Juha Rintanen kilpureineen on sutinut pitkin maita ja mantuja. Kisareissut ovat vieneet miehen vuosien aikana aina USA:han saakka ja nyt, kun majapaikka on jälleen Suomessa, hän kertoo kaiken oleellisen matkastaan driftingin huippusarjoihin
PIKAFAKTAT
- Moottori: Toyota 2JZ-GTE VVT-i 3.0
- Teho: noin 900 hv / 1200 Nm
- Vaihteisto: Samsonaksen viisivaihteinen sekventiaali
- Vanteet: 59° North Wheels D-004, 9,5"x18" & 11x18"
- Renkaat: Valino Pergea, edessä 235/40 ja takana 285/35
- Rajuus asteikolla 1-10: vähintään 13
Artikkeli julkaistu GTi-Magazinen numerossa 07 / 2020. Tämä juttu sijoittui toiseksi Vuoden Autoesittely 2020 -äänestyksessä!
Juha Rintasen matka driftingin kärkisarjoihin on pitänyt sisällään monenlaisia käänteitä. Mies on ollut etulinjassa harrastamassa uutta ja jännittävää lajia yli 10 vuotta sitten, kun drifting rantautui kunnolla Eurooppaan. Tällä hetkellä voitosta kamppaillaan Euroopan suurimmassa sarjassa, Drift Mastersissa. Mutta mitä on tie tähän saakka pitänyt sisällään? Annetaan herran kertoa itse.
– Isäni harrasti jokamiehenluokkaa milloin milläkin takavetoisella autolla, ja sitä kautta minulle sitten tulikin tutuksi autojen korjaus sekä kilpailuilmapiiri, Juha aloittaa.
– Peltoautolla kaahattiin ja kaivinkoneella kaivettiin heti kun jalat yltivät polkimille. Crossipyörä oli myös nuorempana, mutta se jäi sitten pian ajokortin saamisen jälkeen. Kaikenlainen päristely siis kiinnosti ja kiinnostaa edelleen.
Hitsauksen opit tulivat tutuksi ensimmäisen auton kanssa, koska AVK:lta löytynyt Prelude oli lievästi sanottuna hieman homeessa. Etuvetoisen auton omistamisesta oppi kuitenkin sen, että jotain hauskempaa on pakko saada, ja silloin Nissan 200SX S13 miellytti silmää eniten, ja ne olivat ihan kohtuuhintaisiakin. Lopulta Viitalan Mikolta sitten löytyi sopiva punainen paholainen, ja kun nuori jannu ensimmäistä kertaa kokeili turbo-takavetoa talven liukkailla, niin eihän sitä voinut olla ostamattakaan.
KAIDE OPETTAA
Ajan mittaan samanlaisia Nissaneita pyöri kuvioissa muutamia, ja niiden jälkeen alkoi S14a-kori kiinnostamaan. Saksasta löytyi upea musta Z-edition S14a, jota ehostettiin ja viritettiin jo ihan hyvän maunkin rajoissa. Autolla käytiin leikkimässä ratapäivillä ja aina kun kävin autolla radalla, ei mieleeni tullut kertaakaan yrittää ajaa kierrosaikaa, vaan aina jostain syystä piti mennä luistossa.
Tähän varmasti vaikuttivat myös Team Madmaxin kaverit, joiden kimppaan myöhemmin myös liityin. Ja niin eräs silloin vielä aika tuntematon laji nimeltään drifting alkoi pikkuhiljaa nostaa päätään.
Eräänä talvena tuli sitten saatua ensimmäinen ’oma’ tallipaikka ja projekti sitten lähti samantien lapasesta. Tehtiin moottoria, isompaa turboa, hankittiin korisarjaa ja niin edelleen, mutta unohdettiin lisätä kääntyvyyttä.
Auton ensitestit suoritettiin ex tempore Radalle.comin ratapäivillä "väliaikashowna". Viherkoski ja Hyvönen ajoivat Ahveniston stadionin mutkia luistossa kunnes yksi musta Nissani liittyi mukaan. Meno oli ihan näyttävää silloiseen makuun, mutta kolmannella kierroksella pyörien "vakio"kääntyvyyden rajat tulivat eteen ja meno jatkui kaiteeseen.
Koppa meni aika pahaksi, mutta rakennettiin nopeasti kuntoon kavereiden avustuksella. Autolla kisattiin pitkän aikaa ja siitä oli aika monta evoluutiota, kunnes lopulta SR-moottori hajosi viimeisen kerran. Voimaa SR:llä oli vajaa 600 hevosvoimaa Holsetin raivolla varustettuna, joten hyvältähän se kuitenkin kuulosti! Jotain luotettavampaa oli saatava ja alettiin miettimään moottoriswappia.
