GTi-Magazine täyttää tänä vuonna pyöreät 20 vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi muistelemme menneitä entisten ja nykyisten lehden tekijöiden kanssa. Kaikkien tässä juttusarjassa esiteltävien henkilöiden elämään GTi on jättänyt lähtemättömän jäljen. Tervetuloa aikamatkalle suomalaisen autoharrastamisen syntysijoille!
PIKAFAKTAT:
- Nimi: Matti Tirronen
- Ikä: 28
- Paikkakunta: Lohja
- Mukana lehden tekemisessä: 2014 alkaen
- Titteli: Vuodet 2014-2018 avustaja, 2019-2020 toimituspäällikkö ja vuoden 2021 alusta päätoimittaja
- Instagram: @kuvaamasa
Artikkeli julkaistu GTi-Magazinen numerossa 07 / 2020.
Koska olet hieman myöhempää saapumiserää niin haluamme kysyä heti kärkeen, miltä tuntui syntyä 90-luvulla?
– Muistikuvat ysäristä ovat sen verran hataria nuoresta iästä johtuen, että vaikea on sanoa. Kelpo kansalainen minusta on kuitenkin kaiketi kuoriutunut, joten ihan hyvä aika oli syntyä. Tai sitten ei, mutta kuka näistä oikeasti mitään tietää? En minä ainakaan.
Koska kiinnostuit autoista?
– Vahva epäilys on, että autot ovat kiinnostaneet aina. Isoisäni oli autokoulun opettaja ja enoni kova automies, joten ennen kirjaimia opeteltiin liikennemerkit ja heti sen perään tutustuttiin enon opastuksella autoihin. Jokin niissä vain kiehtoi, ehkä olin normaalia simppelimpi lapsi ja minulle neljä pyörää ja laatikko siinä päällä oli siisteintä koskaan.
Autoilu kiinnosti paljon jo heti, kun jalat polkimille ylettivät. Muistan kerran, kun neljä vuotta vanhempi veljeni pääsi koettamaan isän autoa ensi kertaa vähän yli 10-vuotiaana. Veljeni kun ajoi rauhaksiin pintakaasulla, vinguin takapenkiltä omaa vuoroani niin kauan kunnes lupa heltisi. Taisin vetää ykkösen röpöttimeen ensimmäisen kerran jo silloin, noin 7-vuotiaana, joten vauhdin siemen oli kylvetty hyvissä ajoin. Isä ei kyllä tykännyt, minä tykkäsin.
Mikä oli ensimmäinen autosi?
– Ensin sain lainaksi ensimmäiseksi "omaksi" autokseni kakkoskorin VW Jetan. Sillä yritettiin polttaa hokia niin kauan, että lopulta enemmän paloi kytkin kuin kumi. Sittemmin sain itselleni isän vanhan Peugeot 406:n, jonka jonkin ajan kuluttua möin. Siitä sitten siirryttiin E36 BMW:hen jota seurasi ensimmäinen JDM-auto, Mitsubishi Legnum VR-4. Mitsun jälkeen on ollut kaikenlaista kikotinta aina väyrys-Merusta C7-korin Audi A6:een ja kaikkea siltä väliltä.
Minkälaista kalustoa löytyy tallistasi nykyään?
– Tällä hetkellä ajan työajoni VW Transporterilla, jota on madallettu Bilsteinin alustalla. Vanteina on Rotiform LAS-R:t ja ulkokuori on muutenkin koetettu saada erottuvaksi. Katuharrasteena minulla on vihdoinkin reilusti yli 10 vuotta haaveilemani Toyota Chaser JZX100, jonka maalautin viime talvena ja muutenkin päivitin konehuoneen ja ulkokuoren mieluisaksi. Paljon siinä on vielä tehtävää, mutta talvi kerrallaan sitä hierotaan.
Driftingiä ajan puolestaan Nissan 240SX:llä joka on varustettu Chervoletin LS3-moottorilla ja muilla lajiin kuuluvilla tykötarpeilla. Talviauton virkaa toimittaa puolestaan BMW E36 316i Compact, talviautojen kuningas.
Miten luisukärpänen puraisi?
– Erinäisten vaiheiden jälkeen löysin itseni vuonna 2015 Janne Veikkasen matkasta Riikan Bikerniekiltä. Lähdin NEZ-mestarin matkaan valokuvaajan roolissa, ja pääsin ensimmäistä kertaa pro-drifterin kyytiin. Muistan Bikerniekin ensimmäisessä puolenvaihdossa miettineeni, että tarvitsen tällaisen auton joskus. Muutamaa vuotta myöhemmin tallistani löytyi vastaavalla tekniikalla varustettu Nissan, eli nykyinen kilpurini.
