari Härkälän ja Anssi Saarelan valvoessa ja meidän muiden nukkuessa koiranunta bussin perukoilla.
Saavutimme määränpään kolmen aikoihin aamuyöstä, mutta emme kuitenkaan päässeet varikolle, sillä vartija käännytti meidät porttien ulkopuolelle yöksi odottelemaan check-inin aukeamista aamuseitsemältä. Kuljettajakokous alkaisi aamulla kahdeksalta ja ensimmäiset treenit heti perään, joten lyhyen yön lisäksi rasitteena oli vielä kiireinen aamu varikon kasauksen merkeissä.
Check-inin lipunmyyjän pommiin nukkumista lukuunottamatta aamu sujui ongelmitta, ja olimme ajallamme osallistumassa ensimmäisiin treeneihin, ihaillen samalla aamun valjetessa tätä ainutlaatuista miljöötä. Vinkki kaikille omaa drifting-rataa suunnitteleville: kannattaa kaivaa rata muutaman metrin syvyyteen, jolloin yleisö jää hieman korkeammalle ja näin ollen pystyy hienosti seuraamaan esimerkiksi ajolinjoja "lintuperspektiivistä" joka puolelta rataa.
MATKAN JÄLKEEN AJAMAAN
Aamun ja iltapäivän treenit sujuivat nousujohteisesti, mutta ongelmakohdaksi radassa osoittautui lyhyt kovavauhtinen alkukiihdytys, joka tehtiin suoraan kohti 90 asteen betoninurkkaa. Itse mutka oli kyllä pyöreällä säteellä, mutta tuo horisontissa möllöttävä poikittainen betoniseinä aiheutti tarpeettoman aikaisen kaasulta noston ja niinpä 1. ja 2. clipping pointit jäivät turhan kauas joka kerta.
Näin jälkeenpäin ajateltuna oli ehkä viisasta ottaa varovasti ennen kuin täysi luotto löytyi, sillä tuo betoniseinä vaati useita auto-uhreja viikonlopun aikana. Samana torstai-iltana meillä oli vielä iltatreeni, joka ajettiin nimensä mukaisesti illalla keinovalojen loisteessa. Tämä oli itselleni täysin uusi kokemus – ja todella hieno sellainen! Radan havainnointi muuttuu valoisuuden mukaan todella paljon. Treeniä varjosti sadekuuro, joka teki radan pidosta arvaamattoman, ja askelmerkit menivät jälleen uusiksi.
Perjantaina oli harjoittelua puolimärällä ennen lajitteluja, jotka ajettiin puolikuivalla. Koko ajan piti mukautua olosuhteisiin, eikä sitä viimeistä "näin se pitää mennä" -fiilistä onnistuttu saamaan. Jostain syystä useampi oma ensimmäinen lajitteluveto on tänä vuonna murentunut ajovirheisiin, joten nyt keskityttiin saamaan oikeasti varma veto alle, jotta toiseen voisi yrittää jotain rohkeampaa. Ja näin se ensimmäinen myös meni: ensimmäistä kahta clipping pointia lukuunottamatta kaikki meni kuten pitikin ja ekasta vedosta saatiin 79 pistettä.
Varmistelu näkyy lajissamme varovaisempana kaasun käyttönä, puolenvaihdot ovat hitaampia ja käsijarrua käytetään tavallista enemmän. Tämä näkyy totta kai tuomaristoon ja he rokottavat siitä oikeutetusti pisteissä. Toiseen lajitteluvetoon lähdettiin korjaamaan näitä asioita, mutta edelleen ensimmäisen mutkan ajolinja oli vähän pielessä ja yrityksestä huolimatta puolenvaihdotkin tuntuivat hitailta, joten merkittävää parannusta ei tullut – 82 pistettä. Sillä irtosi lajitteluiden 21. sija ja pariajokaavioon kaveriksi Puolalainen Pawel Korpulinski, joka viime kerralla Ferropoliksessa ajoi itsensä pronssille. Lajitteluiden jälkeen saimme viettää vapaata perjantai-iltaa katsomon puolella, samalla radalla ajettavan Iron Drift King -kutsukilpailun Top 32 -kaaviota seuraillen.
ENSIMMÄISEN KILPAILUPÄIVÄN JÄLKEINEN KILPAILUPÄIVÄ
Toinen varsinainen kilpailupäivä, tällä kertaa lauantaipäivä, koostui pariajotreenistä sekä itse pariajokaaviosta. Tässä osakilpailussa radan muodosta johtuen pariajotreeni ajettiin niin, että heti suorituksen päätyttyä kurvattiin takaisin lähtöön ja ajettiin saman kaverin kanssa toisinpäin. Todella toimiva systeemi, koska se mukailee täysin kaaviossa harjoitettavaa toimintaa.
