Kolminkertainen driftingin Suomen mestari Lauri Heinonen lähti tiimeinen kiertämään Euroopan kovinta drifting-sarjaa. GTi-Magazine oli matkassa vahvasti mukana, ja Heinonen kertoi koko kauden ajan seikkailuistaan aktiivisesti lehden sivuilla. Nyt tämä juttusarja julkaistaan myös GTi:n nettisivuilla kaiken kansan nähtäville! Ensimmäinen Drift Mastersin osakilpailu ajettiin toukokuussa Irlannin Mondello Parkissa, eli ihan tuossa nurkan takana.
Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran GTi-Magazinen numerossa 05 / 2022 · Kuvat: Juuso Silvan @silvanvisuals · Teksti: Matti Tirronen @kuvaamasa & Lauri Heinonen @lauriheinonen18
Drift Masters on varmasti yksi maailman kovatasoisimmista drifting-sarjoista, ja sitä ajetaan ympäri Eurooppaa. Tänä vuonna suomalaisista kuskeista sarjaa kiertää ennätyksellisen suuri ryhmä, yhteensä neljä kuskia tiimeineen. Mukana ovat Heinosen lisäksi Henri Haanpää, Juha Rintanen ja Mika Keski-Korpi, joten edustus on vahvaa – vahvempaa kuin koskaan! Sarja koostuu kuudesta osakilpailusta, ja ihan ensimmäinen kilpailu antoi jo hyvää esimakua siitä, mitä tämä vuosi tulee tiimeille olemaan: pitkiä matkoja ja tiukkaa kilpailua.
Sarjaan valmistautuminen on jokaisen tiimin osalta aloitettu jo hyvissä ajoin, joten odotukset ovat olleet korkealla pitkän aikaa. Annetaan nyt Laurin kertoa päiväkirjanomaiseen tyyliin, miten matka Irlantiin ja sieltä takaisin sujui. Lauri, ole hyvä!
VALMISTAUTUMINEN
– Jo alkutalvesta asti, kun Euroopassa ajaminen alkoi näyttää mahdolliselta, on takaraivossa pyörinyt ajatus: miltä se sitten mahtaa tuntua, kun ihan tosissaan istahdetaan bussiin aikomuksena startata kohti Irlantia? No, todellisuudessa reissuun lähdettiin keväisenä lauantai-iltapäivänä aivan älyttömän kiireen saattelemana muun muassa hallia ympäri pyörien ja vielä viimeisiä tarkastuksia tehden – onko nyt varmasti kaikki mukana, Lauri aloittaa kiireisen tarinansa.
– Käytiin pyöränkulmatkin tsekkaamassa vielä aamupäivästä, eli auto vetäistiin bussin kyytiin vasta juuri ennen lähtöä. Rauhoittumaan ei ehtinyt, eikä siksi liiemmin jännittämäänkään. Vasta bussiin istahtaessa iski todellisuus: nyt muuten lähdetään aika pitkälle.
Valmistelut matkaa varten aloitettiin kyllä jo hyvissä ajoin, mutta käytännön asioita on vain niin paljon hoidettavana. Onneksi lauttamatkojen (joita oli muuten yhteensä yhdeksän kappaletta) aikataulutuksissa ja varauksissa saimme suuren avun äidiltäni. Näin pystyimme itse keskittymään tärkeimpään, eli kilpa-auton rakentamiseen lähes normaalisti.
Ihan ensin piti tietysti päättää, lähettääkö kalusto laivalla etukäteen Britteihin, mennäkö kaluston mukana laivalla esimerkiksi Saksaan vai edetäänkö kenties pisimmän kautta, eli ajamalla mahdollisimman paljon maanteitse? Kokemuksen nälkä ja tieto siitä, että kaikki nämä tapahtumat pystyttäisiin dokumentoimaan yleisölle Youtubeen, sai meidät päätymään pisimpään vaihtoehtoon, eli matka taitettiin ajamalla Ruotsin, Tanskan, Saksan ja muiden maiden kautta Irlantiin. Matkan varrella houkutteli myös Ison-Britannian ylitys. Tuo ihmeellinen, "vääränpuoleisella" liikenteelläkin höystetty hot-hatchien luvattu maa tarjoaisi muutamia mielenkiintoisia pysähdyspaikkoja, joihin ei varmasti muuten tulisi lähdettyä.