Silloin moinen puuhastelu oli vielä aika harvinaista, ja lopulta aihioksi löytyi Suprasta tuttu 2JZ-GTE -moottori, jolla ajettiin vakioahtimien säestämänä noin 400 hevosvoimalla. Auto saattoi jopa olla ihan ensimmäisiä Nissanin JZ-swappeja Suomessa, kun nykyään kyseiset swapit ovat aika paljon yleisempiä.
Moottorin lisätilavuuden tuoma luonne tuntui kivalta, ja lopulta JZ saikin kylkeensä pari pientä Holsettia ja teho nousi noin 700 hevosvoimaan. Kilpailemista Suomessa jatkettiin ja vakiovaihdelaatikoita särjettiin ja vaihdeltiin joka toinen viikonloppu. Kivaa kuitenkin oli, ja moottoriurheilu tuntui erittäin kiinnostavalta puuhalta!
VAIHTEISTO-ONGELMIA
Kun Tervolan Hannu yhdessä veljensä Harrin kanssa järkkäsi vuonna 2009 Suomesta kolme kuskia ajamaan jenkkeihin D1-driftingsarjaa, ei tilaisuudesta voinut kieltäytyä.
Sarjahan on sinänsä Japanilainen, mutta niihin aikoihin se yritti levitä jenkkeihin siinä kuitenkaan sen suuremmin onnistumatta. Sarjassa ajoi kanssamme samaan aikaan monta videoista tuttua nimeä, kuten Ken Nomura, Nobushige Kumakubo ja Daigo Saito. Lisäksi viivalla oli silloin vielä aika tuntemattomia kavereita nimeltään Forrest Wang, Chelsea Denofa ja niin edelleen.
Olihan se aika hieno fiilis, kun suomalaiset luisuharrastajat jalkautuivat ensimmäistä kertaa Pölhölän isoon kaupunkiin, Los Angelesiin. We made it!
Olin kärsinyt vaihdelaatikko-ongelmista lähes aina, joten reissuun koetettiin homma korjata ja Suomessa autoon teetettiin suorakytkentävaihteisto. Sen laatikon loru päättyi muutamaan ensikierrokseen Anaheimin stadionilla kun laatikosta meni pääakseli poikki. Kisat jäivät siihen ja laatikko tuli muutamassa matkalaukussa mukana takaisin Suomeen.
Laatikkoa testattiin Suomessa muutamia kertoja, myös muiden toimesta, eikä se meinannut kestää, joten se projekti sitten lopulta unohdettiin. Jenkeistä hommattiin perus-Toyotan R154-vaihteisto, jossa kuitenkin vaihteiden päälle saaminen osoittautui elämääkin suuremmaksi ongelmaksi ja osa kisoista kaatuikin siihen.
Lopulta kun neljä kisaa oli jenkeissä kierretty ja kausi oli paketissa, kotiintuomisina mahtavien kokemuksien lisäksi oli yksi OS Gikenin OS-88 -sekventiaalivaihteisto!
Vaihteisto sovitettiin kotimaassa paikalleen, moottoria viritettiin ja kivaa oli taas, kunnes sitten taas ei ollut, kun uusikin vaihteisto hajosi. Välillä toimi, meni rikki, korjattiin, rikottiin ja taas korjattiin. Kierre tuntui loputtomalta ja heräsi kysymys: oliko syy taas keppimiehessä?
Tunnustan että olen varmasti antanut hieman liikaa pommia Nissanin vakiovaihteistolle ja Toyotan laatikosta oli synkrot selvät, mutta muut osat ovat olleet kilpaosia, ja niiden pitäisi kyllä ihan normaalia käyttöä kestää.
Os Gikenistä lopulta löytyi ihan tehtaan jättämä vika, joka johti siihen, että vaihde ei välttämättä pysynytkään tukevasti silmässä vaan pääsi seilaamaan, mikä varsinkin sekventiaalivaihteistossa on erittäin katastrofaalista!
Tehdas tietenkin nosti asian suhteen kädet pystyyn, ja taas istutettiin mietintämyssy tukevasti ja syvälle päähän.
Lopulta Amerikasta sitten rahtautui kotiin erittäin simppeli ja kompakti nelivaihteinen suorakytkentävaihteisto nimeltään Tex Racing T101A. Kyseinen aski on lähes identtinen G-Forcen laatikoiden kanssa, mutta se on tehty magnesiumkuoriin, ilmeisesti painonsäästön vuoksi. Rattaat ovat järeät ja akselit on todella hyvin laakeroitu. Nascarissakin on aikoinaan vastaavia käytetty, joten pitihän tämän nyt sitten viimeistään kestää. Ja kestihän se!