Jo ennen Riikan reissua luisto oli kiinnostanut kovasti, mutta ajamiseen sain kipinän varmasti noihin aikoihin. Vuonna 2016 teimme Dude! Where's my driftcar?! -YouTube-sarjaa Veikkasen kanssa, ja saman vuoden syksynä ajoin ensimmäistä kertaa luistoa omalla, jo vuotta aiemmin talviautoksi hankkimallani Nissan Skyline R32:lla. Siitä sitten kehitettiin ranteita Skylinellä, kunnes auto meni puolivahingossa kaupaksi ja ostin nykyisen autoni.
Mikä driftingissä viehättää?
– Kuolemanpelko olisi hyvä vastaus, mutta adrenaliinihan siinä oikeasti viehättää. Mikään ei ole siistimpää kuin mennä radalle, jättää aivot ratavarikolle ja lähteä paiskomaan autoa kylkimyyryssä 150 km/h ja niin, että pitoa on kaikki mitä katurenkaasta on saatavilla. Mitä enemmän kyytiä ja mitä enemmän kavereita samassa jonossa niin sitä parempi. Drifting on parasta ystävien kanssa harrastettuna!
Tulevaisuuden suunnitelmia oman harrastuksen suhteen?
– Isompia, nopeampia ja näyttävimpiä luistoja! Driftingin saralla siirtyminen katupyörästä semisliksiin ja moottorin ahtaminen ovat sellaisia asioita, jotka tulevat varmasti jossain kohtaa eteen – heti kuin rahoitustekninen puoli vain saadaan kuntoon.
Chaserin osalta puolestaan suunnitelmat ovat selkeät: moottoriin 500 hevosta, sisusta kuntoon ja kaikkien loppujen pikkujuttujen siistiminen. Eiköhän sille joka talvi jotain uutta keksitä, ja myyminen ei taida olla listalla ollenkaan.
Koska kiinnostuit valokuvaamisesta ja miten tämä tapahtui?
– Isäni on valokuvannut aina paljon. Legenda kertoo, että lapsena luulin isälläni olevan vain yksi silmä, jonka päällä lukee Canon. Sittemmin tämä paljastui kusetukseksi ja sehän onkin ihan normaali kaksisilmäinen ukkeli. Valokuvaus on kuulunut perheeseemme aina, joten oli luonnollista myös itse kiinnostua aiheesta.
Jo lapsena pääsin kuvaamaan isän filmikameroilla silloin tällöin ja myöhemmin joko sain, tai luultavasti anastin, mukaani isän kameroita aina kun lähdin kotoa. Lopulta hankin omat laitteet ja sen jälkeen elämä on sisältänyt vielä enemmän valokuvaamista.
Mistä pidät kaikista eniten valokuvaamisessa?
– Luovuus ajaa minua eteenpäin. Haasteet, joita valokuvaaminen minulle tarjoaa, pitävät mielen virkeänä ja antavat jatkuvasti onnistumisen iloa. Makeinta on, kun ennakkoon suunnittelen jonkun kuvan ja saan visioni mukaisen kuvan taltioitua. Tätä ei käy joka kerta, ei edes joka vuosi, mutta silloin tällöin kun nappilaukaus osuu, on ilo äärettömän suurta!
Kuinka päädyit töihin GTI-Magazinelle?
– Vuonna 2013 olimme viritelleet Maailmanlopun Vehkeet -nimisen autokerhon "perustamista". Tai oikeastaan olimme ottaneet ystävien kanssa kimppatallin ja alkaneet päivittämään kuulumisiamme No Pokemon Shit -foorumille ja sittemmin tehneet aiheeseen kuuluvat Facebook-sivut.