ELÄMYKSIÄ MATKALLA
– Juuri tuo Brittien läpi kulkeminen aiheutti samalla eniten päänvaivaa valmisteluissa. Britannian poistuminen EU:sta vaikeutti huomattavasti valtavan tavaramäärämme kuljettamista virallisesti maahan ja sieltä pois. Onneksi suomalaisten kilpakumppaneiden kesken vallitsee hyvä yhteishenki, ja saimme Keski-Korven Mikalta vinkkiä A.T.A. Carnetista, jonka avulla mm. bändit liikuttelevat tavaroitaan ympäri maailmaa EU:n ulkopuolelle.
Kyseessä on siis paperinippu, tavaraluettelo, johon listataan jokainen kyydissä oleva esine alkuperämaineen, painoineen ja hinta-arvioineen. Onneksi tässäkin listauksessa saimme apua läheisiltämme – suuri kiitos heille!
Carnet piti sitten käydä lähtö- ja saapumismaiden tulleissa eli Border Controlleissa leimaamassa. Melkoisen jännää puuhaa, eikä pelkästään esimerkiksi Ranskan murteen takia, vaan jos jokin tärkeä asia jäisi sinne pidempään tarkasteluun, se sekoittaisi matka-aikataulun pahasti.
Lautta-aikataulut sanelivat matkan rytmiä muutenkin, mutta sen kummempia etukäteissuunnitelmia ei matkan vaiheista tehty. Google Mapsiin laitettiin "Mondello Park, Irlanti" ja eikun menoksi!
Peseytymiset hoidettiin uimahalleissa, yöpymispaikat rekkaparkeissa ja ruokailut 95-prosenttisesti mikron avulla. Nämä paikat etsittiin niin sanotusti lennosta, koska reissaamisessa muuttujia on jatkuvasti. Esimerkiksi bussille parkkitilan löytämisen vaikeus tekee näiden paikkojen etukäteen suunnittelusta todella hankalaa.
Sen verran suunnittelimme etukäteen, että keskiviikkopäivä käytettäisiin Englannin ylittämiseen ja matkalla poikettaisiin muun muassa Driftworksillä ja Jeremy Clarksonin Farm Shopilla. Hieman etevämpi reissusuunnittelija olisi huomannut, että jälkimmäinen on auki vasta torstaista eteenpäin – Noh, kiva paikka noin ulkoakin päin, vaikkei auki ollutkaan.
Driftworksillä saimme onneksi "full tourin", eli pääsimme kuolaamaan esimerkiksi paikan omistajan Philin GT-1 replica Lamborghini Murcielagoa sekä kokoelmaa muita mielenkiintoisia autoja, joita he ovat vuosien varrella rakennelleet!
Pääosin menomatka sujui loistavasti, ja kisapaikalle Mondelloon saavuimme aikataulussa torstai-iltana. Paikalla olivatkin jo lähes kaikki suomalaiset tiimit Rintasen bussia lukuunottamatta. Varikkopaikka löytyi heidän vierestään, hieman eristyksissä muusta varikosta, ison kuljetuskalustomme vuoksi. Tunnelma Mondellossa oli maaginen: pitkästä aikaa täysi kausi Drift Mastersia alkamaisillaan, ja me olemme siinä mukana!
TREENIT JA LAJITTELUT
– Käytännön kannalta DMEC-kilpailun kulku mukailee hyvin pitkälti samaa kaavaa kuin kotimaan kisat. Tietysti paikallaolon jakautuminen useammalle päivälle antaa mahdollisuuden tehdä kaikki vähän perusteellisemmin. Siispä ensimmäisenä iltana laiteltiin normaalisti varikko kasaan, vakoiltiin hieman kilpakumppanien kalustoa, ja sitten painuttiin nukkumaan.
Ensimmäinen varsinainen kisapäivä alkaa Suomen tyyliin kuljettajakokouksella, jonka jälkeen ajetaan treeniä kahdessa ryhmässä – puolitoista tuntia per ryhmä. Käytännössä tämä tarkoitti meidän kohdalla kolmea vetoa, ja sitten loppui aika. Jonottelua siis on, ja ajamaan opetellaan kotona. Kisatreenissä otetaan vain rata haltuun. Toki lauantaina oli vielä pari tuntia treeniä ennen lajitteluvetoja.
Meininki on raakaa, kun jo toisella vedolla treenit pakotetaan ajamaan pariajona. Siinä kysytään luottoa kilpakumppaniin, ettei rytise. Omalta osaltani harjoitteluiden kolmannella vedolla alkoi rata löytymään kiitettävästi, mutta vasta lauantain lajittelua edeltävässä treenissä saatiin takavakaajan poistolla vauhti ja luotto autoon kohdalleen. Ihan lupaavalta näyttää.
Sitten siirrytään lauantaihin ja lajitteluihin. Yleensä ensimmäisellä vedolla katson, miten entry lähtee menemään ja reagoin sitten sen perusteella, paljonko laitetaan aggressiivisuutta loppuvetoon.