Kyllä oli hieno fiilis, kun sai huoletta vaihdella vaihteita ilman pelkoa siitä, että menikö vaihde päälle vai lentääkö rattaanpalaset laatikon kyljestä. Driftingistä pystyi taas nauttimaan entistä enemmän, ja auto tuntui ihan kilpa-autolta.
ENSIMMÄINEN KAUSI EUROOPASSA
Suomen kisojen lisäksi eksyttiin joskus myös muun muassa Valkovenäjälle ja Nürburgringille ajamaan. Nürrella Drift Allstarsin mukana silloin kiertänyt Faruk Kugay sai puhuttua meidät heidän erikoiskisaansa Romaniaan, johon sitten päätettiin lähteä kokeilemaan.
Kisa järjestettiin suoraan Ceaușescun suuren palatsin edessä. Tiet suljettiin, betoniporsaat kaivettiin asfaltista ylös ja radan ensitestit suoritettiin meidän toimesta keskellä yötä. Se oli hieno hetki ja myös videolle ikuistettiin, miten kaikessa kaupungin hiljaisuudessa mutkan takaa ilmestyi musta Nissani pääkalloineen, hukkaportti huutaen ja renkaat savuten palatsin edustalle suuressa hallitussa sivuiluistossa.
Taas oli hienoa, ja nähtiin miten kisoja Euroopassa järjestettiin. Seuraavaksi vuodeksi meidät houkuteltiin ajamaan koko Drift Allstars -sarja. Auto purettiin tässä välissä osiksi ja rakennettiin täysin uudestaan.
Siihen saakka muun muassa kaikki ohjauksen osat oli rakennettu ja kehitelty täysin itse, koska oikeastaan mitään valmista ei ollut vielä saatavilla. Tuona keväänä virolainen firma nimeltään Wisefab otti yhteyttä ja pyysi kokeilemaan heidän uutta prototyyppisarjaansa. Heillä oli jo bemareihin kääntyvyys-sarjoja, mutta tämä uusi oli juuri kehitelty Nissanin S-korisiin.
Yhteistyöhön lähdettiin, palautetta annettiin takaisin ja WF teki muutoksia sarjoihinsa palautteiden mukaan. Tämä yhteistyö on jatkunut tähän päivään saakka!
Löimme samaan aikaan hynttyyt yhteen brittitiimi Low Brain Driftersin kanssa. Autoon asennettiin superleveä Blister-korisarja ja Papusen Pertun kanssa sovittiin grafiikoista. Meillä oli aiemmin ollut autossa iso pääkallo kyljessä, joten autosta maalattiin kultainen ja siihen Papunen loihti mahtavan Low Brain -aiheisen kalloukon ja grafiikan, joka kyllä erottui.
Elimme siis vuotta 2012 ja ensimmäinen Drift Allstars kilpailu ajettiin Englannissa. Low Brainin kautta saimme myös yhteistyön rengasmerkki Achilleksen kanssa ja pääsimme ensimmäistä kertaa kokeilemaan jotain aivan erilaista pyörää auton alle. Kaikki toimi ja uudelleen rakennettu auto oli todella nopea muihin verrattuna. Pidon takia ajotyyliä piti muuttaa, ja monesti olimme myös ongelmissa nopeutemme takia varsinkin takana ajaessa.
Ensimmäisellä kaudella kärsimme joitain moottoririkkoja sekä muita teknisiä ongelmia, mutta kiersimme muuten täyden kauden aivan uskomattomissa ja uusissa paikoissa ympäri Eurooppaa. Siinä tulivat tutuksi muun muassa Englanti, Irlanti, Latvia, Romania, Unkari ja Malta. Voitin yhden osakilpailun ja olin useampaan kertaan palkintopallilla, ja siitä sai tietysti lisää itseluottamusta. Loppusijoitus sarjassa oli ensimmäisellä kaudella neljäs.
TAKAISIN PÖLHÖLÄÄN
Toiselle Drift Allstars -kaudelle lähdettiin rengasmerkki Nexenin avustuksella. Rengas ei ollut aivan niin pitävä kuin Achilles, joten ajotyyliä piti taas muuttaa entistä aggressiivisemmaksi.
Siinä talvipreppiä mietittäessä suunniteltiin Kolisevan Pasin kanssa hieman tiimihommia ja yhteistyötä. Pasin auto maalattiin myös kultaiseksi ja Papunen taiteili Pasin auton kylkeen lähes vastaavan örkkiteeman, joka tänäkin päivänä vielä komeilee Celican kyljessä.
