Kun otimme yhteyttä autoesittelyn toivossa mänttäläiseen John Tanniseen, oli toisessa päässä kuulo selvästi päällä ja meille tuli vahva tunne, että lehtijuttu merkitsisi projektille paljon. Todella hienon Escortin takaa löytyy kovasti puhutteleva kertomus, joka ei ala siitä, mistä monen muun auton tarina. Tähän autoon on purettu suuri suru ja se näkyy myös päälle.
PIKAFAKTAT
- Kone: 1300 Kenttiläinen
- Tarina teeman takana: Karu
-
In memoriam:
- Dad 1945 – 1990
- Bro 1973 – 1995
- Sentenced 1988 – 2005
Artikkeli julkaistu GTi-Magazinen numerossa 6 / 2020.
Heti alkuun on todettava, että aihe puhuttelee myös itseäni paljon. Suomalainen melankolia ja karu sielunmaisema ovat sellaisia asioita, jotka kiehtovat jollain erikoisella tavalla myös minua. Monesti valokuvia muokatessani kuuntelen vähintäänkin masentavia sointuja, koska tuntuu, että sitä kautta saan kuviin enemmän irti. Ääneen sanottuna tämä kuulostaa ehkä erikoiselta, mutta näin se vaan suomalainen sielu toimii.
Nuoruudessani, ja edelleenkin, kuuntelin paljon Sentencediä, joten kun Sentenced-tribuuttiauton kuvausvuoroa jaettiin, nostin käden rivakasti pystyyn. Aihe kiinnosti kovasti ja oli hienoa päästä kuvaamaan näin kovin itseänikin puhutteleva auto.
Sen lisäksi, että auto kunnioittaa yhtä merkittävää suomalaista metalliyhtyettä, on se ollut rakentajalleen kohde, johon suomalainen suru on purettu. Johnin isä ja veli, molemmat ovat poistuneet keskuudestamme oman käden kautta, ja auto on rakennettu heidän muistoaan kunnioittamaan.
A LONG WAY TO NOWHERE
– Ihan autohulluhan minä olen ollut ihan pikkupojasta asti, John aloittaa ja jatkaa: vieläkin sukulaiset jaksavat muistella, kuinka tiesin automerkit jo ennen kuin osasin lukea. Useimmiten tiesin myös mallit.
Johnin isällä oli auto- ja konekorjaamo 70–80 -luvuilla ja siellä pieni poika sai ihmetellä monenlaista kalustoa.
– Isän hyvän kaverin Ford Escort Mexico ja sitä seurannut RS2000 ovat varsinkin jääneet hyvin mieleen.
Isä vaihtoi myös itse tiheään kalustoaan, mutta ei varsinaisesti ehtinyt harrastamaan autoja. Kyllähän te tiedätte, suutari ja kengät ja sitä rataa.
– Isä ajoi kuitenkin 60-luvun lopussa jonkun rallin ja jääratakisoja Minillä. Vuoden 1964 Buick Special kasilla sillä oli kanssa vähän aikaa kunnes kaveri vähän “lainasi” sitä ja ajoi sen sähkötolppaan.
Sen ajan autolehtiä tuli myös kerättyä mukavat kokoelmat. V8-Magazine ja Vauhdin Maailma taisivat olla ne tärkeimmät. Nykyäänkin minulla on tuhansien lehtien kokoelma vintissä.
Into autoharrastukseen ei kuitenkaan lähtenyt ajokortti-iässä ihan odotetulla tavalla, vaan ajokortin saatuaan John ajoi melko pitkään vanhempiensa autoilla. Muut asiat veivät miestä ja kiinnostus autoihin näkyi lähinnä käyttöautojen tiheänä vaihtumisena, sitten kun hän oli saanut sen ensimmäisen hommattua.
– Satunnaisia tapahtumissa käymisiä lukuunottamatta harrastehommat antoivat vielä odotuttaa itseään.
ONE MORE DAY
– Vuonna 1993 tein ison elämänmuutoksen. Jätin kaiken taakseni ja muutin töiden perässä Kotkasta Mänttään. Melko pian tapasin nykyisen ex-vaimoni ja tutustuin hänen veljeensä, joka on ehkä vielä vähän autohullumpi kuin minä, joten sielunveljeys löytyi nopeasti.
John seurasi pari vuotta vaimon veljen touhuja kunnes hänen omatkin kätensä alkoivat syyhyämään rakennushommiin.
– Juha lahjoitti mulle sitten ihan ok-kuntoisen vanhakoppa-Escortin aihion, josta sitten kimpassa leivottiin “raju” 1600:nen jääratapeli. Vaikka tehtiin se jäälle, niin autosta koetettiin kuitenkin jo silloin tehdä siisti kaikin tavoin.
Hieman tämän jälkeen John hankki ensimmäisen ihan ikioman “RS” Escortin, joka oli puolestaan ihan perus-siisti kampe kaksilitraisine koneineen.