Homma lähti hiljalleen liikenteeseen, ja teimme vuoden 2013 toilailuistamme kausikoosteen YouTubeen sen suuremmin ajattelematta ja sellaisella mentaliteetilla, että onpahan jotain muisteltavaa kiikkustuolissa. Toimin itse kuvaajana ja editoijana, koska olin kiinnostunut myös videonteosta. Video sai hyvän vastaanoton ja näyttömäärät olivat oletettua suuremmat. Hyvä ystäväni Toni Varelius linkkasi videon myös GTi-Magazinelle Facebookin yksityisviestillä. Saatteena hän oli myös linkannut silloisen kuvapankkini Getarille ja sanonut, että kuviani voi käyttää myös GTi:ssä halutessaan. Tästä kerkesin jo hieman hermostumaan itsekseni, mutta onneksi en Varelle kiukutellut, sillä lopputulos oli yllättävä. Suuret kiitokset Varelle <3
Nopeasti viestin jälkeen lehden silloinen toimituspäällikkö Ilja Ojala otti minuun henkilökohtaisesti yhteyttä sanoilla "Otat harvinaisen kivoja autokuvia. Kiinnostaisiko sinua avustajan pesti lehdessämme?". No, kiinnostihan minua, kiinnosti todella paljon ja kiinnostaa edelleen, vaikka avustajuus on kuljettanut isompiin saappaisiin.
Seitsemän vuotta tässä on nyt siis pyöreästi puskettu lehteä, ja aina olen pyrkinyt parhaani tekemään. Toivon todella, että saan tehdä tätä vielä seuraavat seitsemän vuotta ja sitten taas seuraavat seitsemän vuotta ja niin edelleen. Tämä on työ, jota rakastan ja jonka takia olen myös uhrannut paljon asioita elämässäni. Cars and friends since day one!
Mistä pidät kaikista eniten nykyisessä työssäsi lehden parissa ja miksi?
– Luovuus ajaa tässäkin edelleen. On hienoa olla tekemässä suomalaisesta autoharrastamisesta lehteä, jota voi kehittää samaa kyytiä kuin itse autoharrastus kehittyy maassamme. Työtehtäviini kuuluu tällä hetkellä iso määrä erilaisia asioita, joita koetan pitää pitää parhaani mukaan järjestyksessä. Olen persoonaltani sellainen, että tykkään pitää langat käsissäni.
Mieluisinta työssä on kuitenkin aina se, kun saa pakata kameran mukaan ja nauttia Suomen kesästä maan hienoimpien harrasteautojen parissa ja kuunnella omistajien tarinoita autoista kuvien ottamisen yhteydessä. Autoharrastajien tapaaminen ja valokuvaaminen on mieluisimpia asioita koko työssä!
Mieleenpainunein kuvausreissu ja miksi?
– Mitään yksittäistä reissua on vaikea tähän määritellä kaikkein mieleenpainuneimmaksi. Totta kai esimerkiksi ensimmäinen kuvausreissu on jäänyt mieleeni ja yksi hyvä on myös vuonna 2014 tehty matka Ouluun.
Lipposen Ilkan kanssa oli sovittu hänen VW Golf MK5.5:nsa kuvauksesta, mutta Ile kerkesi auton myymään Ouluun ennen kuin ehdimme sen kuvaamaan. Niinpä otettiiin Ilkan kanssa viikonloppureissu pohjoiseen ja käytiin auto kuvaamassa. Ilkka menetti lähtöä edeltävällä viikolla sopivasti ajokorttinsa, joten sain suorittaa siirtymien ajamisen itse. Tämä oli ensimmäinen pohjoiseen suuntaunut autokuvausreissu, joten se on jäänyt mieleen vahvasti. Samalla matkalla kuvattiin muuten myös Latelan bussi, joka puolestaan aiheutti Tampereen Koskipuistossa hämmennystä kohtuu kovaäänisen äänentoistonsa johdosta.
Myös eräänlaiseksi perinteeksi hiljalleen muodostunut matka Riikaan Drift Mastersin osakilpailuun on aina mukava reissu, jota muistella myöhemmin. Kuvaaminen maailman parhaiden drifting-kuljettajien keskellä yhdellä Euroopan eeppisimistä radoista on kokemus, jonka muistaa varmasti ikuisesti. Esimerkiksi vuonna 2018 juuri kaavion alettua tuli niin kova sadekuuro, että käytännössä kaikki muut kuvaajat, paitsi Robyworksin videokuvaaja ja minä, lähtivät sadetta karkuun. Siinä sitten kahteen mieheen kuvattiin sateen keskellä ajavia autoja. Se hetki on jostain syystä jäänyt vahvasti mieleeni.
Tänä vuonna myös viime numerossa esitellyn Suicidescortin kuvaaminen jäi vahvasti mieleeni auton tarinan vuoksi, ja tulen sen muistamaan varmasti pitkään. Muistoja on kuvausreissuilta vähintään reilusti, ja olen todella onnellinen ja kiitollinen, että saan tehdä näin mukavaa työtä.
Paras ottamasi autokuva ja tarina sen takaa?