Mietittiin myös kimpassa hieman erilaista kuljetuskalustoa, jolla saataisiin molempien autot liikkumaan yhtä aikaa ja hommat itse kisapaikalla helpottuisivat. Löydettiin Jurvan keisarilta kaksikerroksinen Englannista tuotu tyhjä puoliperävaunu, jota alettiin työstämään sopivaksi. Eurowagon auttoi rakentelussa kaikkien väliseinien ja muiden elementtien kanssa.
Työmaa oli todella iso, ja kärryä vielä madallettiin yli kymmenen senttiä, jotta Euroopassa ei tulisi ongelmia siltojen kanssa. Saimme kärryn valmiiksi kevääksi, ja sen kanssa oli hienoa matkata pitkin Eurooppaa, kun tilaa riitti ruhtinaallisesti aiempaan verrattuna. Meillä oli kärryssä suihku, keittiö ja nukkumapaikat. Homma tuntui taas ison maailman meiningiltä, mutta eihän se tietty halpaa ollut sekään, vaan mitäpä sitä ei harrastuksen eteen tekisi.
Kaudesta kuitenkin selvittiin läpi lähes kunnialla. Teknisiä murheita oli hieman, mutta kun kaikki toimi, ajo sujui ja tulosta tuli. Tästä kaudesta kotiinviemisinä oli niukka sarjavoitto ja ensimmäinen Suomeen tullut Driftingin suuren eurooppalaisen sarjan mestaruus!
Ajatus Amerikkaan palaamisesta oli pyörinyt takaraivossa ja puheissa jo vuosia. Olihan siellä lämmintä, hienoa ja kaikki oikeasti aika isoa. Allstars-sarjan voiton myötä kysyin Formula D:ltä Pro-lisenssiä ja noin kuukauden odottelun jälkeen saimme myöntävän vastauksen. Armoton suunnittelu ja pähkäily alkoi välittömästi.
Nyt oli siis lisenssi, mutta miten käytännössä saataisiin homma onnistumaan? Saatiin alustava diili jälleen Achilleksen kanssa ja he lupasivat ottaa meidän automme heidän rekkaansa kuljetukseen. Tehtiin päätös, että sinne mennään joko NYT tai ei koskaan! Auto valmisteltiin, laitettiin merikontissa kohti New Yorkia ja lopuksi pistettiin kädet ristiin.
VAUHTIA ALEMMASTA LUOKASTA
Muutama viikko myöhemmin Achillesilta tuli kuitenkin viesti, että auton siirto heidän toimestaan ei onnistuisikaan. Auto oli siis kontissa seilaamassa kohti suurta kirkkoa, eikä ollut moneen viikkoon mitään tietoa, kuka sitä on edes satamassa vastaanottamassa.
Päällisin puolin hymyiltiin, mutta taustalla oli aivan karmea paniikki. Lopulta kuitenkin toinen FD-kuljettaja, Brandon Wicknick, lupasi ottaa auton siirreltäväkseen ensimmäisen kilpailun jälkeen ja stressitaso laski taas reilusti.
Tony Angelo hoiti auton ja osat satamasta pajalleen ja ensimmäiseen kilpailuumme New Jerseyhin. Olimme juuri ajoissa ja treenit olivat alkamassa. Jäljellä oli vain auton katsastus ja rata kutsui … vaan eipä sitten kutsunutkaan.
Autosta tuli katsastuksessa noottia. Meidän piti lisätä siihen painoa, jotta saimme ajaa valitsemallamme rengasleveydellä, sekä lisätä turvakaariputki ja tehdä muita pieniä muutoksia. Missasimme koko treenipäivän, mutta saimme auton katsastuskuntoon ennen seuraavaa aamua.
New Jerseyn rata on aika pieni ja radan kallistus on parhaimmillaan yli 30 astetta! Siinä ei kerennyt paljoa kallistuksiin tottumaan, kun jo ensimmäinen treeniveto päättyi tottumattomalta radan kaiteeseen. Treenit jäivät kokonaan väliin ja saimme auton korjattua vasta juuri ja juuri toiseen lajitteluvetoon, eli missasimme treenien lisäksi myös ensimmäisen lajitteluvedon.
Ratkaiseva lajitteluveto oli siis tavallaan ensimmäinen vetoni koko sarjassa ja se oli jopa ihan kohtuullinen! Tietysti tuli otettua hieman liian varovasti ja pientä haparointia varmasti oli kolarin jäljiltä. Harmillisesti eivät saadut pisteet riittäneet kaavioon, joten kerättiin kimpsut kasaan ja lähdettiin kisojen välissä koti-Suomeen. Se oli sellainen erittäin virkistävä ja palauttava Formula Drift -debyytti!