Mondellossa on tiukka mutta nopeahko ensimmäinen kurvi oikealle, ja sitä seuraava vasen ajetaan aivan ulkoreunaa pitkin. Tämä on ehdottomasti radan haastavin mutkayhdistelmä. Se osuus kuitenkin onnistui sitten ihan hyvin heti ensimmäiseen vetoon, jonka vuoksi meninkin sortumaan yli-itsevarmuuteen ja päätin roiskaista viimeiseen kurviin ihan täydellä kulmalla – virhe. Auto pääsi karkaamaan ylikulmaan ja jouduin tekemään ison korjauksen, josta rokotettiin rankasti. Lopputuloksena 59 pistettä sadasta.
Toiseen lajitteluvetoon oli tehtävänä vaikea valinta: Yrittääkö korkean epäonnistumisriskin yli 90 pisteen vetoa, jotta pariajokaavion ensimmäinen vastus ei olisi sieltä kovimmasta päästä, vai lähteäkö varmistelemaan että ylipäätään pääsisi Top 32 -pudotuskaavioon mukaan?
Kuinka ollakaan, kilpa-auto teki ratkaisun puolestani ja sammui line-upiin noin viisi minuuttia ennen omaa ajovuoroani, eikä suostunut käynnistymään. Paniikinomaisesti puhelinyhteys spotteri-Arin kautta mekaanikko-Tonille, joka lähti läppärin kanssa syöksymään lähtöalueelle.
Vain muutama auto oli edellämme, ja vikaa ei tahtonut löytyä. Toimin tulkkina korvanapin kautta varikolla olevan Tuned By Samulin ja Tonin välillä, kun Toni selasi anturien parametrejä ja valikoita löytääkseen syyn, joka esti käynnistymisen. Ajovuoromme koitti ja auto vain edelleen pyöritti startilla tyhjää. Tämä on drifting-kuljettajan pahimpia painajaisia.
Aivan päättömän panikoinnin ja johtojen räpläämisen jälkeen moottori kuitenkin hörähti käymään kuin ei mitään – mutta liian myöhään. Ajovuoro oli ohi ja DMEC:in säännöt ovat tässä kohtaa joustamattomat: "If you miss it, you miss it."
Pariajokaavioon pääsyyn olisi tällä kertaa vaadittu 63 pistettä, joten meidän kilpailumme oli siinä. Ajopuku naulaan ja katsomon puolelle. Harmituksen määrä oli sanoinkuvaamaton.
MITENKÄS MUUT SUOMALAISET?
– Moni olisi heittänyt hanskat tiskiin siinä kohtaa, kun kisavelvoitteet olivat ohi, mutta Toni alkoi kaivaa kilpa-autosta vikaa ulos. Etukäteen ajateltu teoria osoittautui todeksi, ja suuttimien virtapiiristä löytyi liittimen pinnistä karannut johdonperkele. Ainakin nyt tiedetään, mistä vika johtui, eli askel positiivisempaan päin.
Sunnuntain kisapäivä meni sitten katsomossa pariajokaaviota seuraten. Pari vuotta takaperin olisin haljennut onnesta päästessäni legendaarisen Irlantilaisen drifting-pyhätön, Mondellon, pääkatsomoon seuraamaan idolieni ajoa, mutta nyt takaraivossa kalvoi paha ketutus. Tonin sanoja lainatakseni: "Vähän jopa jo fyysinenkin tunne".
Fiilis katsomossa oli kuitenkin sen verran mukaansatempaava, että pikkuhiljaa ymmärsi että elämä jatkuu ja drifting on mahtava laji. Irlantilainen yleisö alkoi mylviä seisaaltaan heti kun autot liikahtivat viivalta, ja tunnelma oli huikea. Suosittelen kaikille!
Suomalaismenestys jäi Rintasen ja Rovanperän harteille, kun Keski-Korven lajittelut pilasi itsensä auki ängennyt ahtoputken liitos, ja Haanpään kisa päättyi sunnuntain treeneihin myöskin tekniikkamurheisiin.
Rintanen taisteli hienosti tiensä Top 16 -vaiheeseen, mutta siellä hallitseva DMEC-mestari, ja myöhemmin tämänkin kilpailun voittanut, Piotr Wiecek laittoi kapuloita rattaisiin. Myös Rovanperä painoi itsensä Top 16 -vaiheeseen, jossa hän ajoi Dakar-kuski Jakub Przygonskia vastaan upeita vetoja. One More Timen jälkeen Przygonski meni jatkoon, Kallen annettua hänelle hieman lisävauhtia viimeisessä vasurissa.