– Rallivaihde oli kuitenkin tiukasti silmässä, joten vehkeet purettiin atomeiksi ja siitä alettiin tekemään äffäläistä ralliautoa. Sainkin siitä tehtyä sellaisen aikansa niin sanotun perus-äffäläisen kilpurin.
Rallivaihde ei kuitenkaan kestänyt isommalle vaihtamista, vaan John pysytteli hieman miedoimmissa laitteissa.
– Istuttuani ensimmäisen kilpailun Juhan kehittyneemmän vastaavan Escortin kyydissä, oli vaadittava nopeus mulle kuitenkin lähinnä järkytys. Oma rallivälikoppa sai siis mennä nopeampiin käsiin.
THE WAR AIN'T OVER
– Tiesin siis, että tehdaskuskia minusta ei välttämättä tule, mutta ralli ja varsinkin autojen rakentaminen kiinnosti, joten valitsin lajiksi historic-rallin.
Tässä kohtaa merkki vaihtui Volvoksi ja malliksi valittiin legendaarinen 142.
– Näitä rakensin parikin kappaletta, ensin “ykkösryhmään” ja sitten “kakkosryhmään”. Näissä Volvoissa käytin ensimmäistä kertaa korigrilliä, enkä ole tästä mahtavasta apulaitteesta luopunut muissakaan projekteissa.
Näistä jälkimmäistä rakentaessani tein samaan aikaan myös kolmatta Volvoa ihan kesä- ja katuautoksi. Siviili-Volvoa rakentaessani huomasin ensimmäiset merkit siitä, että kaikki ei ole itselläni hyvin. Outoja tunteenpurkauksia tuli usein yksin tallissa puuhaillessani. Olin myös samoihin aikoihin “löytänyt” Sentenced-yhtyeen ja olikin lähellä, ettei Volvosta tullut jo jonkinlaista teema-autoa. Jotain siitä kuitenkin puuttui ja ajatus jostain erilaisesta jäi kytemään.
Palasin Escorteihin ja rakensin aidon RS-2000:n antaen siihen kaiken osaamiseni. Historicin säännöillä taas mentiin ja kai siitä ihan hieno tuli, koska se ostettiin välittömästi Englantiin. Ajoin minä sen sentään trailerille.
NOOSE
Tässä kohtaa tarina ottaa pitkän harppauksen syvempiin vesiin.
– Isäni oli tehnyt itsemurhan 1990 ja pikkuveljeni 1995. Yritin elää normaalia elämää, kasvattaa lapsia, rempata omakotitaloa ja tietenkin rakentaa autoja, mutta usein kaikki oli kuin ohuen sumun takana ja jonkinlainen syyllisyys ja taakka painoivat.
John ymmärsi itsekin, ettei kaikki ollut kohdillaan ja asiaa olisi syytä koettaa avata enemmän, vaikkei se ole suomalaiselle luonnolle se helpoin asia. Suomalainen kun ei puhu, jos ei ole pakko. Tässä kohtaa pakko alkoi olemaan vahvasti käsillä.
– Lääkäreiden mukaan kärsin post-traumaattisesta reaktiosta. Surut olivat siis jääneet suurelta osin surematta. Syynä tähän oli varmasti se, että isän ratkaisun aikaan kaikki oli muutenkin sekavaa ja voimat menivät lähinnä omaan selviytymiseen.
Veljeni tehdessä viisi vuotta myöhemmin saman, oli itselläni jo omat ruuhkavuodet ovella. Tästä johtui ehkä se syyllisyydentunto. En osaa sitä muuten selittää. Sentenced ja muu raskas musiikki kuitenkin soi usein ja kovaa. Oli aika etsiä uusi projekti.
THE SUICIDER
Autojen ostaminen on monesti täysin tunnepohjaisten ratkaisujen tulos. Tällä kertaa oli selkeästi tarve päästä purkamaan oloaan johonkin, joka kuuntelee tarkasti kaikki surut, mutta ei turhaan keskeytä välillä.
– Kun sitten löysin tämän todella surkeassa kunnossa olevan raakakorin ja pari luukkua erään maatilan mäeltä, tuntui siltä, että tämä se on! Tähän se puretaan, se suru.
Päätin, että koska menneisyys minua niin paljon vaivaa, niin paalutetaan se sitten kunnolla. Jospa asian esille tuominen helpottaisi omaa oloa. Escort oli muutenkin niin puutteellinen, että entisöintihommat sai unohtaa heti alkuunsa. Edessäni oli siis tyhjä kangas, johon saisin maalata oman sielunmaisemani. Näin alkoi Suicidescortin rakentaminen noin kolme vuotta sitten.
Alusta asti oli selvää, että yhdistän teemaan myös Sentenced-yhtyeen, jonka lyriikat hyvin paljon pyörivät näiden omien, ja viimeisten ratkaisujen ympärillä. Heidän musiikkinsa, ja muukin raskas musiikki, on ollut ainakin minulle kuin vahva olkapää, johon nojata.
Musiikilla on uskomaton voima.