STRESSI ROKOTTAA
Kilpaa-ajaminen Pölhölässä pienellä budjetilla on aika hankala yhtälö. Järjestelyjä ja kuluja on paljon, ja silloin kun oltiin välillä Suomessa, niin töitä tehtiin kirjaimellisesti yötä päivää, kunnes seuraava reissu taas koitti.
Brandon kuljetteli autoa, mutta aina jos siihen tuli jotain teknistä ongelmaa, asfaltti- tai kaideihottumaa, niin suurin osa jäi meidän korjattavaksi. Yleensä homma hoidettiin niin, että otimme lennot jenkkeihin jo ihan alkuviikkoon, jotta kerkeäisimme hieman rauhoittumaan paikan päällä ja korjaamaan auton kuntoon ennen seuraavaa kilpailua.
Välillä homma toimi, mutta yleensä kävi kuitenkin niin, että Brandonilla oli puhjennut ehkä 15 rengasta kärrystä matkalla ja mitä lie, joten hän oli myöhässä ja meidän aika korjaamiselle jäi aina valitettavan pieneksi. Stressitaso sen sijaan jatkoi kasvuaan.
Drifting on suurelta osaltaan mentaalilaji. Vauhdit voivat olla kovia ja välillä toisen savun keskeltä ei näe koko rataa, joten liikkeiden täytyy tulla suoraan selkärangasta. Luotto autoon, sekä yleinen stressi kaiken järjestämisestä, rahoittamisesta ja pärjäämisestä vaikutti todella paljon kilpailusuorituksiin, sekä välillä myös tiimin yleiseen ilmapiiriin.
Lopulta mentaalipuolelle saatiin apuja AKK:n ja Puustisen Teron kautta, joka auttoi ainakin siihen, miten joihinkin asioihin tuli suhtauduttua ja miten kilpailuviikonloppuna kannatti toimia.
Repaleisen kauden päätteeksi, kun pisteet ynnättiin yhteen, oli selvää, että Pro-lisenssi meiltä vietäisiin. Jouduttiin miettimään ajettaisiinko Pro 2 -luokkaa, vai rahdattaisiinko vehkeet kotiin.
Hienot kokemukset vaikuttivat siihen, että luonto ei antanut periksi luovuttaa. Samaa rataa jatkettiin myös seuraava kausi, joka oli siltä osin helpompi, että Pro 2 -kilpailuja oli sarjassa ainoastaan neljä.
Pro:n ja Pro2:n erot näkyivät kyllä tasossa. Pro:ssa viivalla on noin 40 kuskia, joista ehkä 25:llä on oikeasti hyvä mahdollisuus voittaa koko kilpailu. Pro 2:ssa ennakkosuosikkien määrä oli paljon pienempi, vaikka mukana oli myös todella hyviä kuljettajia.
Kausi meni ihan kohtuudella ja viimeisestä kilpailusta Irwindalesta kotiinviemisinä saatiin ihka oikea FD:n täyshiilikuitunen ykköspytty palkintokaappia komistamaan! Kauden sijoitus oli niukasti kolmas ja Pro-lisenssi löytyi jälleen kauden jälkeen takataskusta.
UUSI AUTO
Vanha S14 oli palvellut hyvin, mutta ajan saatossa opitut asiat olisi kiva saada kerättyä uuteen koppaan. Niinpä talven aikana alettiin miettimään uuden kilpa-auton tekoa.
S14:n kanssa oli ollut meidän helppo toimia, mutta hieman uudempaa piti saada. Silloinen käyttöauto Mazda RX8 vaihtui ikään kuin puolivahingossa alle 60 tkm ajettuun hienoon S15 Silviaan. S15 on siis uudempi kuin S14, mutta periaatteessa alustaltaan lähestulkoon sama auto. Steppi oli looginen ja silloisen luottomekaanikon Uusi-Illikaisen Tuukan kanssa ryhdyttiin rakentamaan autoa.
Käytännössä S-korisen Nissanin rakentaminen todella kilpailukykyiseksi Drifting-kilpuriksi on paperilla melko simppelin oloinen projekti. Koria on käytetty laajasti ympäri maailman, joten siihen saa paljon osia suoraan kaupan hyllyltä ja tiedossa on myös ne sudenkuopat, joita on syytä varoa.
Perus-resepti uuteen autoon oli jo edellisestä tuttu: JZ keulalle, suorakytkentävaihteisto perään ja alustaan reilusti Wisefabin tuotteita. Kori pilkottiin käyttöön sopivaksi ja esimerkiksi keulan ja perän rakenteet tehtiin kilpurille ominaiseen tyyliin putkirakenteella.