Käytännön kokemuksena kilpaileminen Euroopan tasolla on hyvin samankaltaista kuin Suomessa, mutta asioihin paneudutaan enemmän, mikä tekee kaikesta ammattimaisempaa. Tätä helpottaa se, että lähes joka hommaan on oma tekijänsä. Tasoa nostaa myös Red Bull TV:n suora lähetys, joka hipoo kaikilta osin suorien lähetysten maailman huippua. On hieno olla osa tätä sirkusta tänä vuonna.
Vastaanotto Drift Mastersin päähenkilöiden puolesta on ollut lämminhenkinen, ja he muistivatkin meidät viime vuoden Riikan villikortti-osallistumisesta – Nascar V8:n sointi oli jäänyt mieleen.
KATSEET KOHTI SEURAAVAA KILPAILUA
– Red Bull TV:n läsnäolo pitää kilpailun kulun nopeana. Kun tehdään viihdettä, ei ole aikaa joutavaan, vaan homma pidetään raa'an täsmällisenä ja odotteluita, kuten viiden minuutin aikalisiä, ei sallita, kuten saimme henkilökohtaisesti todeta. Tämän kun sisäistää, niin pystyy arvostamaan heidän visiotaan lajin kehityksestä vielä yleisöystävällisemmäksi ja sitä kautta entistä suuremmaksi.
Paluumatkan aloitimme heti sunnuntai-iltana kilpailun jälkeen, kun olimme purkaneet varikon. Tarkoituksena oli ajaa suorinta tietä ja nopeasti takaisin kotiin perheidemme pariin. Pysähdyimme kuitenkin ihmettelemään Eurooppaa kun siltä tuntui.
Matka sujuikin hienosti Ruotsin Helsingborgiin asti. Satamasta pois jonotettaessa bussimme takapään ilmapussi otti ja räjähti vanhuuttaan. Linkutimme paikalliselle Volvolle kyselemään apua. Merkkiliike olisi kyllä ottanut asian hoitaakseen heti kun raha näkyy tilillä, mutta aikataulua eivät osanneet sanoa.
Me sitten kalastelimme tiedon siitä, missä on lähin sopiva varaosa ja lähdimme matkaan, sillä osa löytyi Tukholmasta. Tässä välillä saimme paljon tsemppiä ja tukea sosiaalisen median kautta, kiitos kaikille seuranneille! Vaihdoimme ilmapussin lopulta itse paikallisen Volvon pihassa, muutaman muuttujan saattelemana. Siellä oltiin onneksi hyvin avuliaita ja varaosat löytyivät ainakin läheltä!
Kotimatka jatkui aikataulussa Raisioon asti, kunnes bussi päätti että nyt apulaitteille menevä etukardaani ravisti viimeisen kerran ja sylkäisi jäähdytysnesteen saattelemana kasan romua ulos. Jälleen kerran mekaanikko-Toni syöksyi bussin alle ruuvaamaan ja muutaman tunnin patentoinnin jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Ihme mies!
Kokonaisuudessaan matkallamme kilometrejä kertyi bussin mittariin 5 366 kappaletta. Nyt turvallisesti kotisohvalta kirjoitellen, katseet on jo siirretty kohti seuraavaa Euroopan osakilpailua, joka on Itävallassa, Greinbachissa kesäkuun 18.–19. päivä.
Auto jäi täysin kisakuntoiseksi, ja toistaiseksi hieman vahinkoa kärsinyt (katso edellinen GTi-Magazine) moottorimme pysyy onneksi nipussa, uuden moottorin mäntiä edelleen odotellessa. Siispä, bussiin ennaltaehkäisevää remonttia ja kilpa-autolla treeniä ja säätöä ajellen, jotta pysytään terässä. Kuullaan siis jälleen Itävallan jälkeen!
HEINONEN DRIFT TEAM
Auto
- Nissan 180SX RPS13 & Nascar V8
Kuski
- Lauri Heinonen @lauriheinonen18
Tiimi
- Toni "Jake" Marjomaa @jakeliuss
- Ari Härkälä @arskatehtaalla
- Santeri Järvinen @vlnt_e30
- Tanja Taipalmaa @tanjataipalmaa
- Janne "Nape" Pöyry @napeez
- Anssi Saarela @Ang3_official
Seuraa tiimiä Youtubessa, Facebookissa ja Instagramissa!
Muista seurata GTi-Magazinea myös somessa!
- Facebook: https://www.facebook.com/GTiMagazine/
- Instagram: https://www.instagram.com/gtimagazine/
Tilaa GTi-Magazine kotiisi osoitteesta www.gti.fi/tilaa !
EXTRA PHOTOS!
