GTi-Magazine täyttää tänä vuonna pyöreät 20 vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi muistelemme menneitä entisten ja nykyisten lehden tekijöiden kanssa. Kaikkien tässä juttusarjassa esiteltävien henkilöiden elämään GTi on jättänyt lähtemättömän jäljen. Tervetuloa aikamatkalle suomalaisen autoharrastamisen syntysijoille.
PIKAFAKTAT
- Nimi: Samuli Salokangas
- Ikä: Kypsä
- Paikkakunta: Espoo
- Mukana lehden tekemisessä: Alusta vuoteen 2009
- Titteli lehdessä: Vakituinen avustaja
Artikkeli julkaistu GTi-Magazinen numerossa 04 / 2020.
Olet ollut mukana perustamassa GTi-Magazinea. Mistä ja milloin ajatus uuteen lehteen tuli?
– Kuten Jarmo taannoin mainitsi, hän otti asian puheeksi minun ja Teijon kanssa heti sovittuaan kustantajan kanssa ensimmäisen numeron tekemisestä vaitiolon vallitessa. Olin jo kirjoitellut euroautoista jonkin verran Street & Raceen ja V8:aan, joten aihe oli tuttu ja lähellä sydäntä.
Kerro ensimmäisten numeroiden tekemisestä. Miten prosessi eteni ja tuliko matkalla yllätyksiä?
– Hommahan piti aluksi naamioida kokonaan, joten ensimmäisen numeron tekemisessä oli mukana salamyhkäisyyttä. Lehti piti tietenkin ensin konseptoida yhteisten visioidemme pohjalta. Suunnittelin eri palstojen nimet, tyylit ja sisällöt, autokuvauslomakkeet jne. Esikuvina toimivat varmasti maailmalla kovassa nosteessa olleet Max Power ja sen kansainväliset kilpakumppanit. Ensimmäiset esittelyautot löytyivät autoharrastajiemme verkostosta, olimmehan Teijon kanssa tehneet jo jenkkiautopuolen juttuja.
Millaisia tunteita uuden lehden tekemiseen sisältyi?
– Jännää ja siistiähän se oli, koska tästä oli syntymässä kokonaan uusi trendi ja suuntaus. Töitä oli toki paljon, sillä kumpikaan meistä ei ollut päätoimisesti töissä lehdessä, kuten tapana on.
Mikä on mieleenpainuvin muistosi GTi:n historian ajalta?
– Niitä on paljon. Pääsin aika aikaisin tuolloin Suomen ainoan Nissan Skylinen kyytiin Henri Helannon kanssa. Vanha, homeisen oloinen Nissani nappasi Sörnäisten rantatiellä helposti 289 km/h ollen puolet matkasta ilmassa. Keräilin sisuskalujani kadulta vielä päivien jälkeen, posket laskeutuivat parissa viikossa. Samoin ensitapaaminen silloin vielä tuntemattomien Latelan poikien kanssa oli hulvatonta, niin myös jenkkireissujen raporttien tekeminen 40 asteen helteessä tai vierailu Tokyo Auto Salonissa. Hupaisaa oli myös keksiä juttuihin erilaisia viitekehyksiä ja antaa lempinimiä omistajille, joista tuli välittömästi legendoja harrastepiireissä. Anteeksi, Muumi. Harva voi olla muistamatta Lemppaa, jonka Almeran vaparikone kiersi 12 000 rpm, ja joka vaihtoi autoja kuin kalsareita samalla kun joi janoonsa korillisen leijonaviinaa. Entäpä Japen kanssa tuottamamme Kalis Concept DVD:t, jotka GTi:n tilaajalahjana olivat tuolloin Suomen eniten myyneitä autoaiheisia elokuvia!
Mikä oli mieluisinta GTi:n tekemisessä?
– Uusien ihmisten tapaaminen eri maissa. Kun kaikilla oli sama intohimo, meillä oli heti sama kieli mantereesta tai kielestä riippumatta. Nähdä ja kokea upeita rakennelmia, ja nähdä niiden rakentajien ja omistajien ylpeys omien kätöstensä tuotoksista. Haistella uusia trendejä ja päästä heti soveltamaan niitä omiin ja lehden projekteihin. Sekin aiheutti hillittömän hauskoja lankoja keskustelupalstoilla. Ja nähdä miten ideat saavat siivet alleen ja alkavat levitä harrastepiireissä.
Millaisia haasteita vuosien aikana lehden tekemisessä on ollut?