Papusen Pertun kanssa yhteistyö oli sujunut aiemmin niin hienosti, että sitä päätettiin jatkaa myös S15:n kanssa. Perttu taiteili pääkalloukosta hieman vihaisemman version, joka noudatti meidän aiempaa S14:n ajoilta käyttämäämme pääkallo- ja liekkiteemaa, mutta pienehköllä Perttu-vivahteella! Liekkiteema kunnioittaa myös mahtavasti isäni silloista kilpaurheilua, sillä hän ajoi Palokärki Teamissa, jonka autot olivat mustia ja niissä oli punaisia liekkejä.
Kilpailukausi alkoi USA:ssa, mutta uutta autoa viimeisteltiin vielä Suomessa. Auto ehti Amerikkaan vasta kauden kolmanteen osakilpailuun. Kauden alussa tehtiin myös suuri päätös siitä, että hoidamme itse auton siirrot ja huollot, jotta pystyisimme keskittymään paremmin myös itse kilpailuun. Hankimme Amerikkaan hieman pidemmät viisumit, minä myin talon ja irtaimiston ja Tuukan kanssa myös otettiin lopputili töistä, jotta reissu olisi mahdollista tehdä.
USA:ssa hommattiin iso paripyörällinen Silverado vetoautoksi ja siihen perään 10-metrinen traileri kukkakauppiaalta. Ameriikan hirmulla reissattiin ympäri Pölhölää ja silloinen tyttöystäväni oli meitä usein myös kolmantena auttamassa, aina kun lomat vaan antoivat myöden.
Meillä ei ollut varsinaista kiinteää majapaikkaa, vaan usein lähdimme kilpailun jälkeen hissukseen kohti seuraavaa kilpailupaikkaa ja koetimme matkalla keksiä muita tapahtumia ja paikkoja, joissa voisi korjailla sekä parannella autoa. Yövyimme usein kärryssä, joskus ihan karavaanipaikoillakin, mutta välillä piti totta kai päästä myös motelliin pesulle. Glamouria kerta kaikkiaan.
Kausi meni paremmin, mutta vieläkin kilpaileminen tuntui aika taistelulta, sillä resurssit eivät vain riittäneet kaikkeen mitä tarvitsimme.
Vuoden päätteeksi saimme uuden yhteistyökumppanin, jonka kanssa pääsimme myös auton kanssa messuilemaan Sema Showhun Las Vegasiin. Messut menivät hyvin ja saimme solmittua joitain uusia kuvioita ja tämän uuden yhteistyökumppanin kanssa ihan hyvänkin sponssidiilin. Seuraava kausi näytti jo paljon valoisammalta!
TAKAISIN SUOMEEN
Vuonna 2017 perustimme päämajan Floridan Lake Worthiin, jossa aiempi tuttavuutemme Tervolan Harri myös majaili. Harrilla oli Ter-Tech niminen autopaja, josta vuokrasimme kilpa-autolle paikan ja hänen naapuristaan asunnon kesän ajaksi. Kiinteä majapaikka oli askel ihan oikeaan suuntaan, vaikkakin kilometrejä Chevyn mittariin tuli silti kiitettävästi. Vajaan kahden kesän aikana ajettiin reilu 100 tkm pelkästään trailerin kanssa ympäriinsä, ja samalla tuli paljon myös nähtyä ja koettua.
Kauden edetessä uuden pääyhteistyökumppanimme lupaukset eivät kuitenkaan toteutuneet ja olimme aikamoisessa pulassa, kun muille yhteistyökumppaneillemme olimme kuitenkin luvanneet viedä kauden läpi.
Lopulta viimeinen kausi USA:ssa meni väkisin vääntämiseksi ja siitä muodostui lähinnä suhteellisen keskinkertainen kaikkine ongelmineen. Oli vain pakko myöntää, että ei homma vaan väkisin taistelemalla, varsinkaan ilman kohtuullista budjettia, isojen poikien kanssa onnistu, vaikka itse auto kilpailukykyinen olisikin. Vetoautoa myöten kaikki USA:ssa ollut omaisuus pakattiin kisakauden jälkeen konttiin ja lähetettiin kohti Suomea.
Sen jälkeen otettiinkin hetki hieman rennommin. Kesä Suomessa oli ennätyslämmin, ja uudet tuulet puhalsivat myös töiden suhteen, kun aloitin yrittäjäelämän. Autot tulivat Suomeen ja pari kuukautta meni, kunnes sain idean kasata olemassa olevista osista jonkinlaisen moottorin, jotta pääsin edes vähän ajelemaan. Stressiä ajoista ja pärjäämisestä ei ollut ja ajaminen maistuikin taas hyvältä. Johan sitä taukoa kauan kestikin!