– Myös tähän on vaikea sanoa yksittäistä kuvaa, mutta kaksi kuvaa on erityisesti jäänyt mieleeni. Ensimmäisenä mieleen tulee Mikael Laukkasen BMW E30 Tictacin kuvaaminen. Kuvasimme auton yhden päivän aikana GTi:n lisäksi myös Stanceworksille. Olimme noin 20–30 km päässä talliltamme kuvaamassa illan viimeisiä otoksia, ja jäljellä oli enää kuminpolttokuvat. Homma ei mennyt kuin Strömsössä ja autosta pamahti molemmat vetarit poikki. Hinasin omalla autollani sitten Bemarin takaisin tallillemme ja mietimme, että mitäs nyt tehdään, kun kansikuva on vielä ottamatta ja auto makaa rikkinäisenä tallilla.
Olin nähnyt hieman aiemmin Youtubessa, kuinka joku valokuvaaja rakensi kuvaa monella eri valotuksella, eli valaisi salamalla aina pienen osan autoa kerrallaan ja lopulta yhdisti kuvat Photoshopissa. Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa ikinä kyseistä tekniikkaa ja lopputulos onnistui mielestäni kohtalaisesti, ottaen huomioon että tila on kovin pieni ja täynnä romua. Ohessa kuva ilman photarointia ja valmis kansikuva.
Toinen mieleen vahvasti painunut yksittäinen kuva on otettu Malmin Drifting SM:ssä vuonna 2018. En ennen kisoja ollut käynyt kertaakaan Malmilla, mutta tiesin suunnilleen millainen miljöö oli odotettavissa. Etukäteen visioin laajalla linssillä otetusta kuvasta, jossa näkyisi takana lennonjohtotorni.
Kaavion aikana konttasin pitkin rata-aluetta ja lopulta onnistuin samaan lähes täydellisesti visioimaini kuvan. Kahden auton pannaaminen samaan kuvaan ei ole helppoa sekään.
Välillä joutuu upottamaan polvet lammikkoon, jotta lopputuloksesta tulee mieluinen. Ohessa isäni ottama kuva katsomon puolelta käytännössä samalta sekunnilta jolloin valmis kuva on otettu. Tästä tein itselleni myös ison canvastaulun olohuoneeseeni muistuttamaan, että joskus onnistuu, kun tarpeeksi yrittää!
LUKIJOIDEN KYSYMYKSIÄ!
Kysyimme GTi-Magazinen instagramissa, mitä haluaisitte kysyä Matilta. Tässä muutamia lukijoiden kysymyksiä!
Tekeekö Matti töitä joka päivä?
– Tekee. Usein myös öisin!
Ootko ikinä voittanut driftingkisoja?
– Olen ajanut elämässäni kaksi Pro 2 -luokan kilpailua. Vuonna 2018 voitin Pesämäellä lajittelut ja putosin Top 8 -vaiheessa Jani Kivirantaa vastaan. Viime vuonna tuntui, että jäi vähän hampaankoloon, joten kävin koettamassa uudelleen samaisessa kilpailussa ja tällä kertaa voitin sekä lajittelut että kaavion, joten voin olla tyytyväinen!
Kumpi kenkä ekana jalkaan?
– Hyvä kysymys. Kävin ihan eteisessä kokeilemassa ja vasen sujahti ekana!
Miten JDM-kiinnostus alkoi?
– Tähän en osaa edes vastata. Muistan joskus nuorena nähneeni Noriyaron kuvia internetin ihmeellisessä maailmassa, ja siitä se idea taisi lähteä. Muistan, että minulla oli JZX100 Chaserin kuva taustakuvana tietokoneellani joskus vuonna 2008 ja haaveilin sellaisesta jo silloin.
Mihin Teppo on jäänyt?
– Vahva veikkaus, että ainakin Laukkasen Teppo on jäänyt jollekin Suomen moottoriradoista. Soita Tepolle ja kysäise!
Lempparikamera + objektiivi?
– Olen hirvittävän huono speksaamaan kalustoa. Tällä hetkellä tykkään käyttää runkona Nikonin D750:ä ja siihen keulalle napsahtaa todella usein Sigman 85mm f1.4 ART. Se on kiva combo!
Paljonko tulee kilsoja vuoteen?
– Hyvä kysymys. Varmasti siellä 30 000 tienoilla mennään, riippuen vähän vuodesta. Lehteen liittyvää ajoa tästä on varmasti 97%.
Muista seurata GTi-Magazinea myös somessa!
- Facebook: https://www.facebook.com/GTiMagazine/
- Instagram: https://www.instagram.com/gtimagazine/