– Aikataulut ja välimatkat olivat aina joskus haasteellisia, koska homma ei ollut päätyötä eikä päivisin voinut matkustella ympäri Suomea tai maailmaa. Yhtäkään deadlinea en ole missannut, juttuja on tehty joskus yötä päivää. Ensimmäiset vuodet olimme ainoat tekijät, ja hommaa riitti. Lennokkaasta kirjoitustyylistäni kuului myös paljon soraääniä, mutta päätoimittaja aina rauhoitteli, että kyllä näitä kuule luetaan ja paljon. Myöhemmin on käynyt useasti ilmi, että tyylillä oli vankka fanipohja.
Mitä olet saanut Getarin tekemisestä, mitä et mistään muualta voisi ikinä saada?
– Paljon kavereita ja tuttuja, valtavan verkoston, mutta ennen kaikkea elämyksiä, joita ilman Getaria en olisi voinut ikinä kokea. Kuinka moni voi sanoa hankkineensa yrityspysäköintitunnuksen 800-heppaiseen rata-Skylineen, jossa ei ollut sisustaa, vaimennusta, kumipuslia tai äänenvaimennusta?
Miten autoharrastaminen on muuttunut 20 vuoden aikana sinun mielestäsi?
– Tyylilajeja ja suuntauksia on varmaan tullut lisää, ja netti lienee nopeuttanut myös ideoiden leviämistä. Ammattimaisuus ja kunnianhimo on kasvanut.
Miltä tulevaisuus näyttää mielestäsi autoharrastajan silmin?
– Käyttövoimat muuttanevat rakentelukohteiden kantaa pitkällä aikavälillä; se ei toki luovuutta ja intohimoa tapa. Alan sisältöjen kuluttaminen siirtyy kovalla vauhdilla nettiin, mikä on harrastajille mahdollisuus ja lehdille haaste.
Kerro hieman omasta harrastamisestasi, mitä kaikkea olet puuhannut vuosien aikana autojen parissa?
– Ensimmäinen harrasteautoni ennen Getaria oli 1965 Chevy Chevelle 2dHT 327cid, ja tuningin nousun myötä muutin lehden teon edetessä 89-mallisen Opel Omega 2.4:n harmaasta perheautosta saatanalliseksi Fast&Furious -liekkihirviöksi alumiinisiipineen ja pleikkareineen. Sen jälkeen tuhosin 2003-mallisen Audi A6 farmarin valamalla sen täyteen hiilikuitua ja tunkemalla siihen 3 000 W stereot, kolme näyttöä, digitv:n ja DUB-vanteet. Vasta sitten pääsin Nissan Skylinen kimppuun. Japanista uitettu GT-R R32 muuttui katuautosta täysiveriseksi Time Attack -kilpuriksi ja oli aikanaan varmaan Suomen nopein kilvissä oleva rata-auto. Se taisi päästä ensimmäisenä Speedhunters-sivustollekin.
Mistä autoharrastuksesi on alkanut?
– V8:n lukemisesta ja pienoismalleista.
Entäpä tällä hetkellä, mitä tallistasi löytyy, miten käytät vapaa-aikaasi ja mitä elämääsi kuuluu tänä päivänä?
– En vieläkään omista tallia. Sain kokea autoista kaiken haluamani harrastevuosina, joten tarve käyttää autoa enää muuhun kuin liikkumiseen on vähentynyt. Tavattuani nykyisen vaimoni siirryimme prätkien pariin, koska niitä voimme harrastaa yhdessä. Prätkiä on ollut alla useita, yleensä Hondia. Vähän niitäkin on rakenneltu. Kyllä se siellä alla taitaa porista se kipinä. Päätyössäni mainosalalla pääsen kiinni eri automerkkeihin työni puolesta.
Mitä tulevaisuudelta odotat autojen parissa?
– Katuautoissani odotin routareikiä ja tutkia. Time Attackissa odotin kuolemista etanolitulipallossa. Nyt odotan siirtymistä sähköautoiluun.
Jos autoja ei olisi keksitty, mitä tekisit elämässäsi?
– Toteuttaisin luovuuttani jollain toisella tavalla, lajilla tai kanavalla. Ja ajaisin prätkällä.
Haluatko lähettää terveisiä GTi:n lukijoille?
– Tehkää mitä rakastatte, dokumentoikaa intohimonne maailmalle, tulkaa maailman parhaaksi ja kuolkaa onnellisena. Siteeraten David Freiburgeria: ”And when I'm gone, you can call me foolish but hopefully not boring. I will have lived.”
Muista seurata GTi-Magazinea myös somessa!
- Facebook: https://www.facebook.com/GTiMagazine/
- Instagram: https://www.instagram.com/gtimagazine/