Vuonna 2019 löimme Finjectorin kanssa hynttyyt yhteen entistä isommin ja suunnistimme Eurooppaan kokeilemaan mitä Drift Masters GP -sarja toisi tullessaan. DMEC:stä on noussut jo dominoiva driftingin Euroopan-sarja ja sen pääsponsorina komeileekin Red Bull, joka myös panostaa isosti tapahtumien mediapuoleen.
Sarjan taso on jo FD:hen verrattunakin kova. Palkintopallille kyllä päästiin kauden aikana, mutta ainahan sitä on varaa parantaa.
Vuoden tavoitteena oli vain saada mahdollisimman paljon ajoaikaa ja miettiä miten autoa voisi vielä parantaa entisestään, jotta seuraavana vuonna voitaisiin kiertää koko sarja ja laittaa kaikki peliin!
VAHINGON KAUTTA KEHITTÄEN
Kuluvan vuoden valmistelut alkoivat hyvin. S15 on rakennettu alusta alkaen mahdollisimman kilpailukykyiseksi, joten parannuskohteita on hankala enää löytää.
Race Performancelta tilattiin isot D2-jarrut eteen ja taakse, Bigem-alustaa hieman hiplattiin ja vakaajakin soviteltiin paikalleen. Rengasmerkki vaihtui Japanilaiseen Valinoon ja muut pikkujutut olivat vain lähinnä huollettavuuden tai luotettavuuden kannalta tehtyjä muutoksia.
Papusen kanssa eräs pimeä ilta mietittiin autoon myös uutta teemaa. Koetettiin saada autoon hieman lisää väriä ja mietittiin, että jospa kalloukolle laittaisi tällä kertaa jonkun roomalaisen kypärän päähän. Kun Perttu sitten ensimmäistä kertaa esitteli luonnoksia grafiikasta, ei voinut kuin taas ihmetellä, kuinka lahjakas kaveri on kyseessä.
Vuoden alussa kilpailukautta oli hieman hankala suunnitella, kun koronaviruksesta syntyvä epävarmuus alkoi näkymään niin yhteistyökumppaneiden hankinnassa kuin itse kilpailujen järjestämisessä.
Ensitesteissä kaikki toimi lähes moitteettomasti ja uudet muutokset tuntuivat toimivan juuri niin kuin oli ajateltu! Kun saavuin oman tallin pihalle, tuli vielä tehtyä yksi testikiihdytys ja samalla kävikin täystuho. Harmittomalta tuntunut kiihdytys rikkoi autosta perän ja vaihdelaatikon silmänräpäyksessä.Toisaalta oli hyvä, että se hajosi siinä, eikä esimerkiksi jossain kilpailussa heti ensimmäisellä treenivedolla.
Uusi perä laitettiin jenkeistä tilaukseen ja laatikon korjausta mietittiin. Vahingot olivat sen verran suuret, että vain pienellä lisäsatsauksella saatiin hommattua Samsonaksen sekventiaalivaihteisto. Vaihdelaatikkoon laitettiin myös voima-anturi, joka mahdollistaa sytytyksen katkonnan kuin rata-autoissa, eli vaihteet voi vaihtaa vaikka kaasu pohjassa kertaakaan kytkimeen koskematta. Ominaisuus ei todellakaan ole välttämätön driftingissä, mutta koska meillä on siihen mahdollisuus ja hommansa osaava säätäjä, niin miksipäs ei!
Uusi laatikko on viisivaihteinen, joten vaikka Quick Change -perästä pystymme välityksiä vaihtamaan alle viiteen minuuttiin, tarve niiden vaihtamiselle pieneni nyt huomattavasti askin erinomaisen käytettävyyden johdosta.
TEIPIT PINTAAN
Uuden grafiikan toteuttaminen osoittautui aiempaa työläämmäksi, sillä aiemmin kokonaisen yliteippauksen tekemiseen meiltä on mennyt 2-3 päivää, ja nyt teippauksessa meni meiltä kahdelta lähes 6 päivää. Turengissa Mainostalo Penexon tulosti meille aimo kasan teippejä ja kun materiaalit saatiin tallille, tehtiin töitä pitkää päivää. Samalla toki viimeistelin myös auton teknisiä juttuja.
Drift Masters -kautta supistettiin alunperin kuudesta kilpailusta viiteen kalenterin myös siirtyessä samalla lähemmäs loppuvuotta. Juuri tätä juttua kirjoitettaessa selvisi, että elokuun 14–15 päivä ajettava Riikan kilpailu jää koronan aiheuttamasta epävarmuudesta johtuen vuoden ainoaksi Drift Mastersin osakilpailuksi.