Ja kuinka ollakaan, ammattimies Korpulinski oli kytännyt itsensä jonossa meikäläisen taakse, ja pääsimme yhdessä harjoittelemaan useita vetoja. Sadekeli haittasi jälleen toimintaa: kumilla kyllästetty ajolinja oli superliukas ja hieman sisempänä kulkevan seuraavan auton linja paljon pitävämpi. Mutta keli oli onneksi kuivumaan päin, ja lopussa pääsi hyvinkin siihen makuun mitä kaaviossa oli luvassa, kohtalaisen tasaväkistä vääntöä. Myös ensimmäinen kurvi alkoi sujumaan.
KAAVIOON
TOP 32 -pariajokaavioon lähdettiin spotteri-Arin havaintojen mukaisesti pääosin kuivalla radan pinnalla. Ainoastaan aivan ulkoalueet olivat vielä hieman kosteita. Huonompana lajittelijana minä ajoin ensin takana. Onneksi en ollut aivan kaverin ovessa kiinni, kun ensimmäisessä kurvissa Korpulinski kopsahti seinään oikealla takanurkallaan ja joutui vähän korjailemaan. Seuraavassa puolenvaihdossa tapahtui seuraava osuma; pyyhkäisin vastustajan hanurin keulallani, ja lasikuidun palaset lentelivät.
Tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä, sillä luulin olevani aivan oikein asemoituneena hyökätäkseni kaverin ovelle heti kun "ovi aukeaa", eli kaverin takapää väistyy edestäni puolelta toiselle. Vaan tämä puolenvaihto olikin oletettua hitaampi, ja koska tiesin että häntä vastaan pitää painaa täysillä, tapahtui kontakti.
Molempien autot pysyivät kuitenkin luistossa ja meno jatkui, mutta oli selvää, että tämän osuman syylliseksi katsottu olisi selkeässä alakynnessä toisinpäin lähdettäessä. Lasikuitupuskurin palaset keräiltiin autoni alta, ja lähdin ajamaan vetoa edellä.
Harjoittelussa löytynyt linja 1. ja 2. clipping pointeille pysyi edelleen kohdallaan, ja tulin vauhdikkaasti myös sen kohdan jossa kaveri otti varovasti omassa "leadissaan". Paiskasin viimeisen puolenvaihdon kiukulla, ja niin näyttävästi kuin se menikin, niin kerätty vauhti kostautui heti, kun ajolinja olikin ulkokurvista vielä hieman kostea ja ajauduin hieman leveäksi.
Tuomion tullessa Korpulinski katsottiin syyttömäksi osapuoleksi ensimmäisen vedon kontaktiin ja hänelle sallittiin varovaisuus olosuhteet huomioiden. Minun olisi siis pitänyt olla järkevämpi ja olla ottamatta riskiä, mutta kuten sanottu, ei tällä tasolla lähdetä oletuksella että kaveri edessä saattaisi varmistella. Karvaan pettymyksen saattelemana siirryimme tästä parista katsomon puolelle.
Harmitusta lisäsi ajatus siitä, että kerrankin rata oli sen verran pieni että meidän automme altavastaaja-teholukema (n. 620 hv vs yleinen taso n. 800 hv paikkeilla) ei haitannut menoa. Korpulinski jatkoi taivaltaan aina finaalipariin asti, jossa hän kohtasi irlantilaisen Jack Shanahanin, mutta joutui taipumaan tälle ja oli siis kilpailun toinen.
Meidän kotimatkamme alkoi seuraavana aamupäivänä samalla kaavalla kuin tulomatkakin, ja jälleen kerran pitkä laivamatka teki hyvää kilpailusta palautumisen kannalta.
Nyt katseet on suunnattu kilpa-auton alustan kehittämiseen, jotta saamme puolenvaihdoista jälleen nopeita ja helpommin hallittavia – mutta tästä lisää seuraavassa jaksossa!
HEINONEN DRIFT TEAM
Auto
- Nissan 180SX RPS13 & Nascar V8
Kuski
- Lauri Heinonen @lauriheinonen18
Tiimi
- Toni "Jake" Marjomaa @jakeliuss
- Ari Härkälä @arskatehtaalla
- Santeri Järvinen @vlnt_e30
- Tanja Taipalmaa @tanjataipalmaa
- Janne "Nape" Pöyry @napeez
- Anssi Saarela @Ang3_official
Seuraa tiimiä Youtubessa, Facebookissa ja Instagramissa!
Muista seurata GTi-Magazinea myös somessa!
- Facebook: https://www.facebook.com/GTiMagazine/
- Instagram: https://www.instagram.com/gtimagazine/
Tilaa GTi-Magazine kotiisi osoitteesta www.gti.fi/tilaa !
EXTRA PHOTOS!