BROKEN
– Escortissa piti tehdä siis ihan kaikki: mittavat korityöt, tekniikan ja osien haaliminen sieltä täältä, lähinnä kavereiden varastoista. Kaikki vähänkin kyseenalainen uusittiin tai korjattiin. Jokaikinen kolo ja mutteri käytiin läpi.
Työt tehtiin mahdollisimman pitkälle tietysti hyväksi havaitussa korigrillissä. Hieman kulmien kohottelua aiheutti esimerkiksi se, kun kittailin runkopalkkien ja pohjan pieniä epätasaisuuksia. Autossa olen kaiken muun tehnyt itse paitsi ylimaalauksen.
Rakentamista vähän jouduttaakseen John päätti, että tässä ensimmäisessä versiossa pysytellään tekniikan osalta niin sanotulla perinnepolulla.
– Pikku-Kenttiläiseen alakerran laakeroinnin ja rengastamisen lisäksi istutettiin joku kyläsepän kairaama lankkukansi pienen siistimisen jälkeen. Kent Camsin lievä rallinokka ajoitettiin kohdalleen, iskettiin Weberit kylkeen ja peltisarja paikoilleen. A´vot – tekniikka oli valmis.
Näiden muutosten lisäksi totta kai jokainen nippeli tälläkin osa-alueella käytiin läpi ja viimeisteltiin asiaan kuuluvalla tarkkuudella.
– Auto pitää pahaa ääntä ja työntää minkä työntää. Ehkä siinä maksimissaan jotkut historic-tehot on. Alustassa on ralli- / ratapuslat, säädettävät tolpat edessä ja muita perusjuttuja. Tekniikkaa parannellaan ja vanteita levennellään tulevaisuudessa muiden projektien antaessa tilaa.
Palo autojen rakentelua kohtaan on vahva, joten tallissa viihtyy työn alla myös moni muu projekti.
AIKA MULTAA MUISTOT
– Tämän auton pääpointti ei ole siis niinkään tekniikassa vaan tarinassa. Siis siinä, että sain siitä mahdollisimman synkän, siistin ja karun. Ei kai näistä aiheista muunlaista saakaan, vaikka yrittäisikin?
Toisin kuin muut rakentamani autot, Suicidescort tulee pysymään perheessä ja pysyy toivottavasti vielä minun jälkeenikin. Isäni ja veljeni eivät olleet täydellisiä ihmisiä, mutta kukapa meistä olisi. He olivat kuitenkin kaikesta huolimatta isäni ja veljeni, ja tämä oli mielestäni vähintä mitä pystyin heidän muistokseen tekemään. Koska haudat ovat kaukana ja siksi pääsen niillä harvoin käymään, voin kesäiltana ottaa Suicidescortin tallista, heittää pienen lenkin ja antaa tupla-Webereiden laulaa haikeaa hymniään.
Ja Sentencedin musiikki, se ei kuole koskaan. SEE YOU IN HELL!
SPEKSIT:
MOOTTORI:
1300 Kentti, jossa perinnevirit: jonkun kyläsepän kairaama lankkukansi, Kent Camsin lievä rallinokka ja tupla-Weberit. Ehkä joskus sitä Zetekkiä sitten?
VOIMANSIIRTO:
Vakio pikkulaatikko
ALUSTA:
Bilsteinin alusta, säädettävät tolpat edessä, kovat puslat kauttaaltaan ja RS poikkituet.
JARRUT:
Levyjarrut edessä, taakse tuloillaan.
VANTEET JA RENKAAT:
RS 7,5 lainavanteet kuvissa. Tulossa mustat 8" tai 9" Minilitet.
Renkaina 205/60R13 Yokohamat.
KORIMUUTOKSET:
BDA-levikkeet, lasikuituinen konepelti ja takaluukku. Golfin tummat etuvalot ja tummennukset ikkunoissa. Koko kori käyty grillissä läpi ja siistitty todella hienoon kuntoon.
SISUSTA:
Cobran kuppipenkit, OMP:n kuusipistevyöt, Sparcon ratti, kiinalaiset mittarit (nopeus ja kierrosluku), lisämittarit keskikonsolissa eikä liikoja mukavuuksia.
KIITOKSET:
Mäntän Ua:n porukka. Oma perhe. Exä, että jaksoit niinkin kauan. Nyxä, että jaksat, kun taas mennään projekti edellä. Automaalaamo Matti Korpela. Hiekkapuhallus Nurminen / Tero. Kaikki, jotka tuntevat jotenkin auttaneensa osien ja neuvojen muodossa. Kuvauspaikasta kiitos Serlachius-museo Gösta.
KUKA KUSKAA:
- Omistaja: John Tanninen
- Ammatti: Paperitehtaan kupiukko
- Ikä: 52
EXTRA PHOTOS:
Muista seurata GTi-Magazinea myös somessa!
- Facebook: https://www.facebook.com/GTiMagazine/
- Instagram: https://www.instagram.com/gtimagazine/