Riikaan ollaan valmiita, mutta mitä muuta loppuvuonna ajetaan, se jää vielä nähtäväksi. Ehkä autoa ja tiimiä kuitenkin tavataan Suomen radoilla tänä vuonna aiottua enemmän!
Lopuksi on varmaan hyvä vielä summata koko tarinaa. Driftingiä on nyt ajettu jo reilusti yli 10 vuotta. Kalusto sekä kilpailujen taso on noussut vuosi vuodelta ja uskottavuus moottoriurheilupiireissä ja sitä myötä näkyvyys lajin parissa on noussut dramaattisesti, mikä on mahtava asia!
Kaverit, jotka aiemmin olivat kovinkin tiiviisti tiimin ympärillä, ovat nyt jo saaneet perheenlisäystä ja aikuistuneet, joten kaikkien vapaat kisareissuihin on entistä hankalampi järjestää. Olen älyttömässä kiitollisuuden velassa kaikille, jotka minua ovat urani aikana tukeneet, auttaneet tai olleet muuten osallisena tiimimme toiminnassa.
Niin kauan kuin drifting on vielä mielestämme kivaa, tiimiin löytyy innokkaita apukäsiä ja voimme tarjota yhteistyökumppaneillemme vastinetta, olen valmis syömään jälleen makaronia ja tekemään pitkää päivää töissä, jotta saamme yhdessä tehtyä mahtavia reissuja ja tarjottua uusia kokemuksia. Yhteisen harrastuksemme pohjalta. Lähestulkoon iankaikkisesti. Amen!
SPEKSIT:
MOOTTORI:
2JZ-GTE VVT-i 3.0, CP:n männät, KKD HD -kiertokanget, Titanin billet-runkopukit, BC:n nokka-akselit, Marteliuksen RST-pakosarja ja Marteliuksen tekemä 4" pakoputkisto. Garrett G35-900 -ahdin, Plaz-maman imusarja, Bosch EV14 -suuttimet, Audin puolat, Motec M150 -moottorinohjain anti-lag -järjestelmällä.
VOIMANSIIRTO:
Tiltonin kolmilevykytkin, Samsonaksen viisivaihteinen sekventiaalivaihteisto, alumiinikardaani, Winters Quick Change -perä sekä The Driveshaft Shopin vetarit.
ALUSTA:
Bigem Suspension 2-way -coiloverit, Wisefab V2 etu- ja takapää.
JARRUT:
Edessä D2:n jarrut 8-mäntäisillä satuloilla ja 330 mm jarrulevyillä. Takana D2:n nelimäntäiset satulat ja 330 mm jarrulevyt.
VANTEET JA RENKAAT:
59° North Wheels D-004 -vanteet custom candykultaiseksi maalattuna. Edessä koko 9,5x18" ET20 ja takana 11x18" ET15.
Renkaina Valino Pergea, edessä 235/40R18 ja takana 285/35R18.
KORIMUUTOKSET:
BN Sports Blister -widebodykit ja konepeitto. Rocket Bunny -takaspoileri, PP Design & Art -grafiikat. Koko kori käyty läpi ja rakennettu käyttöön sopivaksi. Etuiskaritorneista eteen ja takaiskaritorneista taakse putkirunkoja.
SISUSTA:
Driftworks Cobra Evolution -penkit, viisipistevyöt, turvakaaret, S15 käännetty kojelauta nukka.fi -nukkauksella, Motecin PDM-laitteisto ja sen näppäimistö sekä näyttö. PIM-Engineering -sähköt.
KIITOKSET:
Kiitos kaikki kaverit, jotka tiimissä touhuavat mukana ja muuten kerkiävät välillä jelppaamaan niin fyysisesti kuin henkisesti. Olette tärkeitä!
Kiitos myös yhteistyökumppanit: Finjector.com, eFlexfuel.com, Race Performance, Bigem Suspension, Mainostalo Penexon, Eurowagon, PP Design & Art, 59° North wheels, Samsonaksen ukot, ynnä muut!
KUKA KUSKAA:
- Omistaja: Juha Rintanen
- Ammatti: Yrittäjä
- Ikä: 37
- Instagram: @juharintanen
- Facebook: Juha Rintanen Motorsport
- Youtube
- www.juharintanen.com
Muista seurata GTi-Magazinea myös somessa!
- Facebook: https://www.facebook.com/GTiMagazine/
- Instagram: https://www.instagram.com/gtimagazine/
Tilaa GTi-Magazine kotiisi osoitteesta www.gti.fi/tilaa !
EXTRA PHOTOS!
